Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteessa vikaa? Väärä mies? Läheisriippuvaisuutta?
16.08.2009 |
Täällä oli joku aika sitten ketju jossa pohdittiin rakastaako enemmän miestään vai lasta ja joku kysyi että kumman pelastaisit jos mies ja lapsi roikkuisivat jyrkänteen reunalta ja pystyisit pelastamaan vain jommankumman.
Pohdin mielessäni sekunnin miljoonasosan ja tiesin että tietenkin pelastaisin lapsen. Sitten jäin pohtimaan asiaa ja päädyin siihen että niin, se ei johdu vain ja ainoastaan siitä että rakastaisin lasta enemmän kuin miestä vaan siitä että lapseen liittyy myös hoivaamiseen, suojelemiseen jne tunteita rakkauden lisäksi.
Jatkoin nyt illalla mielessäni asian pohtimista. Jyrkänteen reunalla olisi lapseni ja äitini. Kumman pelastaisin. No tottakai pelastaisin lapseni. Kuulen jopa kuinka äitini huutaisi että "et välitä minusta yhtään, pelasta rakas lapsi". Sitten mietin että jyrkänteen reunalla on äitini ja mieheni. Kumman pelastaisin. Äitini.
Siis mitä ihmettä...miten voi olla niin että äitini on yhä minulle päälle kolmekymppiselle naiselle "tärkeämpi" kuin mieheni? Onko minulla väärä mies? Ihan rakkaalta tuo tuntuu vaikkei sellaista rajua rakkauden paloa olekaan. Jouhtuuko tämä siitä että äitini oli yh ja olimme 15 vuotta kärjistetysti "me vastaan maailma". Ei maailma meitä vastaan kyllä ollut mutta kärjistetysti sanottuna me olimme se yksikkö joka elämän tuiverruksessa pysyi yhdessä.
Jos nyt jätetään miettimättä onko sairasta vai ei pohtia tällaisia ketkä ovat jyrkänteen reunalla ja kenet pelastaisin juttuja niin onko kenelläkään muulla tällaista ajatusta? Että pelastaisi ennemmin äitinsä/isänsä/siskonsa/veljensä kuin miehensä? Ja tietty nyt on kasapäin naisia joiden miehet ovat paskiaisia mutta jos suhteessa on päällisin puolin kaikki kunnossa ja rakastatte miehiänne.
Kommentit (14)
mutta silti tallaisin (ex-)miehen sormille jos se roikkuisi jyrkänteen reunalla äitini kanssa.
Äitini olisin luultavasti valinnut myös silloin, kun olin naimisissa miehen kanssa ja kohtuullisen onnellinen.
Luulen, että suhde omaan äitiin - ja isään - on aina niin erityinen, että tiukissa paikoissa valinta menisi noin. Minäkin ajattelen kuten ap, että aina omat lapset ovat etusijalla. Lasten jälkeen tulee useimmissa kysymyksissä omat vanhemmat ja sisaret - ja vasta sitten on puolison tai hyvien ystävien vuoro.
Se taas olisi erittäin vaikea paikka, jos jykännetestissä olisi oma äiti ja isä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mieheni, enkä äitiäni. Jo pelkästään sen takia, että äitini on jo 70 v ja mieheni vielä parhaassa iässään.
Olen asunut molempien kanssa aivan yhtä kauan, eli 20 vuotta.
ehdottomasti mieheni. kamala sanoa näin. vaikka kamala se olisi sanoa toisinkin päin.. Mä en tykkää tästä leikistä!! :D
niin pelastaisin miehen sijaan lapsen. Mutta jos pitäisi valita miehen ja äitini väliltä, niin pelastaisin kyllä miehen... Äidin kanssa on ihan ok välit, mutta miestä rakastan paljon enemmän.
itsesäälistä ajatella, että tästä maailmasta ei löydy varmuudella ainoatakaan ihmistä, joka pelastaisi minut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itsesäälistä ajatella, että tästä maailmasta ei löydy varmuudella ainoatakaan ihmistä, joka pelastaisi minut?
pelastaisinko miestäni vaikka se roikkuisi jyrkänteen reunalla yksinään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen pelastaisin toki ennen ketään muuta. Miehen ennen äitiä. Ehdottomasti. Vaikka on äitikin tärkeä.
Mutta sitten tulikin vaikea kysymys omassa päässä...mieheni vai siskoni? Sisko on aina ollut mulle läheisin (lasta ei lasketa tähän kuvioon) ihminen maailmassa - ainakin kunnes tapasin mieheni. Kyllä kai(?) mieheni on kuitenkin läheisempi nykyään..
Päätöksen vaikeus johtuu ehkä siitä, että meillä ei ole viimeaikoina ollut miehen kanssa kovin ruusuista, rakastetaan kyllä mutta vaikeaa on välillä. Mutta myös rakastan siskoani, en haluaisi olla ilman häntä, hän on tärkeä päivittäisessä elämässäni, paras ystäväni joka menneisyyden takia ymmärtää minua asioissa joissa muut ei voi. Hmm...ehkä kuitenkin pelastaisin mieheni. Muuten kai vaakakupit aika tasan, mutta onhan hän lapselleni maailman tärkein ihminen! (lapsi on aivan isin poika..)
kyllä minunkin mieheni pelastaisi lapsensa kuin minut... ja niin se pitää mennäkin.
itsesäälistä ajatella, että tästä maailmasta ei löydy varmuudella ainoatakaan ihmistä, joka pelastaisi minut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä taas pelastaisin miehen, en äitiäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muiden kädet ehtisivät väsyä. Kuopuksesta lähtisin, siinä toivossa että vanhemmat jaksavat roikkua pidempään. Ehkä sitten säälistä pelastaisin ex-puolisoni, koska en jaksaisi lasten tuskaa.
Sitten pelastaisin veljeni.
täysin mahdotonta olisi päättää, pelastaisiko lapsensa vai lapsensa. :(
Mulle oli huomattavasti vaikeampaa valita miehen ja lapsen välillä, kuin miehen ja äidin välillä. Kyllä äiti sais valitettavasti mennä. :( Mies, lapset ja veli ovat melkeinpä samalla viivalla, muut saa pudota.
pidempi ja syvempi suhde kuin mitä voit koskaan saavuttaa miehesi kanssa. Olet kasvanut hänen kohdussaan, hän on pelastanut sinut "jyrkänteen reunalta", pitänyt hengissä sinut kun olet ollut pieni avuton lapsi ja täysin riippuvainen hänen rakkaudestaan ja huolenpidostaan.
Minusta tuo on siis tavallaan luonnollinen reaktio ja varmaan pelastaisin itsekin äitini, vaikka meidän suhde on ollut kaikkea muuta kuin ruusuinen...