Kuumakalle-mies ja uhmaikäinen..

mököttämisen(vaikka anteeksi pyytäisi) muistan exäni.

tilanne, mutta ei onneksi mitään fyysistä. Miehellä menee vaan hermot helpommin 2-vuotiaan uhmiksen kanssa. Siinä tilanteessa mies lähtee pois, parvekkeelle, sohvalle, toiseen huoneeseen tms. ja minä yritän rauhoittaa tilanteen.

mutta elävästi tulee ex mieleen. Onneksi on ex, ei ole itkettämässä lapsia joka päivä vaan enää joka toinen viikonloppu ja sen ajan (oletan,) jaksaa käyttäytyä aikuismaisesti.

Ei erottu tuon takia mutta olen kyllä helpottunut, sen verran harmitti kun isän käytös sai lapsen itkemään jatkuvasti.

Otan osaa että teillä tuo tilanne. Ja meillä pahin skisma oli räiskähtävän isän ja rauhallisen (äitiinsä tulleen) lapsen välillä.

Onko kukaan muu koko ajan selvittelemässä lapsen isän ja lapsen välejä?! Mieheni on nopeasti hermostuvaa sorttia (leppyykin nopeasti) ja samanlainen on meidän poika, 3-vee. Aamulla tuli hirveä tappelu jonka seurauksena poikamme jatkuvasta ärsytyksestä kimpaantunut mies riuhtaisi pojan kainaloonsa niin että vatsaan tuli pieni nirhauma.. En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä tai ajatella asiasta. Mieheni rakastaa lapsiamme ja on 99,5% hyvä ja osallistuva isä, mutta hänen oma pinnansa on tolkuttoman lyhyt ja hän ei useinkaan pysty ottamaan lapsen kiukkua harteilleen vaan lähtee siihen mukaan. Otanko tämän liian raskaasti (olen itse melkoinen kontrolliin taipuva viilipytty) vai pitäisikö tehdä jotain? Ja mitä? Uskokaa, puhuttu on.. Olisi mielenkiintoista kuulla miten muissa perheissä tapellaan ja miten hermot kestää, tai kestääkö. Hyvät neuvot olisi nyt kalliit..

kans voi mennä hermot, en ymmärrä. Sen jo ymmärrän kun isomman kanssa joutuu vääntämään mutta että noinkin pienen kanssa menee.

Ei sitä lapsen kiukkua kannata ottaa niin itseensä. Helpottaa jo hirveesti jos sisäistää sen että lapsi ei kiukuttele vanhempia kiusatakseen. JA lapsi joka uskaltaa kiukutella (saa kiukutella) kotona kasvaa myös aika tasapainoseks.

ja se jos lapsi saa kotona kiukutella ei tarkoita sitä että sais kaiken periksi. Nimenomaan ei tarvi antaa periksi, pysyy kannassa ja antaa lapsen protestoida.

tilanne, mutta ei onneksi mitään fyysistä. Miehellä menee vaan hermot helpommin 2-vuotiaan uhmiksen kanssa. Siinä tilanteessa mies lähtee pois, parvekkeelle, sohvalle, toiseen huoneeseen tms. ja minä yritän rauhoittaa tilanteen.

niin kuin noissa amerikkalaisissa sarjoissa aina joskus...

että isä menee yksin makuuhuoneeseen hetkeksi rauhoittumaan.



Antanee ihan hyvää esimerkkiä lapsellekin, oppii ehkä sitten muutaman vuoden päästä menemään sivuun rauhoittumaan.

Koska jos tuonikäisen lapsen kanssa ei hallitse hermojaan, niin tilanne tulee vain pahenemaan. Ja onhan tuosta turvallisuudentunne kaukana - pelollako haluatte kasvattaa lapsenne???



Itse soittaisin neuvolaan/Mll:ään. Ehkä myös Mll:n nettisivuilta löytyisi apua.

kanssa. Eli isällä menee hermot yhtä nopeasti kuin lapsella. Eipä siinä yleensä voi muuta kuin nauraa. Onneksi mies on alkanut itsekin huomata pinnansa lyhyyden, mutta onhan se ärsyttävää kun konfliktitilanteessa huomaa lasten määrän kasvavan yhdellä kun isä liittyy tilanteeseen.