Onko oiken pistää aikuinen virikeduuniin?
Kommentit (12)
Minä käyn ihan mielelläni virikeduunissa, vaikkei työpaikka panoksestani ehkä aina hyödykään... Kalliiksi tulen!
Muuten kiva aihe, sillä itse harrastan tuota virikeduunia. Olipa kiva sana. Minä oon kuvaillut sitä työnteon harrastamiseksi. Eli käyn töissä sen verran kuin hyvältä tuntuu.
Vaikka ap:n epäselvästä töherryksestä saa vähän kuvaa, että ap kuvittelee, ettei tuollaista virikeduunia oikeesti ole, niin mulla ainakin se tekee hyvää mielenterveydelle, ja siksi käyn myös jonkin verran töissä, vaikka pakko ei olisi.
kasvatus jonka vuoksi aikuiset sinne töihin viedään?
Aina ollaan vetoamassa perustuslakiin ja siellä olevaan pykälään kansalaisen oikeudesta työhön! Minusta subjektiivisesta työssäkäyntioikeudesta pitää ehdottomasti luopua. Työssäkäynti kuluttaa luonnonvaroja ja nostaa tarvetta päivähoitopalveluihin.
Plus sitten se henkinen kärsimys, kun on pakko olla ihmisten ilmoilla koko päivä. Siinä aiheutetaan traumoja, joiden korjaamiseen voi mennä koko loppuelämä.
näkemykseni mukaan todella tärkeää. Yksi ystäväni on tällä hetkellä mielenterveyskuntoutuja (hieno sana sekin) ja olen melko vakaasti sitä mieltä, että hän tarvitsisi tällä hetkellä kipeästi nimenomaan viriketyötä. Jotain mielekästä, säännöllistä tekemistä, joka ei kuitenkaan käy liian kuormittavaksi.
sosiaalista kanssakäymistä ja kasvatusta?
Mitä vielä muka tarvitaan?
kieltämättä mieleen, että miksi hyväpalkkaisessa duunissa olevan miehen pikkurouva otetaan viriketöihin. Olisi ollut oikeasti sitä työpaikkaa tarvitseviakin.
Ihan sama mitä väitetään, työpaikkoja ei riitä kaikille ja sitten ne jotka oikeasti tarvitsisivat työpaikan miehelleen, jäävätkin ilman tai joutuvat kuljettamaan miestä toiselle puolelle Suomea tai pahimmillaan muuttamaan että saisivat edes jonkun työpaikan!
Ja samaan aikaan nämä "masentuneet" (=laiskat) roudaavat omia viriketyömiehiään työpaikoille, jotta saavat kotona makoilla yksin.
Oksettavinta on, jos mies laitetaan töihin vain jotta nainen saa olla kotona rauhassa uuden miehen kanssa!
Nyt kun olen kotona sairaita lapsia katselemassa, niin tulee mieleen, että äkkiä tämä yöpuvussa olo alkaa puuduttamaan.
Viriketyö on jees. Mutta eihän työ ole kasvattamista, se on työtä.
Vai puhuuko tuo ap jostain muualla keskustellusta aiheesta, josta minä en vain tiedä, ja siksi en pysty seuraamaan tän keskustelun hienouksia.
on tosi kauheaa kun yrittää saada miehelleen työpaikkaa, ettei sen tarttis olla yksin kotona (ei kai miestä voi jättää yksin kotiin?) ja toiset sitten vie ne paikat kun itse makaavat kotona ja miehellä pitää olla virikkeitä????
Josta tuli ot:na mieleen: missä kehitysvaiheessa miehen voi jättää yksin kotiin työpäivän ajaksi?
Ihan sama mitä väitetään, työpaikkoja ei riitä kaikille ja sitten ne jotka oikeasti tarvitsisivat työpaikan miehelleen, jäävätkin ilman tai joutuvat kuljettamaan miestä toiselle puolelle Suomea tai pahimmillaan muuttamaan että saisivat edes jonkun työpaikan! Ja samaan aikaan nämä "masentuneet" (=laiskat) roudaavat omia viriketyömiehiään työpaikoille, jotta saavat kotona makoilla yksin. Oksettavinta on, jos mies laitetaan töihin vain jotta nainen saa olla kotona rauhassa uuden miehen kanssa!
vaikka haluan olla kotona. Sanoo että sosiaalinen ympäristö tekisi mulle hyvää. Mutta en mä halua olla sosiaalinen! Haluan nukkua pitkään, olla koko päivän vaikka yöpaidassa ja syödä silloin kun huvittaa ja istua ovi auki vessassa.