Lue keskustelun säännöt.
Miksi kun ihmisen pitäisi puhjeta kukkaan avioliitossa sitä lakastuukin kuin joku syksyn lehti hitaasti mutta varmasti
29.08.2021 |
Olen aina pitänyt itseäni perhe-ja parisuhdeihmisenä mutta arjen rankkuus iskikin päin kasvoja sellaisella vauhdilla että tulee vain sellainen tunne että haluaisi elää yksin ilman velvollisuuksia. Koskaan ei ole sellaista tilaa missä hengittää vapaasti. Kaikki on aina joutunut hoitamaan yksin ilman tukiverkkoa. Mieheni kanssa on ollut ongelmia enkä saa häneltä toivomaani apua, kehuja enkä kannustusta... Joka päivä elämä on vain selviytymistä. Meillä on haastava lapsikin vielä ilman mitään diagnoosia enkä tiedä mikä on se syvin ongelma vaikka olen perheneuvolaan yhteyksissä. Lisää lapsia emme varmasti enää hanki.
Kommentit (6)
No se on sun elämäsi. Ikävältä kuulostaa. Mutta oletki varma, että yksinhuoltajana sulla olisi helpompaa? Sitten sä vasta hoidatkin kaiken yksin, ja takuuvarmasti et saa kannustutusta mistään!
Vai olisiko kenties niin, että voisitte edes yrittää parisuhdeterapian avulla tehdä liitollenne jotain? Muistatko itse kehua ja tukea miestäsi tarpeeksi ja antaa hänelle omaa aikaa? Yleensä metsä vastaa kuten sinne huutaa eli antamalla hyvää saa hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole kyllä koskaan kuullut oletusta, että avioliitossa puhkeaisi kukaan, vaan päinvastoin "sitten voi rupsahtaa rauhassa, kun oon saanut jonkun nalkkiin/pallon jalkaan"...
Vertaistukijoilta saa ainakin käytännön neuvoja omiin kokemuksiin pohjautuen. Ja on sinänsä hyvä olla olemassa.
Ei elämä ole kenelläkään mitään staattisen ihanaa 24/7/365. Muutoksia, joille ei itse voi mitään tapahtuu. Oli sitten sinkku tai ei.
Lisää lapsia!