Tuttujen seura ahdistaa, mutta tuntemattomien ei

Minulla on sama ongelma. Varsinkin semmoisten erilaisten ja oudompien ihmisten kanssa on todella helppo jutella. Esim. joku känninen, kun tulee juttelee, niin siinä on helppo olla. Mutta jos joku tuttu tulee juttelee, niin se on jotenkin todella ahdistavaa.

Sama juttu mullakin.

Niin. Tuntemattomien kanssa ei tarvitse miettiä mitä tuo minusta ajattelee- tyyppisiä asioita. Sillä ei ole mitään väliä.

Musta tuntuu että se liittyy jotenkin siihen, että sille tutulle pitää "antaa" itsestään enemmän. Hänellä on sinusta ennakko-odotuksia, tietää historiastasi ja sinun pitää muistaa hänen asioitaan ja osata/jaksaa keskustella niistä. Aina ei jaksa. Vieraan kanssa saa vetää helpommin omat rajansa, tietää että voi lähteä menemään jos ei huvita ettekä koskaan enää tapaa, hänen käsityksellään sinusta ei ole merkitystä.

Tutut ei paljo pidättele. Saa pelätä että paska laskeutuu päälle tai vähintään leviää seläntaka. Tutut yrittää hyötyä usein ja on hankalaa vastustella. Ei halua sanoa vastaan ettei tule riitaa.

Tuttujen kuten sukulaisten kanssa on ihme rooleja ja painolastia menneisyydestä. Uusien ihmisten kanssa voi aloittaa ns alusta

Varsinkin sukulaisten seura ahdistaa, vaikka he ovat varmasti suurimmaksi osaksi oikein mukavia ihmisiä. He tietävät minusta liikaa asioita ja asioita, joita en edes tiedä heidän tietävän minusta, koska vanhempani ovat kertoneet esim. tädilleni asioitani ja tädit taas ovat välittäneet eteenpäin serkuille ja muille.

Matkoilla on kiva heittäytyä spontaaniin rupatteluun vieraan kanssa, ja kohtaamiset jää hyvällä tavalla mieleen. Lähiympyröissä ei tule rupateltua niin. Apropoo, kannattaa opetella joku toinen kieli hyvin. Suomi on niin pieni.

Minulla ainakin on parempien tuttujen kanssa aika vähän puhuttavaa, eikä jaksaisi samoja asioita jauhaa viidettä kertaa.

Tän takia mua joskus ahdistaa asua pienellä paikkakunnalla, kun tuttuja on niin paljon ja suurinta osaa haluaisi vältellä, mutta heihin törmää helposti. Isommissa kaupungeissa on mukava käydä, kun kukaan ei tiedä musta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sama ongelma. Varsinkin semmoisten erilaisten ja oudompien ihmisten kanssa on todella helppo jutella. Esim. joku känninen, kun tulee juttelee, niin siinä on helppo olla. Mutta jos joku tuttu tulee juttelee, niin se on jotenkin todella ahdistavaa.

Tämä! Tykkään ylikaiken puhua erikoisten ja vähän "outojen" ihmisten kanssa, koska heidän seurassaan en koe painetta, että minua pidettäisiin "outona" huonollo tavalla :D Tavallaan voin olla vapaasti "outo" ja tuntea itseni "normaaliksi" :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sama ongelma. Varsinkin semmoisten erilaisten ja oudompien ihmisten kanssa on todella helppo jutella. Esim. joku känninen, kun tulee juttelee, niin siinä on helppo olla. Mutta jos joku tuttu tulee juttelee, niin se on jotenkin todella ahdistavaa.

Tämä! Tykkään ylikaiken puhua erikoisten ja vähän "outojen" ihmisten kanssa, koska heidän seurassaan en koe painetta, että minua pidettäisiin "outona" huonollo tavalla :D Tavallaan voin olla vapaasti "outo" ja tuntea itseni "normaaliksi" :D

Huonolla* x)

Vaida ystävät

Vierailija kirjoitti:

Vaida ystävät

Ei varmaan kyse ollut ystävistä, vaan tutuista eli. Vähän etäisemmistä ihmisistä. Ystävät on täysin eri asia ja esim läheiset perheenjäsenet.

Kaverit, puolitutut ja sukulaiset (silloin ainakin kun olen selvin päin) on itselleni todella ahdistavaa seuraa. Tuntuu ettäon paineita, pitäisi osata jutella ja huomioida heidät ja olla rennosti, pelkää että ujona aiheutan kiusallisia tilanteita ja sitten näitä ihmisiä kuitenkin näkee joskus toistekin. Tuntemattomien kanssa ei ole niin väliä.

Joo tuttujen kanssa tulee niitä kysymyksiä että mites ne sun/miehen työkuviot, mitäs se poika aikoo opiskella

.Vaikka kaikki elämässämme on ok niin silti ärsyttää olla selitysvelvollinen