Miehen ystävän vaimo on synnyttämässa ja minua ärsyttää... :/
Ärsyttää suunnattomasti, kun meillä mies on sanonut, että ei ehdottomasti halua enää lapsia ja minä vielä haluaisin ainakin yhden (nyt lapsia on 3)
Ärsyttää, kun viimeisen vuoden aikana mies on viettänyt enemmän aikaa tuon kaverinsa kanssa, kuin minun.
Ärsyttää, kun mies on syytänyt kaverilleen meiltä mahdollisimman paljon vauva-tarvikkeita mm vaunut ja minä kun yhä edelleen haaveilen niistä lapsista. Eikä mies ole ottanut tavaroista edes mitään maksua on vaan sanonut, että maksakaa mitä haluatte. Ja yllätys yllätys eivät ole maksaneet mitään.
Ärsyttää, kun tiedän, että nyt miehen "täytyy" lähteä taar syyppyreissulle vauvan kunniaksi. Näitä ryyppyreissuja on nykyään ollut aivan liikaa, viime viikolla taisi käydä kolmesti. Yhdellä kerralla tuli normaaliin aikaan kotiin ja kahdella kerralla tuli kotiin vasta aamulla.
Ärsyttää!!!!
Kommentit (9)
käytöksestä eivät jäisi ärsytyksen asteelle.
T.Pitkään kotiäitinä ollut itsenäinen nainen
siltä vähän kuulostaisi, kun noin innokkaasti antaa teidän tavaroita pois.
niiden kasvattaminen ja niiden lukumäärästä päättäminen. Teidän pitää nyt vain keksiä miten pääsette sen yli, että olette lisälapsesta täysin vastakkaista mieltä.
Kiva että mies auttaa kaverinsa perhettä, mutta ei-kiva, että se tuntuu ainakin ap:n tekstin perusteella ap:n lievältä painostukselta.
Voi tietty olla ihan oikeakin syy...mutta...
taitaa olla joku ihan toinen ongelma ap:n perheessä, jos öitä ollaan pois ja muutenkin menossa noin paljon... Eikä yhteinen elämä enää kiinnosta. Vauvatarvikkeet lienee hyvin pieni osa ongelmaa...
En usko että on vain kaverinsa kanssa. Taitaa käydä vieraissa. Haiskahtaa pahalle. Selvittelehän vähän missä mennään älä ole sinisilmäinen.
Mun mielestä perheenisän ei "täydy" käydä kolme kertaa viikossa baarissa... ellei sitten ole työkseen baarimikko... Ihan kun miehes haluais olla paljon pois kotoa.
Eikö teillä puhuta asioista? Siis jos mun mies haluais antaa meidän tavaroita ystävilleen, niin kyllä antamisesta ja mahdollisesta korvauksesta sovittaisiin yhdessä, kun yhdessä ollaan tavarat hankittukin.
eteenpäin kun saatatte vielä tarvita myöhemmin...