Lue keskustelun säännöt.
Apua vauvakuumeeseen!
08.09.2009 |
Ajattelin nyt tänne purkaa tuntojani, kun muuten pää räjähtää :)
Eli melkein kaksi vuotta onnellista parisuhdetta takana, yli vuosi asuttu yhdessä. Itse olen 26 ja avomieheni 27. Opiskelut kummallakin loppusuoralla (eli itsellä valmistuminen yliopistosta keväällä ja miehen pitäisi saada omat opintonsa loppuun), mies myös vakituisissa töissä.
Säästöjä ei oikeastaan ole, vaan olemme eläneet kädestä suuhun periaatteella. Miehellä opintolainaa ja autolainaa, itsellä n. 2000 euron visalasku, joka toivottavasti maksettu jouluun mennessä. Kumpienkin vanhemmat auttavat taloudellisesti, aika paljonkin.
Suhteemme on erittäin hyvä ja tasapainoinen. Mistään "tärkeästä" ei ole tullut riitaa. Seksiä tarpeeksi, omaa aikaa tarpeeksi, hellyyttä ja naurua ihanan paljon.
Olemme sopineet "aikataulusta", eli kihloihin ensi kesään mennessä (mies saa kosia yllätyksenä, mutta haluan sen tapahtuvan ennen kesää) ja seuraavan kesänä häät. Sitten saisi vauva tulla. Tähän suunnitelmaan on mieheni tyytyväinen, eikä halua ainakaan aikaistaa siitä mitään.
Mutta! Kaipaan lasta joka päivä ja joskus toivon, että kävisi vahinko (ehkäisynä pillerit, joista en ole luistanut). Järki sanoo, että parempi olisi, jos kummallakin olisi työpaikka ennen lapsia ja olisimme naimisissa ja ehkä rahaakin olisi säästössä. Sydän sanoo kuitenkin, että lapsi olisi enemmän kuin tervetullut ja voisi elää onnellisena kanssamme jo nyt.
Eli, pyydän, kertokaa minulle miksi kannattaisi odottaa! Kertokaa miten paljon vauva/lapsi vie rahaa ja aikaa, miten paljon se tuo vastuuta ja miten se syö parisuhdetta. Kertokaa oikeita kauhutarinoita, konkreettisia esimerkkejä, että saisin edes hetken helpotuksen tähän kuumeeseen! Mies kun EI tule muuttamaan mieltään :(
Kommentit (10)
tsellä on aika samat tunnelmat kuin sinulla. Suhde voi mainiosti ja vakaasti, sekä rakkautta että intohimoa löytyy. Itsellä on kuitenkin niin kauhea vauvakuume että välillä tuntuu että pää hajoaa tai sydän räjähtää. Usein ollaan keskusteltu lasten hankinnasta ja molemmat niitä halutaan, mutta mies ei vielä.
Yritän kovasti kunniottaa toisen halua mutta välillä se tuntuu olevan kovin vaikeaa. Halu saada lapsi on niin suuri ja hallitseva. Voi kun olisi joku muistipilleri jonka seurauksena vauvakuume vaipuisi edes hetkeksi unholaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana vastaus, kiitos, mutta pahentaa vaan tätä mun oloani, AAARGH! Jos mies näyttäisi vihreää valoa, tää "aikataulu" lentäis nurkkaan saman tien ja olisin onneni kukkuroilla. Joka tapauksessa jos nyt tulisin raskaaksi, niin olisin valmis maisteri vauvan syntyessä. Työkokemusta vaan ei olisi ollenkaan.
Mies on sitä mieltä vahvasti, että "kolmekymppisenä eka vauva ja toinen heti perään." Itse siis olen HIEMAN eri mieltä. Haluan minäkin kaksi lasta (sitähän ei tiedä saanko koskaan yhtäkään, mutta toive olisi kaksi lasta), mutta haluaisin lasten välillä olevan ainakin kolme vuotta, joten jos 30-vuotiaana vasta saisin esikoisen, olisin ainakin 33-vuotias toista lasta yrittäessä. Ei tietenkään huonolta tunnu tuokaan, mutta mieluummin ennen...
Missään nimessä en halua lapsia ennen kuin mies on siihen valmis! Eli ihan varmasti joudun vielä odottelemaan, joten niitä kauhutarinoita kaipailisin... :)
-ap
ainakin puoli vuotta tosi voimakkaasti. Lapsi oli ajatuksissa ihan joka päivä ja en melkein muuta osannut ajatellakaan. Mies ei kuitenkaan ihan vielä ollut halukas. Jotenkin se on sitten pikkuisen lähtenyt hiipumaan ja olen melkein hyväksynyt sen, että tehdään vähän myöhemmin. Mutta ehkä se vielä jotain kertoo kuumeilusta kun täällä melkein joka päivä pyörin:)
niin voisko joku laittaa tänne jotain tosielämän faktoja?:) vai onko se lapsielämä kaikinpuolin sitten vain niin ihanaa..
.. ette pärjää omillanne. Jäitä hattuun. Mä en tuu veronmaksajana apuun.
Se on hyvä aikatuluttaa tuo elämä. ja kaikki menee aina sen mukaan, joohan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
7: Vanhemmat auttaisivat myös vauvan tullessa ja takuulla vaikka pärjäisimme keskenämmekin. En ole niin ylpeä, etten ottaisi vastaan apua vanhemmiltani, kun heillä on siihen mahdollisuus :) Mutta totta, vaikka varmasti pärjäisimme omillakin tuloilla, niin paljosta joutuisi luopumaan ilman vanhempien tukea - siihen vielä vauva... Eli ei vielä :)
Ja tuosta "aikataulusta" sen verran, että toivon ettei kaikki tosiaan mene sen mukaan, vaan että mies tajuu kosia jo aikaisemmin, jotta saatais häätkin aikaisemmin ja jotta vauvaa päästäisiin yrittämään aikaisemmin.
Itse en tuollaista tarvitsisi/haluaisi, mutta miestä se tuntuu helpottavan. Ja ainakin on ihana tietää, että mies HALUAA lapsia. Ei vaan vielä :'(
miehellesi rehellisesti tunteistasi ja haluistasi. Itselläni oli aivan sama tilanne vielä pari kuukautta sitten. Lopulta mieheni ymmärsi, kuinka tärkeä asia lapsi minulle on. Nyt hän on aivan yhtä innoissaan (ainakin melkein) toivomassa plussaa raskaustestiin! :)
Tsemppiä! Tiedän, millaista odotus voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen 20v raskaana. Molemmilla vakituiset työt. Me autamme välillä miehen vanhempia rahallisesti mutta hyvin vaikea tilanne saa olla että kehtaamme heiltä rahaa pyytää ja jos pyydetäänkin niin maksetaan takaisin vaikka ei tarvisi. Koittaa nyt vähän miettiä..
sitten kun loppusuoralla olevat opiskelut loppuvat niin muutatte varmasti vanhemmillenne asumaan kun ei tule edes opintotukia :)
itse ajattelin noin aiemmin ehkä ympäristön vaikutuksesta.. ajattelin että ensin valmistun 4,5v koulutuksesta.. hankin työpaikan jotta äitiyspäivärahat olisi paremmat ja muutenkin rahaa elämiseen.. halusin myös olla naimisissa.. ja tietysti se oma asunto olisi hankittava ennen vauvaa.. mutta nyt kolmen vuoden vauvakuumeilun jälkeen mieheni (kihlattu) on myös myöntyväinen vauvaa ja olen saanut tarpeekseni tästä iankaikkisesta haaveilemisesta.. tuntui kuin eläisin elämässäni viiden vuoden päästä.. pyrin tekemään kaiken niin että olisin viidenvuoden päästä saanut tuon kaiken mistä kirjoitin alussa.. nyt siis yritämämme esikoista.. minulla on opiskeluja vielä 2v jäljellä, ei ole omaa asuntoa, mies käy töissä, emme ole naimisissa.. eikä ainakaan vielä kaduta yhtään.. minulla nyt ikää 23v. aion olla kotona 3v lasta hoitamassa jos sen nyt ennen valmistumista saan jokatapauksessa niinkun haaveilin olevani alkuperäisen suunnitelman mukaankin.. ja jos pikkukakkonen on tullakseen niin saa tulla.. jatkan sitten vielä opinnot loppuun kun olen kotona ollut lapsiani hoitamassa.. ja jos emme saakaan lasta niin ainakin nuorena tiedän sen ja jos hoitoihin joudutaan niin voin vielä saada lapset alle kolmekymppisenä kuten olen toivonut