Lue keskustelun säännöt.
Ihmiset, jotka muistelevat vanhempiaan hyvällä, vaikka nämä olisivat olleet näille äärimmäisen ilkeitä?
22.08.2021 |
Tämä on outo ilmiö. Serkkuni laittaa facebookissa muistoja isästään ja kaipaa häntä, vaikka tosiasiassa hänen isänsä kohteli tätä äärimmäisen huonosti, nolasi usein julkisesti ja haukkui minullekin tätä "mitättömäksi ja lihavaksi" josta ei koskaan tulisi mitään. Silti serkkuni jakaa kaikkia "enkelit taivaassa"-linkkejä ja kuvia isästään nuorena ja kertoo kaipauksestaan..
Onko tämä joku äärimmäinen defenssi vai onko serkkuni yksinkertainen? Tekisi mieli kommentoida että älä nyt jumalauta tuota ukkoa muistele hyvällä, ei sinun tarvitse, mutta en sitten tiedä mitä se ajattelee.
Kommentit (8)
Defenssi. On todella vaikea myöntää, että se vanhempi inhosi ja halveksi sinua sydämensä kyllyydestä ja piti muita huonompana. Sen myöntäminen rehellisesti meinaa murskata itsetunnon ja mielen vielä aikuisenakin, joten kieltäminen ja fantasian luominen on helpompaa. Itsekin olen vasta yli 40-vuotiaana pystynyt myöntämään itselleni mikä ihminen isäni oli ja miten hän minut koki. Ei ole ikävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli huonot vanhemmat ja molemmat on jo kuolleet. Eivät silti olleet niin huonoja, ettei olisi ollut edes toisinaan jotain hyvää. Mukavampi muistaa ne hyvät asiat, kuin vatvoa vanhoja vääryyksiä ja muistella osakseen tullutta väkivaltaa.
Raskaita on nämä "maailman paras isi"-kuvat, joita onnelliset jakavat ja tarkoittavat sitä. Sitä haluaisi että oma isä olisi ollut samanlainen. Ja siitä on lyhyt matka sitten alkaa ainakin esittää että olisi ollut. Hirveän surkeaa. Vanhemmat saattavat todellakin pistää lapsensa pään sekaisin lopuksi ikää.
En muistele vanhempiani, koska ei ole mitään hyvää muisteltavaa.
Vierailija kirjoitti:
En muistele vanhempiani, koska ei ole mitään hyvää muisteltavaa.
Sama homma. Enkä todellakaan kuseta itseäni, että asia olisi ollut toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noilla hyvän muistelijoilla se vaakakuppi kallistuu enemmän sinne hyvän puolelle. Jos kallistuisi pahan puolelle, ei näitä hyvällä muisteltaisi. Ei ihminen mikään urpå ole, eikä pahan rakastaminen ole sisäsyntyistä.
Se on... Kyllä lapsi rakastaa ja haluaa ikuisesti vanhemman hyväksyntää, vaikka olisi mitä tapahtunut. Se on sisäsyntyistä. Lapsi on riippuvainen vanhemmistaan. Hyväksynnän hakeminen on ikuista ja toivo siitä, mitä olisi voinut olla. Kuolema sulkee sen oven ikuisesti. Ja se on erittäin vaikea hyväksyä, että ei ollut rakastettu niin tärkeän ihmisen taholta.