Kuinka nopeasti eron jälkeen pystyit olemaan muista kiinnostunut seksimielessä?
Olettaen, että suhteenne päätti jokin muu kuin rakkautesi loppuminen ja/tai seksuaalinen tympääntyminen.
Minun on tällä hetkellä ihan hirveän vaikeaa kuvitella, että olisin enää ikinä kenestäkään kiinnostunut. Siitä huolimatta, että tiedän useimpien pääsevän yli erosta. Olen siis nainen, 42 vuotta. Ei lapsia eli periaatteessa mitään tarvetta keskittyä vain "omaan elämäänsä sekä läheisiin" ei ole.
Kommentit (32)
No siis viikko meni kun hyppäsin sänkyyn toisen kanssa mutta Kunnolla pääsin yli erosta ehkä vuoden jälkeen .
En ole vieläkään pystynyt. Erosta 10 vuotta.
N44
Vierailija kirjoitti:
En ole vieläkään pystynyt. Erosta 10 vuotta.
N44
Onko tähän joku erityinen syy? Olet varmaan ehtinyt asiaa pohtia? Olitko aiemmin seksuaalinen ihminen?
En kysy pahalla. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen kadottaneeni kokonaan mielenkiinnon seksiin/sukupuolisuuteen, joka on koko aikuisuuteni (ja nuoruuteni) ajan ollut hyvin iso osa päivittäistä ajatusmaailmaani.
Minä olen harrastanut jo kerran, mutta ei tuntunut missään, vaikka tulinkin kahdesti. Erosta kaksi vuotta ja olen aiemmin ollut aina todella seksuaalinen. Nyt oli kyseessä ensi rakkaus ja ensimmäistä kertaa elämässä tuntui, että rakastelee eikä vain pane. Miehen puolelta koko 4v olikin sitten vain panemista, hänellä ei tunteita ollutkaan. Ja edelleen pitää lapsen takia olla tekemissä, niin säälittää entistä enemmän, että ei pääse kunnolla miehestä yli. :( terapiaan menossa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole vieläkään pystynyt. Erosta 10 vuotta.
N44
Onko tähän joku erityinen syy? Olet varmaan ehtinyt asiaa pohtia? Olitko aiemmin seksuaalinen ihminen?
En kysy pahalla. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen kadottaneeni kokonaan mielenkiinnon seksiin/sukupuolisuuteen, joka on koko aikuisuuteni (ja nuoruuteni) ajan ollut hyvin iso osa päivittäistä ajatusmaailmaani.
Olen edelleen rakastunut siihen samaan mieheen josta erosin.
N44
Ei ole vielä tehnyt mieli, erosta kohta 10 vuotta. En vain tapaa ketään kenestä kiinnostuisin.
Tuskin sitä päivää enää tulee. Vuosia mennyt jo. Olen minä seksiä harrastanut, mutta eihän se naisella halua tarvitse vaan tahtoa siihen. Lopetin lopulta senkin puuduttavan tylsänä toimenpiteenä. Tuskin liittyy mitenkään exään, en halua sitäkään.
Kyllä siihen meni pitkä aika, useampia vuosia.
Edelleen olen tavallaan sinkku, vaikka olen seurustellut erään miehen kanssa jo melkein kaksi vuotta.
Mutta emmen asu yhdessä, en koskaan haluaisi sitä edes.
Mutta on mukavaa kun on seuraa tapahtumiin ja toinen ihminen läsnä vkonloppuisin ja lomilla.
N. 55

Tuota omalla kohdallani pelkään. Toiseksi edellinen suhteeni päättyi siihen, että mies ei halunnut minua ainoaksi kumppanikseen. Loukkaannuin. Rupesin suhteeseen ns. mukavan miehen kanssa, joka puolestaan loukkaantui siitä, etten ollut häneen palavasti rakastunut. Pelkään, että teinpä niin tai näin, tulen torjutuksi. Enkä toisaalta halua enää kumppania, jolle olisin vain mukavaa viikonloppuseuraa.
Miten miehesi suhtautuu siihen, että pisät häntä vain mukavana loma- ja viikonloppuseurana? Kuvitteletko, että voisit kuvailemasta tilanteestasi huolimatta vielä ihastua, ehkä rakastuakin?
ap
Kyllä mä olen silloisen miehen sängystä mennyt suoraan toisen luokse mutta en meidän eron jälkeen ole harrastanut seksiä ollenkaan (kenenkään muun kanssa kuin kyseisen exän, vuosien viiveellä hänenkin).
Sama ikä ja samoja mietteitä, mutta jouduinkin hoitelemaan itseni soolona aika monta vuotta jo suhteen kestäessä, ehkäpä sitten totuin siihen. Lapsia kylläkin on, mutta ovat isoja, ja vapaa-aikaa kyllä olisi. Omia fiiliksiä ja oma fantasiamaailma on, mutta ei oikein kohdistu, ei ole kohteita, tyhjä maailma ja miehet vieraita.
Yleensä samana iltana.
Lähipubiin kun menen ottamaan lasillisen erolle niin aina sieltä iskeytyy kylkeen joku timmi alle 30v salikissa lohduttamaan hyvässä kondiksessa olevaa charmikasta hopeakettua.
Puoli vuotta.