Olen niin onnellinen, kun valitsin vapaaehtoisen koirattomuuden
Tänäkin aamulla sain siemailla aamukahvia rauhassa ilman että tarvitsi rämpiä tihkusateeseen koiraa ulkoiluttamaan.
On tämä vapaaehtoiskoirattoman elämä kyllä ihanaa :)
Kommentit (44)
Kohta on veloilla herneet nenässä :-D Ymmärrän sen, että vapaaehtoisesti lapsettomat tuovat valintojaan esille ettei kaikilta enää odotettaisi automaattisesti lisääntymistä. Mutta onhan se hassua hehkuttaa jotain, mitä ei ole tehnyt tai hankkinut. En minäkään ole tänään kiipeämässä Mount Everestille, mahtavan vapaata ja helppoa elämää lol.
No jep! Koirat on ihania ja hauskoja olentoja, mutta ei sellaista pysyväksi riesaksi.
Koirallisilla työkavereilla on aina kiireempi töistä kotiin kuin lapsiperheellisillä työkavereilla... Lasten kanssa helpottaa heti, kun päiväkotivuodet jäävät taakse, mutta koira se vaatii pissille joka päivä klo 17.
No hyvä homma ettet ole hankkinut koiraa jos et sellaista halua.
Sama!
Koiramme kuoli pari vuotta sitten. Ensimmäinen vuosi meni surressa ja uuden pennun ostosuunnitelmissa. Sitten päätettiin tehdä vielä pitempi reissu ennen uutta koiraa. No, koronan takia reissu siirtyy siirtymistään, koiran hankinta myös, ja tämä koiraton elämä on alkanut tuntua yhä paremmalta ja koiran hankinta yhä kaukaisemmalta. Noin kuukausi sitten juttelimne asiasta puolisoni kanssa ja hänellä on samat mietteet. Ei enää koiraa! Niin kivoja ja ihania kuin ne ovatkin. Mikä vapaus onkaan elää ilman koiraa!
Minä kärsin koirattomuudesta. Ei se ole kaikille valinta.
Minusta on taas ihana lähteä lenkille säässä kuin säässä ja silti ehdin juoda aamukahvit ihan rauhassa. Etätöitä tehdessä koirasta on tosi paljon seuraa ja käydään lenkillä myös ruokatunnilla. En toistaiseksi voisi ajatella koiratonta elämää.
Vierailija kirjoitti:
Veko ry.
Pikemminkin Vako Ry, rimmaa paremmin :P
Vierailija kirjoitti:
No jep! Koirat on ihania ja hauskoja olentoja, mutta ei sellaista pysyväksi riesaksi.
Koirallisilla työkavereilla on aina kiireempi töistä kotiin kuin lapsiperheellisillä työkavereilla... Lasten kanssa helpottaa heti, kun päiväkotivuodet jäävät taakse, mutta koira se vaatii pissille joka päivä klo 17.
Koira kuolee jo siihen mennessä, kun se on koulunalotusiässä. No, ei välttis mutta aikasemmin kuitenkin.
Itse olen valinnut vapaaehtoisen kissattomuuden. Miten ihanaa on, kun ei tarvitse onkia kissankarvoja margariinirasiasta, nenästä ja ihan joka paikasta, eikä imuroida niitä kämpästä, teippiharjata vaatteista ja huonekaluista. Ei kuunnella mourunaa ja rymistelyä yökaudet.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on taas ihana lähteä lenkille säässä kuin säässä ja silti ehdin juoda aamukahvit ihan rauhassa. Etätöitä tehdessä koirasta on tosi paljon seuraa ja käydään lenkillä myös ruokatunnilla. En toistaiseksi voisi ajatella koiratonta elämää.
Höpsistä, me vapaaehtoisesti koirattomat tiedämme, että valehtelet; aivan varmasti kärsit ja kadut koirallisuuttasi salaa. Eihän nyt kukaan järkevä ihminen hanki tuollaista riesaa vapaaehtoisesti, jos voi valita ihanan vapaan elämän!
Vierailija kirjoitti:
Kohta on veloilla herneet nenässä :-D Ymmärrän sen, että vapaaehtoisesti lapsettomat tuovat valintojaan esille ettei kaikilta enää odotettaisi automaattisesti lisääntymistä. Mutta onhan se hassua hehkuttaa jotain, mitä ei ole tehnyt tai hankkinut. En minäkään ole tänään kiipeämässä Mount Everestille, mahtavan vapaata ja helppoa elämää lol.
Me ollaan vapaaehtoisesti trampoliiniton lapsiperhe. Ihanaa, kun ei tarvitse siivota roskia ja lehtiä pois eikä purkaa trampoliinia talveksi.
Vierailija kirjoitti:
No hyvä homma ettet ole hankkinut koiraa jos et sellaista halua.
Tämä on sinänsä hauskaa, että koira-asiassa on ilmiselvää, että koiran hankkimattomuuden hehkuttaminen on aika outoa. Just sayin'...
Kiva sulle, mutta monet ei voi ottaa koiraa, vaikka sitä haluaisi. 😔
Loistava aloitus! 😂
Oon oikeasti monta kertaa mielessäni huokaillut helpotuksesta, etten ikinä ole hankkinut koiraa.
Monilla tutuilla ja kavereilla on koiria, ja hitto miten vaivalloiselta kuulostaa. Eläinlääkärikuluja, kämppä mullin mallin (matot kasassa, koiran kuolaa ja karvoja joka puolella, ja se pelkkä koiran haju...), mihinkään ei pääse lähtemään ellei koira mukana ja pidemmille reissuille koiravahti.
Yhdellä kaverilla koira pissii kausittain ympäri huushollia ja toisella tuhonnut kaikki ovet ja karmit, kolmannella syö kenkiä, minäkin nostan aina kenkäni naulakon päälle kun menen heille. Kerran unohdin ja koira oli järsinyt sandaalini tuusan nuuskaksi.
Sitten se komentaminen kun koira haukkuu ja metelöi ohikulkijoita tai vieraita ja hyppii kintuille. Inhoan vierailla koirakodeissa, teeskentelen tykkääväni koiristaan ja silitän tai rapsutan, mutta se hyppivä ja kuolaava haisukasa oikeasti vaan ärsyttää ja ällöttää, tekee mieli vaan päästä äkkiä pesemään kädet.
Sori nyt vaan kaikki koiralliset. Avauduin aiheesta, kun kerrankin tilaisuus. En minä ääneen tätä teille tule sanomaan, jotkut tavat ne on mullakin. 😅
Naapurilla on koira. Huutaa sille jatkuvasti. "Ei, lopeta, nyt loppu, jne". Kuulostaa tosi mukavalta elämältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hyvä homma ettet ole hankkinut koiraa jos et sellaista halua.
Tämä on sinänsä hauskaa, että koira-asiassa on ilmiselvää, että koiran hankkimattomuuden hehkuttaminen on aika outoa. Just sayin'...
Niin onhan se outoa, että lapsettoman pitää aina perustella sitä omaa lapsettomuuttaan. Aina kysellään, että no milloinkas teille tulee lapsia? Ai miksi ette halua lapsia? Kyllähän nyt lapsia pitää tehdä. Koirattomuutta, kissattomuutta, papukaijattomuutta kukaan ei ihmettele.

Kyllä meillä kissattomuutta on ihmetelty ja kyselty paljonkin :D Ei sillä en kyllä osaa siitä vetää hernettä nenään.
Jos kaikki tekisivät noin, niin kuka maksaisi koiraverot?
Sama. Viime yönä kuten muinakaan öinä ei tarvinnut siivota yrjöjä matolta kun "MustiPeppiina söi jotain sopimatonta". Halleluja jätin koiran hankkimatta!