Lue keskustelun säännöt.
Muita jotka eivät halua aloittaa mielialalääkitystä?
14.08.2021 |
Vaikka vointi sitä lääkärin mielestä vaatis?
Mie en muuten aattele olevani mitenkään hihhuli, särkylääkettä otan jos sattuu, antibiootit nassuun kun joskus harvoin joku niitä vaativa vaiva on ollut, piikillekin menen nätisti kunhan ajan saan ja maskia käytän!
Otanta on kyllä huono kun en mie paljoo ihmisiä tunne, mutta ne keiden tiiän syövän lääkkeitä ei oo ulkosesti kovin paremmin voivan näkösiä. Sisänen vointihan se tietenkin ratkasee ja siitä mie en tiiä, mut.......
Minnuu pelottaa se että lihon ja muutun vaa käveleväks tyhjäpääks. Se mie kyllä saatan olla jo ilman lääkkeitäki, mut jos vaarana on entistäkin tyhjempi piäkoppa nii ei kiitos miulle. Pelottaa minnuu moni muuki sivuvaikutus, mut turhaanpa niitä tässä lähtee erittelemmää sen enempiä.
Onko se lääkäri sitten oikeessa miun suhteen? Että en mie huolehi terveydestäni tässä asiassa nyt ja ei ihmekään jos en ikinä parane kun en hoida päätäni lääkkeillä? Miun mielestä kun ne pilleripallerot vaan huonontaa kaikkea, en mie kauhian hullu ole surullinen vaan. Lääkkeitä oon kokeillu joitakii vuosia sitten ja vei useemman vuoden ennen kun pääsin takasin normaalipainoon sen jälkeen ja kroppa alko tuntumaan taas miun omalta muutenki..
En tiiä missä tästä oikee pitäs puhua ku ammattilaiset vaan sitä reseptiä olis tuputtamassa kouraan ja puhumassa lääkkeiden hyvistä vaikutuksista ja siitä miten varmasti miun vointi kohenee ja eihän tarkotus ole etten mie liho(?!) vaan että voisin paremmin....
Kommentit (5)
Mä en aloittanut mielialalääkitystä vaikka todettiin aikoinaan vaikea paniikkihäiriö ja masennus.
Vuosia myöhemmin oon maailman tyytyväisin päätökseeni, vaikka ei se helppo päätös ollut. Jouduin elämään hetken yhteiskunnan ulkopuolellakin parantuakseni.
Vaihtoehtoja on monia. Lääkkeet monesti estävät kosketuksen 'todelliseen itseen' ja blokkaavat esim. traumatyöskentelyn. Ahdistus ja pelon juuret pitää kohdata, jos niistä haluaa vapautua. Lääkkeitä saa syödä loppuiän, jos haluaa vaan kivunlievitystä. Parantajiksi niistä ei kuitenkaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on tervettä skeptisyyttä olla ottamatta. Ehdit kyllä myöhemminkin jos tilanne sitä vaatii. Sitä ennen kokeile kaikkea muuta. Jo säännöllinen päivärytmi ulkoiluineen ja kunnon ruokailujen kanssa tekee ihmeitä. Lisäksi keskusteluapu, kirjoittaminen, maalaaminen tms mikä vaan millä saat tunteita ulos. Ja yrität löytää omia kiinnostuksia, saamaan jonkun liikahtamaan itsessäsi. Usein masennus on katkennutta yhteyttä omaan sisimpään. Vaatii vaivannäköä löytää se taas.
Kannattaa antaa lääkkeille(kin) mahdollisuus. Jos olo on kovin vaikea, voi olla vaikeaa sitoutua esim. terapiaan. Lääkkeet voivat kantaa pahimman yli, jotta voi ottaa muuta apua vastaan.
Olen itse saanut valtavasti apua masennuslääkkeistä. Kilot ovat katoavaisia, mutta mieliä tai henkiä on vain yksi.
Parempaa oloa!
Kiva kun miulle laitoitte asiallisia kommentteja! Diagnoossina miulla taitaa olla jos vähän itseironiaa saa harrastaa niin lievä yksinkertaisuus masennuksella höystettynä.
En mie oikiastaan ole ihan varma mikä on, yleensä vastaanotolla ei olla ehitty muusta puhumaankaan kun vuan niitten lääkkeiden alottamisesta. Ahistuksesta ja alakulosuudesta on on sanottu.
Mie selviän arjesta vähän aaltoillen, välillä jaksan enemmän ja nytten taijan jaksaa sitten vähemmän. Mukava oon kaikille, ittelleni tosi harvoin.
Haluisin vaan ehkä terapiaa, mutta tuntuu ettei sitä miulle haluta antaa kun ei kuulemma auta ilman lääkkeitä? Osastollekaan en halua kun siellä viimestään ne kurkusta alas taijetaa tunkea..
Ap
Mikä diagnoosi?