Lapsena kirkkoon pakotetut!

että vanhemmat ovat vienneet lapsensa väkisin(?) kirkkoon?

Kyselevät, milloin taas mennään, ja aina haluavat tulla mukaan. Viimeksi esikoinen rullaluisteli kaverinsa kanssa omia aikojaan kirkkoon, ja etupenkissä pojat töröttivät, kun muu perhe ehti paikalle.



Lapsille on kirkossa omat opetukset, joissa ikäkausi on huomioitu, vanhin meillä on varhaisnuorten ryhmässä, muut lasten. Jos joskus aikuisina valittavat aiheesta, ei auta kuin sanoa, että kertaakaan ei lapsia ole kirkkoon pakotettu, eikä meiltä ole vielä kertaakaan kysytty, onko pakko tulla mukaan.

Ei vaikuttanut tulevaisuuteeni, mutta en halua omia lapsiani sinne pakottaa. Olen uskossa, mutta en katso, että uskoni on riippuvainen siitä, käynkö kirkossa vai en.



Vastusus helpotti, kun vanhemmat etsivät vapaakirkon, jossa oli lapsille omaa ohjelmaa. He eivät siis olleet vapaakirkkolaisia, vaan kävimme siellä lasten ohjelman takia.

Se oli aina äärimmäisen vastenmielistä, kunnes tajusin oikeuteni ja siis ettei minun tarvitse mennä sinne, ei tarvitse rukoilla, että Jumala on hölynpölyä.



Nyt tuntuu edelleen siltä kuin olisin suuren taakan karistanut harteiltani, tunnen olevani vapaa elämään elämääni ilman moista helvetillä pelottelua ja sitä painostavaa virsien veisuuta.

Ei kaikki kirkot pelottele helvetillä eikä kaikkialla virsiä laulella. Luojan kiitos...

Nyt tuntuu edelleen siltä kuin olisin suuren taakan karistanut harteiltani, tunnen olevani vapaa elämään elämääni ilman moista helvetillä pelottelua ja sitä painostavaa virsien veisuuta.

ja pelkäsin kun kolehtia kerättiin, etten osuisi siihen pussiin...



Kaiken kaikkiaan negatiivinen kokemus.

Olen eronnut kirkosta.

mutta onneksi vanhempani ymmärsivät ettei isompaa lasta ole viisasta pakottaa. Pakottaminen saa vain lapsen kääntymään kirkkoa vastaan. Joten n. 10-14-vuotiaana kävin kirkossa vain jos halusin. Rippikoulun jälkeen "palasin" seurakunnan toimintaan isostoiminnan ja kuoron merkeissä. Ja sille tielle myös jäin; olen nykyään seurakunnan työntekijä.

mutta pahimpia oli aamuhartaudet ekaluokalta lähtien. Liikutin suuta, ikään kuin olisin rukoillut muiden mukana, ja pidin käsiä niin, että muut eivät huomanneet etteivät ne oikeasti ole ristissä :( Aikuisena erosin kirkosta. Omaa lastani ei ole kastettu, ja koulussa hänellä on elämänkatsomustietoa. Olen sanonut opettajalle, että hän saa kyllä osallistua kirkkoon yms. tilaisuuksiin (ei tarvitse aina järjestää muuta, kun on ainoa ei-ev.lut. luokallaan). Nyt lapsi (6-v., ekaluokkalainen) on kuitenkin sanonut, ettei halua enää kirkkoon, koska siellä on ahdistavaa :(