Voiko opettaja yksipuolisella päätöksellä siirtää oppilaita luokalta toiselle?
Kesän jälkeen oli tehty oppilassiirtoja luokilta toiselle, luokkia ei ollut hajotettu, vaan joitain oppilaita oli vaihdettu luokkien kesken. Asiasta ei etukäteen kysytty oppilailta eikä vahemmalta ja siksipä lapseni on nyt sitten kiusaajien kanssa samalla luokalla. Aikoinaan luokat muodostettiin juuri ettei kiusaajat samalla luokalla. Nyt kun asiasta kysyin, niin kiusaaminen ei ole kuulemma este luokkasiirtoihin. Mitään syytä ei edes esitetty siirtoon kun asiasta kysin.
Kommentit (14)
Ei voi, mutta rehtori voi. Opettaja ei ole siirtänyt yhtään oppilasta minnekään, joten opettajaa on turha syyttää.
Juridisessa mielessä: ihan varmasti voi. Koululla on oikeus jakaa oppilaan luokkiin täysin mielivaltaisesti.
Ei oppilailla ole säädetty erityistä oikeutta vaatia päästä tietylle luokalle. Koulu voi antaa esittää toiveita, mutta mitään velvollisuutta siihen ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Voidaanhan tuo tehdä, mutta minä vanhempana valitin viime vuonna asiasta suoraa AVIin ja koulu/kunta joutui sinne antamaan selvityksen siirroista. Sitä kautta sain minäkin tiedon siitä, kuka ja koska ja miksi oli siirtoon päätynyt. Lapsi siirrettiin takaisin entiselle luokalleen heti, kun olin AVIin valituksen tehnyt ja kunta sai sen tiedoksi.
Siirron perusteena oli se, että kiusaajat kiusasivat luokallaan uutta oppilasta ja opettaja katsoin, että kiusattu voidaan siirtää rauhallisemmalle rinnakkaisluokalle ja lapseni hänen tilalleen.
Kauanko tähän prosessiin meni? Epäilen, että tässä samantapainen taustalla. Luokalla oppilas jolla ei kavereita koska kiusaa ja hänelle tässä yritetään nyt uusia kavereita saada. Viis rauhaullisista oppilaista.

Tässä ei ole ketään syytetty, joten ihan turhaan hyökkäät.

Eipä voinut toiveita tässä esittää kun ei asiasta etukäteen kerrottu. Harva vanhempi tietentahtoen haluaisi lapsiaan kiusaajan kanssa samalle luokalle, vaikka koulu näin näyttää haluavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi, mutta rehtori voi. Opettaja ei ole siirtänyt yhtään oppilasta minnekään, joten opettajaa on turha syyttää.
Tässä ei ole ketään syytetty, joten ihan turhaan hyökkäät.
Jestas. Oletteko te alapeukuttajat koulun henkilökuntaa vai miten osui näin hermoon? Itse en aloituksessa myöskään näe syytöstä, pelkän kysymyksen vaan!
Vierailija kirjoitti:
Opettaja ei siirrä ketään.
Se on ihan koulun sisäinen asia. Miten ovat organisaatiossaan tehtävät jakaneet. Yleensä rehtori on se joka päätää, mutta mikään ei estä rehtoria delegoimasta vastuuta alaisilleen. Isossa oppilaitoksessa voi olla erikseen jopa suunnittelijaopettaja joka keskittyy hoitamaan näitä asioita. Ei ole mitään lakia, että "vain rehtori saa tehdä".
Vierailija kirjoitti:
Opettaja ei siirrä ketään.
No sehän tässä aloituksessa nyt pointtina ilmeisesti olikin. Eläköön pilkunviilaus, sillä saa näppärästi huomion muualle. Eiköhän kuitenkin opettajilta kysytä, vaikka on se sitten rehtori tai kuka, joka lopulliset päätökset tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vaihda koulua!
Niinhän kiusattu aina joutuu tekemään. Kiusaajaahan pitää suojella maailman tappiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voidaanhan tuo tehdä, mutta minä vanhempana valitin viime vuonna asiasta suoraa AVIin ja koulu/kunta joutui sinne antamaan selvityksen siirroista. Sitä kautta sain minäkin tiedon siitä, kuka ja koska ja miksi oli siirtoon päätynyt. Lapsi siirrettiin takaisin entiselle luokalleen heti, kun olin AVIin valituksen tehnyt ja kunta sai sen tiedoksi.
Siirron perusteena oli se, että kiusaajat kiusasivat luokallaan uutta oppilasta ja opettaja katsoin, että kiusattu voidaan siirtää rauhallisemmalle rinnakkaisluokalle ja lapseni hänen tilalleen.
Kauanko tähän prosessiin meni? Epäilen, että tässä samantapainen taustalla. Luokalla oppilas jolla ei kavereita koska kiusaa ja hänelle tässä yritetään nyt uusia kavereita saada. Viis rauhaullisista oppilaista.
Kaikkiaan prosessiin meni vähän yli kuukausi eli AVI laittoi todella nopeasti kunnalle selvityspyynnön, kunnalla oli muistaakseni 2 vko tai kuukausi aikaa siihen vastata ja samantien koulusta tuli soitto, että olenko tosissani, eikö tätä olisi voitu sovitella. Vastasin, että minä olin jo yrittänyt, mutta kun vastasitte, että ei käy, niin ymmärsin, että ei ole soviteltavaa. Lapsi oli vähän yli viikon toisessa luokassa ja koki jo sinä aikana väkivaltaa, josta tein rikosilmoituksen. Siitäkin koulussa suututtiin, että he hoitavat kyllä kiusaamisongelmat itse.

Kertoo kyllä aika paljon koulusta tuollainen. Eli koulu olisi painanut kaiken villaisella. Hyvä kun puutuit asiaan!