Kumpi parempi: Jonna Geagea vai Erin Anttila?
Kommentit (43)
Molemmat! Katsoin just viime viikolla youtubesta vanhoja nylon beat haastatteluja ja tuli kyllä kauhee ikävä ysärille
Joidenkin mielestä Erin on mahtava siksi että menestynyt urallaan paremmin. Jos se olisi toisinpäin, niin Jonna olisi mahtava. Syynä on että Jonna ei ole tehnyt samanlaista yleisöön menevää vilkkumaa/chisu/annapuu musiikkia kuin Erin.
Mielenkiintoista että vaikka Erin on niin täti nykyään margariinimainoksineen, niin silloin kun NB teki kesäkiertueensa 2018, jotenkin muuttui haastatteluissa frekimmäksi. Enemmän siksi nuoreksi itsekseen:
Erin. Populaarikulttuurissa paistattelusta huolimatta jotenkin aidolta vaikuttava ihminen, jonka musiikissa on enemmän vivahteikkuutta ja elämän ihmeellisyyksiä.
Heistä kahdesta Jonna tuottaa kappaleita enemmän perus bilejyystöön tai voimaantuneille naisille. Kohderyhmälle, ei omalla tyylillään.
Vierailija kirjoitti:
Jonna, koska altavastaaja. Erinhän on nykyään jotain niin ylenpalttisen hienoa.
Mielestäni kateellinen ja menestystä polkeva näkemys. Altavastaajako olisi automaattisesti sympaattisempi ja parempi? Tässä rottakokeessa ko. neidot on lähteneet vielä suht samankaltaisista asetelmista musiikin tuotantoon, samaa bändiä myöten.
Jonna on timmimpi, mutta Erin vaikuttaisi setämiehelle paremmalta emännältä.
Onkohan Jonnalla alkoholi ongelma 🤔
Eivät taida olla enää väleissä tai kavereita.
Miks näitä pitää vertailla? Aika epäreilua mielestäni.
Erin. Vahva oma persoona, eli hyvin uniikki tyyppi. Musikaalinen ja aito. Jonna sellainen kolmastoista tusinassa.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista että vaikka Erin on niin täti nykyään margariinimainoksineen, niin silloin kun NB teki kesäkiertueensa 2018, jotenkin muuttui haastatteluissa frekimmäksi. Enemmän siksi nuoreksi itsekseen:
Mikä margariinimainos? Ei Erin ole semmoista tehnyt.

Niina Kuhta?!?!?!
Tykkään Erinin musiikista, Jonnalta en tiedä mitään biisiä.
Vierailija kirjoitti:
Erin. Vahva oma persoona, eli hyvin uniikki tyyppi. Musikaalinen ja aito. Jonna sellainen kolmastoista tusinassa.
Sullakaan ei ole oikeasti muuta perustetta kuin ysäriltä juureutuva Jonna-inho koska Jonna on blondi. Blondihan on aina tyhmempi, huonompi, paskempi kuin brunetti.

Onhan. Se missä se paistaa jonkun kalan järven rannassa ja syö sen muksunsa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tykkään Erinin musiikista, Jonnalta en tiedä mitään biisiä.
Jonnalta muistan Katso mua biisin. Sit sen Tähdet, tähdet ohjelmassa olleen loistavan Madonna-coverin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erin. Vahva oma persoona, eli hyvin uniikki tyyppi. Musikaalinen ja aito. Jonna sellainen kolmastoista tusinassa.
Sullakaan ei ole oikeasti muuta perustetta kuin ysäriltä juureutuva Jonna-inho koska Jonna on blondi. Blondihan on aina tyhmempi, huonompi, paskempi kuin brunetti.
Jonna: https://www.youtube.com/watch?v=RFBEwVRCQ7Y
Erin: https://www.youtube.com/watch?v=4SqXaxM_Cwk
Musiikki puhukoon puolestaan.
Erin on aina ollut mun suosikki, vaikka parasta oli NB yhdessä.
Erin, ihanaa irlantilaista eteerisyyttä äänessään. Sopii just hänelle ☀️