Todella hämmentävä kyläilykokemus..
Eräs tuttavani pisti yllättäen viestiä ja kutsui siinä minut ja mieheni heille eilen iltapäiväkahville "mitä kuuluu, poiketkaa kahville, laitan kohta sumpin tippuun". No, me mentiin.
Heille päästyämme meininki oli kuitenkin tosi outoa. Kaveri ja miehensä jotenkin hyvin väsyneen oloisia, haukottelivat ja kaveri sanoikin ääneen olevansa tosi väsynyt, kun oli nukkunut huonosti ja töissä oli ollut raskas päivä.
Teini-ikäiset lapset hääräsivät koko ajan kyselemässä jotain, ja kaveri miehineen puhui suuremman osan ajasta heidän kanssaan.
Kohta kaveri alkoi samalla kokata ruokaa perheelleen ja alkoivat syömään, meille keittivät kyllä kahvit siinä sivussa.
Kaiken huipuksi kaverin veli perheineen oli kutsuttu hetki meidän jälkeen kylään myös, tulivat noin vartti siitä kun me olimme menneet, ja höpisivät jotain yhteisen kesämökkinsä remonttikäytänteistä. Joten loppujen lopuksi minä ja mieheni hämmentyneinä juotiin kahvit ja seurattiin syrjästä tätä menoa ja keskustelua johon ei päässyt oikein mukaan, koettiin olevamme täysin ylimääräisinä tiellä. Lähdimmekin sitten aika pian, alle tunti oltiin paikalla.
Hämmennyin vain todella paljon, MIKSI ihmeessä meidät kutsuttiin, ja juuri tuohon aikaan, kun selvästikään ei ollut sopiva aika eikä edes jaksamista vieraille...? :D
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Satutteko olemaan länsisuomalaisia, jotka nyt jostain syystä ovat joutuneet asumaan syvimpään Savoon? Itä-Suomessahan tuo nyt ei ole mitään ihmeellistä, ihmiset kyläilee miten sattuu ja tila on otettava ilman, että isännät ja emännät paljonkaan panostavat. Vieraiden tehtävä on vähän niin kuin itsekin viihdyttää isäntiä, eikä vain toisin päin. Tästä sitten jurommat heimot hämmentyy.
Ei olla savosta, mitta ystäväpariskunnan toinen henkilö on savosta. Selittäisikö se miksi he ovat sellaisia kaistapäitä. Aina kun olen heillä vieraillut, ja käyn vessassa, niin vessa on vetämättä, ja siellä odottaa edellisen kävijän kakat. Hyi että. Ja tämä tapahtuu joka kerta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko tällä merkitystä, mutta ystäväpariskunta on myös homoja. Ja heillä on lapsia. Miten se on edes mahdollista. Ei olisi varmaan ikinä pitänyt tutustua tuollaista hyypiöiden kanssa, jotka alusta alkaen olivat hämärää jengiä (homppeleita).
Ap
Homojen iltapäiväkahvit. Mitäs läksit.
Ei tehtyä enää saa tekemättömäksi
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Satutteko olemaan länsisuomalaisia, jotka nyt jostain syystä ovat joutuneet asumaan syvimpään Savoon? Itä-Suomessahan tuo nyt ei ole mitään ihmeellistä, ihmiset kyläilee miten sattuu ja tila on otettava ilman, että isännät ja emännät paljonkaan panostavat. Vieraiden tehtävä on vähän niin kuin itsekin viihdyttää isäntiä, eikä vain toisin päin. Tästä sitten jurommat heimot hämmentyy.
Ei olla savosta, mitta ystäväpariskunnan toinen henkilö on savosta. Selittäisikö se miksi he ovat sellaisia kaistapäitä. Aina kun olen heillä vieraillut, ja käyn vessassa, niin vessa on vetämättä, ja siellä odottaa edellisen kävijän kakat. Hyi että. Ja tämä tapahtuu joka kerta.
Ap
Ei sua enää kukaan usko.
No niin, jollakulla on halvat huvit, tekeytyy minuksi. Uskoisin että lukijat silti huomaa erottaa trollin minusta...
Ap (se oikea siis)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Satutteko olemaan länsisuomalaisia, jotka nyt jostain syystä ovat joutuneet asumaan syvimpään Savoon? Itä-Suomessahan tuo nyt ei ole mitään ihmeellistä, ihmiset kyläilee miten sattuu ja tila on otettava ilman, että isännät ja emännät paljonkaan panostavat. Vieraiden tehtävä on vähän niin kuin itsekin viihdyttää isäntiä, eikä vain toisin päin. Tästä sitten jurommat heimot hämmentyy.
Ei olla savosta, mitta ystäväpariskunnan toinen henkilö on savosta. Selittäisikö se miksi he ovat sellaisia kaistapäitä. Aina kun olen heillä vieraillut, ja käyn vessassa, niin vessa on vetämättä, ja siellä odottaa edellisen kävijän kakat. Hyi että. Ja tämä tapahtuu joka kerta.
Ap
Ei sua enää kukaan usko.
Tämä ei ihan oikeasti ole trolli! Sinun ei tarvitsekaan uskoa. Haen oikeaan ongelmaan ohjeita täällä!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Joillain on kyllä kummalliset tavat ottaa vieraita vastaan. Yksi kaveri pyytää käymään kahvilla ja menee noin 30min kunnes kysyy, että keitettäskö ne kahvit mihin vastaan, että juu kahvi maistuis. Sitten kuitenkin kahvinkeitto jää, kun kaveri vahtaa lapsiaan, puhelinta ym. menee 2h kysyy uudestaan haluanko kahvia. Mihin taas vastaan, että joo keitetään vaan ja siinä vaiheessa yleensä kahvi lähtee tippumaan. Joskus jos tiedän etten voi tai jaksa vierailla kauaa kysyn suoraan, että keitettäskö jo ne kahvit.
Tosiaan se puhelimen räpläys on toinen juttu mitä en ymmärrä. Miksi kutsua kylään, kun on kuitenkin enemmän kiinnostunut omasta puhelimesta? Yleensä selailee jotain verkkokauppaa tai facea. Tästä voisi päätellä, että puhelin on kaverilla koko ajan kourassa mutta vastaa viesteihin päivän tai parin viiveellä, vaikka olisi itse se joka on laittanut viestiä ensin.
Voisiko sinunkin tapauksessa olla tuttusi jotain seksuaalivähemmistön edustajia tai savolaisia, kuten tuo eräs kommentoija ehdotti? Oletko huomannut mitään muuta tekijää joka voisi tuttusi omituisen käytöksen selittää?
Oikea ap
Minun taloni sijaitsee aivan kyläkeskuksen keskustassa. Luokseni tulee usein porukkaa kahville, kun käyvät ostoksilla. Keitän aina kahvit ja joskus tarjoan skumpat. Ihmiset kyllä tuovat pullat ja keksit mukanaan. Saattaa sitten samaan aikaan sattua useampikin vieras ja porukkaa tulee ja menee. Minusta tuo on ihan mukavaa ja minulla on myös kiva terassi, jolla voi kahvitella.
Omituista. Myös se että korona-aikana kutsutaan/lähdetään kyläilemään.
Kohta on uuden iltasadun aika... Eiku 0/5
Itselle tuki ensin mieleen joku hätätilanne, että tarvitsi jotain apua tms.
Viestissä luki lisäksi osoite ja sanottiin, että _Mikko_ on komea.
Meille tuli uudet naapurit ja halusivat tutustua kahvittelun merkeissä ja niin sitten tehtiin.
Kesken kahvittelut pariskunnan mies ehdotti kimppaseksiä.
Jäi kyllä siihen ne kahvittelun ja muut.
Ventovieraita siis olivat ja sellaisina pysyivät.
Kuulostaa tosiaan oudolta :o Ekana tuli mieleen, että jospa sillä tuttavalla oli tarkoitus kutsua Ap jonain toisena päivänä ja viestistä jäi juuri se ratkaiseva sana pois, eivätkä kehdanneet laittaa toista viestiä, että älkää tulkokaan... mutta ei tämä taida olla oikea tulkinta, kun oli "kohta" luvattu laittaa kahvi tulille.
Entä olisiko se veljen perhe tullut yllättäen ja sotkenut tuttavien pasmat?
Vai olisiko Ap tai miehensä sanonut heti vierailun aluksi huomaamattaan jotain, josta tuttavat vetivät herneet nekkuun? Tai tuttavat olivat odottaneet Ap:n tuovan tuliaisiksi jotain kahvipöytäherkkuja?
Palstamysteerejä :D
Homojen iltapäiväkahvit. Mitäs läksit.