Minua ihmetyttää tämä yhä.

Tämä tapahtui jo vuonna 1987 syksyllä mutta tämä vaivaa minua yhä. Silloin 6-vuotias poika oli sairaalassa hänelle tehdyn melko pienen ja vaarattoman leikkauksen jälkeen. Olimme mieheni kanssa katsomassa häntä ja kun lähdimme pois, niin poika sanoi, että "Hyvästi nyt äiti ja isä. Tämä oli viimeinen kerta kun näitte minut elävänä". Me toruimme poikaa ja sanoimme, että ei kuolemasta saa laskea leikkiä. Muutaman tunnin kuluttua sairaalasta yllättäen soitettiin, että jos haluamme nähdä pojan vielä elossa niin pitäisi tulla kiireesti paikalle. Me hankimme muille lapsille nopeasti hoitajan ja ajoimme sairaalaan niin nopeasti kuin pääsimme hankkimatta ylinopeussakkoa. Emme ehtineet kuitenkaan ajoissa perille sillä poika oli jo kuollut kun tulimme paikalle. Hänen tilansa oli tuntemattomasta syystä alkanut huonontua nopeasti eikä sitä oltu saatu paranemaan hoidosta huolimatta. Pojan sydän jostain syystä petti ja pysähtyi useamman kerran mutta se saatiin aina uudestaan lyömään kunnes se ei enää uudestaan käynnistynyt vaan pysähtyi lopullisesti niin että poika julistettiin kuolleeksi juuri vähän ennen meidän tuloamme. Sitä ei lääketiede pystynyt selvittämään, että mikä aiheutti ennen leikkausta täysin terveelle pojalle sydänkohtauksen pienen leikkauksen jälkeen josta kaikki muut potilaat selvisivät elossa ja miten poika tiesi, että mitä hänelle tulee tapahtumaan. En unohda koskaan sitä pettynyttä katsetta millä poika minua katsoi kun huoneen ovella vielä poikaa katsomaan kääntyessäni pojan kasvoilla näin kun poika istui sängyllä katsoi meitä vanhempia. Poika selvästi tiesi näkevänsä meidät viimeisen kerran ja me olimme toruneet häntä kun hän yritti kertoa asiasta meille.

Tämä on asia josta minä en tule koskaan pääsemään yli. Yksi lapsistani vietti sairaalassa viimeiset elintuntinsa yksin tietäen kuolevansa ja viimeinen muisto mitä hänelle vanhemmista jäi on se kun me toruimme häntä kun hän yritti hyvästellä häntä. Hänen viaton sielunsa pääsi varmasti Taivaaseen, siitä on olen varma. Mieheni kuoli muutama vuosi sitten ja pääsi ehkä hänkin Taivaaseen. Jos pääsi, niin hän on jo tavannut poikamme siellä ja saanut tältä mahdollisesti anteeksi sen että me olimme niin julmia hänelle hänen kuollessaan. En minäkään kauaa enää täällä maan päällä ole. Ehkä minäkin pääsen Taivaaseen vaikka olen paljon syntiä tehnyt. Ehkä minäkin tapaan pojan siellä ja saan häneltä toivottavasti anteeksi sen miten kohtelin häntä kun tapasin hänet viimeisen kerran. Sitä minä olen salassa monet kerrat itkenyt. Lapseni yritti hyvästellä minua ja minä moitin häntä vihaisena sanoen hänelle asioita joita olen nyt myöhemmin katunut.