Onko sinusta väärin että koiranomistajia on alettu haukkua ilmastontuhoajiksi, osa kohtaa jopa huutelua kadulla!
Koira toki tuhoaa ilmaston korkealla hiilijalanjäljellä mutta tuottaa myös iloa
Kommentit (49)
Yksi koira monen perheen kesken vähentäisi päästöjä
Kaikki hiilijalanjäljestä mussuttavat voisivat näyttää esimerkkiä ja poistaa itsensä ilmaa pilaamasta.
Minua ei koirat hetkauta suuntaan eikä toiseen, kunhan en astmaatikkona joudu niiden epiteeleihin tukehtumaan enkä keväisin koiranpaskoihin astelemaan.
Ei haittaa saastuttaminen jos tuottaa iloa. Mä tykkään lentää Thaikkuihin ja se tuottaa iloa joten en välitä LOL
Taitaa olla ihan ap:n keksintöä, en ole kuullut tuollaisesta ilmiöstä.
suomikin maksoi kun kabulista rahdattiin kulku rakkeja ruotsiin. VOIKO ENÄÄN TYHMEMPÄÄ OLLA. koira vero takaisin 80-100e/v tai talo yhtiöissä korotettu yhtiö vastike.
Jos joku minulle tuollaista huutaisi, niin ilmoittaisin pidätelleeni hengitystä hänen huutonsa ajan ja näin pienentäneeni hiilidioksidipäästäjäni. Ja vaatisin huutajaa tekemään jatkossa samoin.
Koira pilaa ilmaston