G:Ottaako teillä kummit kummilapsensa hoidosta rahaa?
Meillä kummitäti käy muutamia kertoja vuodessa ja joka ikisestä tunnista, jonka hoitaa kummilastaan, ottaa maksun. En ole pitänyt koskaan kummeja mitenkään, et heillä olis mihinkään velvollisuus, mut saishan tuo useammin käydä, matkaa on 40km ja pyytänyt olen lukuisia kertoja, tarjoutunut hakemaankin tai matkat maksamaan.
Kommentit (15)
eikä ole tullut mieleenkää vaatia palkkaa lastenhoidosta.
muttei kyllä olla pyydetty hoitamaan, omasta halustaan ovat kylläkin hakeneet kummilapsen reissuunsa
Eivät tosin myöskään auta lastenhoidossa juuri koskaan. Tai siis neljään vuoteen on mahtunut kaksi kertaa, ja niistäkin toinen oli vain 2 tuntia.
lapsia, ei minusta ole heidän tehtävänsä, ja jos joutuisin pyytämään, tarjoaisin maksua. Muuten kutsumme kyllä kylään, ja olemaan yhdessä lasten kanssa, rennosti, ilman hoitovastuuta.
Mutta opiskellessani kyllä toivoin toisinaan, että olisivat jotenkin korvanneet matkakuluissa. Niitä tuli kuitenkin lähes 40 € viikossa.
On myös lapseni täti. Asumme lähekkäin. Joskus annan rahaa ruokaan ja jos menevät esim. huvipuistoon annan rahaa mukaan lapsen kuluja varten.
ei kai kukaan ota palkkaa ystävänsä lastenhoidosta, varsinkaan kummilapsen? kummipoikamme yökyläilee meillä usein, ja on yksi tyttömme parhaista ystävistä. Nykyisin asumme aika kaukana, mutta muutaman kerran vuodessa haemme kummilapsemme meille viettämään aikaa meidän kanssa. Sillä aika on mielestäni tärkeintä, mitä voi lapselle tarjota.
15 -18 vuotiaana maksua kun hoidin kummilastani. Sen jälkeen kieltäidyin kun asuin omillani (vaikka halusivatkin antaa). Hoidin kuitenkin vielä ilmaiseksi muutaman vuoden. Poika on jo 15- vuotias.
itse antanut kuopuksen kummeille (pariskunta siis) lahjakortin ravintolaan, kun vahtivat molempia lapsia yön yli. Mutta esikoisen kummille, joka on ehkä kolme kertaa ollut illalla vahtimassa esikoista, en ole edes ajatellut tarjota rahaa.
lapsia, ei minusta ole heidän tehtävänsä, ja jos joutuisin pyytämään, tarjoaisin maksua. Muuten kutsumme kyllä kylään, ja olemaan yhdessä lasten kanssa, rennosti, ilman hoitovastuuta.
mutta hoidan ihan mielelläni. Kiva olla avuksi lasten vanhemmille ja mukava olla kummilasten kanssa. Otan usein kummilapsen ja sisarensakin hoitoon. Ei tulisi kyllä mieleenkään ottaa maksua. Ja heidän kulunsakin (leffa, filmin vuokraus tms.) maksan.
ystävieni lapsia hoidan jos aikataulu sallii, enkä pyydä maksua. Hekin sitten vastavuoroisesti auttavat minua jos tarvitsen jossain apua. Ja pointti on siis se, että olin kummi tai ei, tilanne on sama kaikille kavereilleni.
Itse kyllä maksaisin oman lapseni kummille, mikäli hänellä on sellainen tilanne, että tarvitsee rahaa.
jos kummi on katsonut lasta niin olen maksanut matkat ja palkan samalla tavalla kuin muillekin lastenvahdeille.
Aika itsekästä olettaa, että muille pitää maksaa, mutta kummi ajaa 80km edestakaisin ja ilmaiseksi hoitaa. Annatteko edes kummitädin syödä kun hoitaa lastanne vai pitääkö kummilla olla omat eväät matkassa.
lapsia, ei minusta ole heidän tehtävänsä, ja jos joutuisin pyytämään, tarjoaisin maksua. Muuten kutsumme kyllä kylään, ja olemaan yhdessä lasten kanssa, rennosti, ilman hoitovastuuta.
meillä toimii vastavuoroisuus ja muu "vaihtotalous". Sama koskee ystäviä ja sukulaisia jos/ kun niillä samanikäisiä lapsia. Ikävää minusta, tuo laskuttaminen.