Lapsen yliopiston aloitus suorastaan pelottaa

ok

Hän siis lähti johonkin ulkomaille?

Darwinistinen luonnonvalinta toimii.

Kaikki yliopistot pyrkivät tarjoamaan ekan ja tokan vuoden opinnot lähiopintoina mahdollisuuksien mukaan.

Jos se ei onnistu, reippaasti vaan etätehtävien tekoon.

Joku kaveri kannattaa löytää. Kaikki ovat samassa tilanteessa!

Moni ammattikoululainen lähtee heti peruskoulun jälkeen toiselle paikkakunnalle tuntematta ketään,myös omat lapseni. En ymmärrä ongelmaa. Tiedän kyllä, että siinä vaiheessa monella lapsella on ollut niin kova koti-ikävä, että on itkenyt iltaisin itsensä uneen.

Tärkeintä on päästä alkuun asumisessa ja muussa elämisessä omillaan. Eikö kaikki uudet aloita kuitenkin lähi-opintoina? Siinä pääsee vähän tutustumaan uuteen opiskelupaikkaan ja muuhun. Bilettäminen jää ehkä vähemmälle, sitäkö sinä murehdit?

Yliopistossa oli jo minun aikana vuosia sitten etäopinnot tavallisia, eli saatoimme tehdä yhdessä ryhmätyötä täysin vieraitten ihmisten kanssa, joita emme koskaan olleet tavanneet. Ei tosin ensimmäisenä vuonna, mutta eikö nykyiset 'lapset' ole muutenkin tottuneempia netinkäyttäjiä kuin me aikanaan.

Kun ajattelen että oma äitini tai isäni olisi jotenkin murehtinut minun pärjäämistäni yliopistossa itkuhymiöiden kanssa.

Ensinnäkin, kyseessä on aikuinen. Toiseksi tuon ikäisillä on kaikki digikanavat käytössä ja sen lisäksi tapaavat livenä kuitenkin vaikka mikä olisi.

Keskity nauttimaan elämästäsi ja lopeta murehtiminen.

Minä läksin 18-vuotiaana ulkomaille opiskelemaan. Kerran viikossa soitto lankapuhelimella kotiin. Hengissä selvisin. Omani myös lähti saman ikäisenä ulkomaille opiskelemaan eikä silloinkaan kännyköitä ollut eikä muitakaan digivehkeitä. Hän ei myöskään osannut maan kieltä, mutta hyvin pärjäsi ja kielen oppi nopeasti.

Onpas täällä ihanan sympaattisia ihmisiä :). Mennään logiikalla, että jos minä  18-vuotiaana selvisin joskus 30v sitten poismuuttamisen niin kyllä kaikki muutkin selviävät eikös niin?

Hyvät ihmiset miksi käyttäydytte netissä niin kylmästi kun sitä ette varmasti ole oikeassa elämässä?

Mutta Ap, huolesi on todella ymmärrettävä ja luonnollinen. Oman lapsen muutto on aina vanhemmalle iso askel lapsen itsenäistymiseen ja etenkin jos paikkakunta on kauempana. Yliopiston aloitus on monelle suuri harppaus omaan itsenäiseen elämään ja näin korona-aikaan se varmasti ei ole yhtä kevyttä kuin vaikka pari vuottan sitten.

Yliopistot ovat kuitenkin ilmoittaneet, että lähiopetusta järjestetään uusille opiskelijoille ja yliopistolla on aina myös tuutorit, jotka ohjaavat ja auttavat sekä kouluterveydenhuolto. Toivottavasti lapsesi yliopiston aloitus menee mielekkäästi.

N57 kirjoitti:

Minä läksin 18-vuotiaana ulkomaille opiskelemaan. Kerran viikossa soitto lankapuhelimella kotiin. Hengissä selvisin. Omani myös lähti saman ikäisenä ulkomaille opiskelemaan eikä silloinkaan kännyköitä ollut eikä muitakaan digivehkeitä. Hän ei myöskään osannut maan kieltä, mutta hyvin pärjäsi ja kielen oppi nopeasti.

ei kukaan kysynyt sun lapsesta yhtään mitään :/

Sama juttu minun lapsellani. Joskaan en pelkää, harmittaa vain pikkuisen. Mutta kaikki olemme samassa veneessä eli ei asialle mitään mahda.

Sama kuin sinulla, ap. Opiskelijakämppänsä 18-vuotias laittoi erityisen huolella sellaiseksi että etänä on mahdollisimman viihtyisää. En nyt sanoisi että mitenkään itken iltaisin itseni uneen mutta kyllä sitä aavistuksen on sydän syrjällään että miten musertavaa yksinäisyys ja eristäytyneisyys tulee olemaan. Koska sitähän tämä on vielä pitkään vaikka kuinka lupailtaisiin lähiopetusta. Ei tule tapahtumaan.

Lapsihan voi tulla sitten kotiin opiskelemaan, jos etäksi menee (jos ITSE haluaa).

Meillä läksi myös kaksi lasta asumaan eri paikkakunnille, toinen lukiota aloittamaan.

Tärkeää on että me vanhemmatkaan emme kuvittele että juuri meidän lapsi on ainoa tilanteessa. Silloin lapsikin kuvittelee olevansa enemmän eristynyt kuin on.

Ne kaikki opiskelukaverit on samassa jamassa! Ja yhdessä voivat löytää heille sopivia ratkaisuja yhdessäoloon ja kaverustumiseen.

Vanhempana voidaan lapselle todeta, että ystävyyden "luominen" ei todellakaan ole koulun tehtävä vaan itsestä ja omasta aloitteellisuudesta ja avoimuudesta kiinni.

Todennäköisesti tuo sinun lapsesi tulee kokemaan paljon suurempia vastoinkäymisiä elämässään, kuin muutaman kuukauden etäopetuksen yliopistossa. Tuon ikäiset saavat pian toisen rokotteen ja tilanne normaalisoituu.

Onko sinulle ongelmattomuus ongelma?

Mulle ei oikeastaan tullut edes mieleen, etteikö mun lapset pärjäisi. Enkä murehtinut juuri mitään.

Vaippoja kassiin ja menoks.

Miten pieni lapsi ap:llä on lähtemässä opiskelemaan kun noin kauheasti murehdituttaa?

Meiltä lähtee 21- ja 19-vuotiaat yliopistoon nyt, satojen kilometrien päähän molemmat, eri kaupunkeihin. Ei murehdituta yhtään. Tiedän että he pärjäävät ja nykyään on maailman helpoin kysyä tarvittaessa apua ja neuvoa kun on whatappit ja facetimet. Molemmat ovat innoissaan. Jos on pitkä etäopetusjakso, halutessa voi tulla kotiin tai opiskella siellä, pitää katsoa sitten jos asia on ajankohtainen.

Veikkaan, että ap:llä on poika. Heitä äidit yleensä paapoo enemmän kuin tyttöjä.

Iso iso huokaus! Itse en muuta toivo kuin etäopiskelua. Melkoinen koronalinko tulee yliopisto olemaan. Toivottavasti lapsesi on edes rokotettu.

Etäopiskeluhan on ihanaa. Ei yliopistossa saa enää muutenkaan mitään vertaistukea muilta opiskelijoilta. Etäluennot on mukavampaa seurattavaa, ei ole niitä lähiluennoilta tuttuja hölisinäporukoita tai yhtä viisastelijaa joka keskeyttää luennoitsijan viiden minuutin välein kysyäkseen jotain täysin turhaa.