Mulla oli peruskoulussa vähän sellainen olo, että etupäässä ns. no-liferit panostivat opiskeluun
Tuli vähän sellaiset fiilikset, että ne nuoret, jotka eivät ole suosittuja, joilla ei ole kodin ulkopuolisia harrastuksia eikä muutenkaan sosiaalisia aktiviteetteja juurikaan, pyrkivät kompensoimaan tätä tyhjyyttä keskittymällä ahkeraan opiskeluun. Usein yksinäiset, epäsuositut ja ulkopuolelle jätetyt nuoret myös käyttivät paljon aikaa tietokoneella, videopeleihin, lukemiseen yms. yksinäisiin harrastuksiin.
Kommentit (30)
No pitäähän se tyhjiö jollain täyttää ja opiskelu varmaan fiksuin vaihtoehto
Kaikki eivät tykkää samoista asioista. Jos et oppinut sitä peruskoulussa, nyt olisi jo korkea aika oppia. Joku tykkää viettää paljon aikaa muiden seurassa, joku toinen taas ei. Esim. minä olen aina inhonnut sosiaalisia live-juttuja, mutta en ole todellakaan mitään tyhjyyttä kokenut sen johdosta. Miksi ihmeessä kokisin tyhjyyttä siitä, että jätän tekemättä jotain, mitä inhoan?
Sinä olitkin sitä weetee-porukkaa. Kyllä ne tiedettiin...
Kumpi tuli ensin? Opiskelumotivaatio vai sosiaalinen syrjäytyminen.
Mitäs sä tiedät siitäkään mielestäsi syrjäytyneestä, epäsuositusta ja kouluun panostavasta oppilaasta?
Ehkä hänellä oli aktiivinen sosiaalinen elämä jossakin muualla kuin koulussa tai niissä piireissä joissa sä liikuit?
Niinkö? Minusta se meni niin, että toisilla oli kaikki: ystäviä, ulkonäköä, itseluottamusta, mukava luonne, harrastuksia, hyvä perhe, koulumenestystä, helppoa ja iloista kaikki.
Oudosti niistä no-lifereista tuli juristeja, kauppatieteilijöitä ja lääkäreistä ja niistä kokonaisvaltaisesti elävistä jakeluautokuskeja ja S-marketin kassoja.
Ne no-liferit viettävät nyt rapujuhlia merenrantamökeillään ja voittaja kirjoittelee neukkukuution sohvalta av:lle.
Äkkiseltään sanoisin että win-win. Opiskelusta innostuneet ja siinä menestyvät syrjäytettiin kyllä piireistä jo alakoulussa, mutta en usko että he siinä mitään hävisivät. Viimeistään lukiossa ja sitä ennen harrastuksissa löytyy toisia samanlaisa ja ystävyyssuhteet on aidompia, ei pinnallisia.
Olet oikeassa siinä, että Suomessa tosiaan on jotenkin vinksahtanut arvomaailma mitä tulee opiskeluun. Opiskelumenestys on käytännössä ok vain silloin kun sen tulee vaivaa näkemättä, mutta pistäppä vaivaa opintojesi eteen niin olet joku no-life luuseri tai sellainen kuuluisa "kympintyttö". Olenpa törmännyt sellaisiinkin mielipiteisiin, että menestys joka perustuu pänttäämiseen ei ole oikeaa menestystä, koska sellainen ihminen ei ole oikeasti älykäs. Tuollainen asenne ei kuitenkaan pitkälle kanna, fiksu ihminen voi kenties mennä peruskoulun läpi erityistä vaivaa näkemättä, mutta viimeistään yliopistossa tulee ongelmia, kun on pakko alkaa oikeasti panostamaan opiskeluun.
Siis mainitaanko nyt peruskoulu ja opiskelu samassa lauseessa? Eikös peruskoulu käydä niin että pyritään olemaan lähinnä hereillä, ja joku pärjää siinä paremmin ja joku huonommin.
Noinhan se meni.
T. Yritysjuristi no-lifer
Elämää siis on vain isoissa kaveriporukoissa liehuminen, sosialisointi ja biletys?
Voi tulla yllärinä, että jonkun toisen mielestä nimenomaan se opiskelu ja itsensä kehittäminen on sitä kuuluisaa täyttä elämää...
Tänään bongasit tällaisen jännän englanninkielisen termin ja keksit siitä jännän aloituksen. Sinunkin olisi selkeästi kannattanut panostaa opiskeluun enemmän kuin juoruiluun.
Kiinnostava avaus, saattaa olla vähän keskitasoa parempi trollauskin sinänsä. Mutta asiaan.
Mun kokemuksen mukaan ne parhaiten koulussa pärjänneet on pärjänneet myös myöhemmin elämässä aika hyvin. Harrastuksia on, mutta ne voi olla muualla kuin samalla luokalla olevien tietämissä jutuissa. Yleensä koulussa pärjää parhaiten ne, joilla on kuin onkin muutakin elämää. Joka ei välttämättä mitenkään näy luokkakavereille.
Yksi mun luokkakaveri on Nordealla rahoitusjohtajana. Yksi lukion paremmin pärjänneistä tytöistä on YIT:n HR-johtoa. Ja tälleen. Noilla molemmilla muuten OLI jo kouluaikanakin elämä. Mutta se ei ollut ostarila räkimistä.
Olen oppinut tältä palstalta, että koulumenestystä pidetään monissa köyhissä ja syrjäytyneissä piireissä luuserimeininkinä, mitä aloitus kuvastaa. Moni on kertonut muuallakin mediassa, että oma korkea koulutus ja menestys elämässä dissataan vanhempien taholta täysin. Aloitus kuvastaa sellaista kateudesta voimansa saavaa mollausta, joka on ehkä jo kotoa opittu.
Meillä oli itsestäänselvää, että kannan kotiin kympit ja ysit eikä koulua vahdittu mitenkään. En kauheasti koulua käynyt yläasteella, vanhemmat vain naureskeli rehtorin puhutteluille ja uskoivat, että hoidan homman. Niin kuin hoidinkin. Oli siis kutakuinkin päinvastainen suhtautuminen kouluun. Peruskoulun oppimääriä ei isommin arvostettu. Eipä niillä juuri merkitystä olekaan.
Koulutus antaa mahdollisuuksien tasa-arvoa, mutta suhteilla on edelleen merkitystä, mitkä ovet avautuu.
Ap tämä saattaa tulla järkytyksenä, mutta peruskoulu on erittäin helppo älykkäälle ihmiselle. Tunneilla edetään äärettömän hitaasti.
Ehtii oikein mainiosti harrastuksiin ja/tai olemaan kavereiden kanssa.
Meillä pienessä kyläkoulussa oli enemmistö sellaisia tampioita. Tykkäsivät haastaa toisiaan mitä kummallisimpiin älyttömyyksiin. Opiskeluissa menestyminen sallittiin pienessä luokan tyttöjen omassa "piirissä", mutta poikana koin todella kovaa vastarintaa koko ala-asteen ajan kun olinkin hyvä koulussa.
Yleensä opin varomaan tämän älykkyyden esille tuomista ja en reagoinut mitenkään näkyvästi mm. kokeiden palautuksissa tai tehtävien läpikäynnissä. Viittasin harvakseltaan, piilottelin arvosanat heti muiden näkyviltä jos utelivat tuloksia. Lukukausitodistuksia en todellakaan näyttänyt muille.
Joskus varovaisuuteni herpaantui tai en sitä pystynyt peittelemään mm. ääneenlukutaidon mittauksen testi. Luin nopsakasti annettua tekstiä luokan sivuhuoneessa, mutta epelit tietenkin kuunteli miten itse kukanenkin veisaa. Ja luetuista kirjoista oli joku kannustussysteemi että lue tietty määrä kirjoja kuukaudessa - niitäkin luin liian nopeasti kuun alussa. Tytöt yritti minusta tehdä kantelun että lunttaan, mutta onneksi kyläkoulussa oli sama luokkakohtainen opettaja joka kuittasi nopean lukutaitotestin perusteella että luen minä kirjoja nopeasti muutenkin.
Itse koen että elämää minulla on ollut aina. Vilkas mielikuvitus, tiivis suhde luonnossa oleiluun ja niiden ihmisten kanssa tulen toimeen jotka sen ansaitsee.
No-liferit? Olisiko sinunkin kannattanut panostaa opiskeluun enemmän? Onneksi nyt alkaa jatkettu oppivelvollisuus.