Lue keskustelun säännöt.
Tämä on yllättänyt eniten korona-aikana
06.08.2021 |
Eniten on yllättänyt se, miten eri tavoin ihmiset suhtautuvat koronaan. Aivan fiksuina pitämäni ihmiset ovat olleet yllättävän välinpitämättömiä tai osaamattomia. Ei esimerkiksi osata pitää maskia oikein (esim. roikotetaan leuan alla tai levitellään käytettyä maskia ruokapöydällä). Sitten on vielä suuri osa ihmisiä, jotka kieltävät koronan kokonaan.
Kommentit (2)
Onnellisia ovat ne perheet ja tuttavapiirit, joissa on yhteneväinen vastuullinen toimintatapa (ei välinpitämättömyyttä muttei myöskään hysteriaa). Tauti olisi taltutettu tähän mennessä jo paremmin, jos kaikki toimisivat yhtä vastuullisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset ovat jakautuneita. Oma sukuni pitää onneksi yhteneväistä linjaa ja olemme samaa mieltä hyvästä suojautumisesta. Vanhuksille apua rokotusaikojen ja ruokatilausten kanssa. Meille oli selvää alusta asti, että kirurgiset maskit eivät ole riittäviä, vaan tarvitaan vähintään FFP2. Opetimme myös suvun vanhuksille niiden käytön ja hyvän käsihygienian. Suvun vanhukset ovat kaikki oman harkintansa jälkeen kahteen kertaan rokotettuja, keski-ikäiset vähintään kerran ja nuoret harkitsevat rokotteiden ottamista.