Lue keskustelun säännöt.
Sitoutumiskammoiset! Mistä ongelmanne johtuu?
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Nautin omasta ylhäisestä seurastani. Satunnainen tapailusuhde riittää hyvin.
Et lukenut kysymystä. Miksi olet sellainen? Mistä trauma johtuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma? En ole koskaan halunnut sitoutua, olen nainen 46 v. En pidä sitä minään ongelmana tai traumana vaan luonteenpiirteenä. Tykkään olla vapaa kulkuri elämässä ja olen nauttinut elämästäni tällaisena. Miksi kaikkien piitäisi "sitoutua"? Itse tykkään olla vapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nautin omasta ylhäisestä seurastani. Satunnainen tapailusuhde riittää hyvin.
Et lukenut kysymystä. Miksi olet sellainen? Mistä trauma johtuu?
No ei ole mitään traumaa. Kaikki elää tyylillään.
En nyt tiedä olenko sitoutumiskammoinen, mutten ole kovin aktiivinen sitoutumaan. Eron jälkeen olen täyttänyt kalenterini työllä, harrastuksilla, kavereilla ja vuoroviikoina lapsieni kanssa olemisella. Toisaalta kiinnostun huonosti muista ihmisistä, joten treffit harvemmin johtavat mihinkään.
Toista ihmistä ei voi omistaa. Minuakaan ei voi omistaa. Olen silti sitoutunut sukulaisiini, ystäviini ja kulloiseenkin kumppaniini. Sitoumus vain purkautuu sillä siunaaman hetkellä, kun minua yritetään hallita tai kontrolloida.
Ei ole traumaa, vain suuri itsenäisyyden- ja vapaudenrakkaus. Sen suon myös kaikille muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla johtuu lapsuudestani ja en kykene luomaan normaaleja suhteita ihmisiin muutenkaan. Tiedostan tämän ja kai pitäisi käydä keskustelemassa tästäkin ammattilaisen kanssa. Luin joskus tunne lukkosi -kirjan ja lukoista ehkä 4 ei sopinut omaan toimintaani. Muut olivat todella vahvoja.
Tosin en ole pitänyt kiirettä itseni normalisoimiseksi kun tykkään olla yksin ja saan sosiaalisen kiintiön täyteen töissä ja esimerkiksi kaupassa käydessä.
Läheisyyden pelko. En uskalla päästää ihmisiä lähelle ja oikeasti antaa ihmisten tutustua itseeni. Jos päästän jonkun lähelle, pelkään sitä että kyseinen henkilö ei pidä siitä aidosta minusta. Tämä todennäköisesti johtuu lapsuuden vähättelystä. Pelkään sitoutua koska se tarkoittaa että ihminen pitäisi päästää lähelle ja riskeerata se että oma itseni ei ole tarpeeksi hyvä ja riittävä. Enkä vain pysty sitä tekemään. Ps käyn terapiassa tämän asian tiimoilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teini-iässä meni kolme suhdetta kahden vuoden sisään poikki, kun tyttöystävä petti. Jäi sellainen mielikuva että minussa on oltava jotain vikaa, ja muiden pettämiset ovat minun syytä. Kauaskantoiset seuraukset oli tyttöjen touhuilla, olen nyt 36 ja elän elämääni yksin. Pelkään että jos sitoudun, joudun taas petetyksi. Toisin kuin moni luulee, elämäni on kyllä pääosin ihan mukavaa, vietän aikaa luonnossa ja asustelen omakotitalossa ihan mukavasti. Outoja tapoja on kyllä kehittynyt, että nyt jos tähän joku nainen tulisi puolisoksi niin hankalaa se varmasti olisi :D
Minua on pidetään sitoutumiskammoisena. Itse taas pidän itseäni "vain" huono tuurisena kun en ole löytänyt ja tai kohdannut toistaiseksi sellaista kumppaniehdokasta, jonka kanssa olisi ollut molempien mielestä enemmän ja vähemmän mutkatonta edetä niin, että meita saatettasiin kutsua ja pitää parina.
Enemmän kuin mielelläni Hänet kohtaisin ja saisin osaksi elämääni mutta niin paljon olen vuosien saatossa oppinut iloitsemaan ja nauttimaan sinkkuudestakin, että ihan mihin tahansa en ole valmis. - Se ei olisi reilua ja oikein kenellekään.
Myönnän olevani itse hieman laiska kun en jaksa tai viitsi aktiivisesti etsiä häntä. okihan tässä on riski, että saan vastakin kuulla olevani sitoutumiskammoinen ja nirso, jonka tulisi laskea rimaa ja ymmärtää oma tasoni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liian monta pieleen mennyttä suhdetta liian nuorena olen kokenut. Niistä se kammo rehellisesti sai sysäyksensä, enkä enää luota ihmisiin, tai halua keräillä itseäni ja aloittaa aina alusta tyhjän päältä kun kaikki niin helposti voi sirpaleiksi särähtää.
Mulla kanssa läheisyyden pelko. Ja hylkäämisen/torjumisen. Että jos otan riskin, lasken kaikki suojamuurit, päästän jonkun lähelle, ja oikeasti annan itseni kokonaan, niin sitten toinen kyllästyykin tai muuttaa mieltänsä tai lähtee muuten vaan. Itse olen erittäin lojaali luonteeltani.
Nykyinen kertakäyttökulttuuri ihmissuhteissa on ahdistavaa, jos toisella onkin koko ajan toinen jalka ulkona jonkun uuden ja kiiltävän varalta. Olen myös melkoinen kontrollifriikki, ja se kiistämätön fakta että et koskaan voi täysin tuntea toista tai luottaa toiseen pitää minut erossa mahdollisista suhteista.
Loogisesti voin tietysti ajatella, että vaikka joku lähtisikin, niin se kertoo ihmisestä itsestään enkä tietenkään halua ketään elämääni joka ei tässä rinnallani halua olla. Mutta käytännössä silti pysyn kaukana miehistä, ja jos joku yrittää tulla liian lähelle niin sabotoin sen jollain tavalla.
En vaan osaa heittäytyä sellaisella hälläväliä-asenteella, että katellaanpas nyt ja käy mitä käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen aina tahtonut sitoutua, mutta kukaan nainen ei ole halunnut sitoutua minuun. Leimaavat minut sitoutumiskammoiseksi.
Mistä ongelmasta ap nyt puhut?
Sehän on siunaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuuden kiintymyssuhteen huonoudesta.
Mun sitoutumiskammo loppui heti kun tapasin ihmisen johon aidosti rakastuin.
Aina petetään, niin ei kiinnostu sitoutua. Sitten en jaksa 24h yhdessäoloa ja kaipaan omaa aikaa ja kun suhteissa kaipasin omaa, niin olin automaattisesti pettämässä ja tai minussa oli muuten vaan jotain vialla, kun en jaksanut roikkua tauotta ja olla menemässä kaikkialle.
Nyt on kyllä seksisuhde mieheen, joka ei halua sitoutua. Toimii molemmille täydellisesti. Ollaan sovittu, että hoidetaan sänkyasiat kahdestaa ilman juoksuja muualla. Muuten ollaan vapaita.
Ei ole mitään traumaa. Olen vain luonteeltani sellainen, että inhoan kompromisseja. Kompromissi kun on aina ratkaisu, jota kumpikaan osapuoli ei halunnut.
Sitoutumiskammo tarkoittaa, ettei ole löytänyt ketään johon haluaisi sitoutua.
Nautin omasta ylhäisestä seurastani. Satunnainen tapailusuhde riittää hyvin.