Hoitaja kuuntelee potilaan masennusta ja ajattelee kotonansa, että mäpäs jaksan pyykätä , mut mun potilat ei

Kokevat yllemydeentunnetta

Olisiko se hyvä , jos ei jaksaisi? Loppuisi hoitajat altA aikayksikön.

Työt jäävät työhön.

On tuossa vähän perääkin. Mä ainakin ajattelen joskus noin, tosin en niin ilkeästi mutta osaa suhteuttaa että jos nyt mulla on vähän likainen uuni niin oon kuitenkin jaksanut työpäivän jälkeen pyöräyttää sen koneellisen, se on enemmän kuin monet, voin olla ihan tyytyväinen :)

Haluatko oikeasti tietää? Muistan miten yksi potilas valitti miten on niin masentunut kun pitäisi ottaa opintolainaa eikä hän halua. Ei siis tästä syystä voinut hakemaan opiskelemaan ja oli NIIN masentunut. Lisäksi oli vielä raskaat kotityöt yksiössä (?) hoidettavana. Liikaa vastuuta.. masentaa. Kuuntelin, ja mietin miten siskoni suri viikko sitten kätkytkuolemaan kuollutta vauvaansa, miten oma lapseni oli toipumassa leukemiasta (eikä edes silloin ollut vielä varmuutta toipumisesta), isäni oli jäänyt työttömäksi lähempänä 60v ikää työpaikasta josta luuli pääsevänsä eläkkeelle kun tuli omistajan vaihdos ja yt:t. Puolisoni oli jäänyt kiinni pettämisestä. Vedin tapaamisen tietysti loppuun asiallisesti, ja ymmärtäen että potilaan kokemus on ihan oikeutettu ja töissähän minä olen. Mutta tapaamisen jälkeen marssin työterveyteen ja hain itselleni sairaslomaa koska en olisi luultavasti pystynyt enää toista vastaavaa tapaamista hoitamaan ammatillisesti. Meillä hoitajillakin on vastoinkäymisiä ja ihan oikea elämä. Joskus tekee tiukkaakin.