Mikä on elämäsi päämäärä, jälkeen syntymän ja ennen kuolemaa?
Kommentit (16)
Tehdä vapaaehtoistyötä heikompi osaisten lasten ja nuorten parissa.
Etsiä Jumalaa, uskoa Jeesukseen, jonka kautta voi päästä taivaaseen. ❤️ elämän suurin tarkoitus.
Käydä yliopisto loppuun, päästä unelma-ammattiini ja ostaa talo jostain syrjäseudulta, josta en aio enää poistua tapaamaan ihmisiä muuten kuin töihin.
Jättää mahdollisimman hyvä ”jälki” ihmisiin. Niin, että minua muisteltaisiin hyvällä.
Kohdusta hautaan tuhannen kapakan kautta
Kaikki muu, paitsi purjehdus on turhaa, eikä sekään kovin tärkeää..
Elää mahdollisimman mukava elämä, ja sitten kuolla pois, jotta tulee tilaa uusille ihmisille elää oma elämänsä.
Kai se on ihan kuin muillakin eläimillä eli lisääntyä. Perustehtävä!
Se on jo tehty eli kolme lasta. Sitten tietty kasvattaa heidät. Niinhän ainakin nisäkkäät tekevät. Sekin on jo tehty.
Muuten edestää yhteiskuntaa eteenpäin eli töissä mahdollismman hyvä, ystävällinen kaikille jne .
Ei kai se sen kummempaa?
Ei minulla ole mitään elämän päämäärää, päivä kerrallaan mennään. Ajattelen että ihmiset eivät ole sen kummempia olentoja kuin jotkut kastemadot tai rikkaruohotkaan, eli elämme oman aikamme, ja sitten lakastumme pois.
Olla avuksi/iloksi muille eikä tuhota mitään, mutta niin että hauskaa on samalla jos suinkin mahdollista.
Jollain tavalla tarpeelliseksihan sitä haluaa itsensä tuntea, että elämä tuntuu mielekkäältä. Yritän olla jonkunlainen kipinä täällä, inspiroida muita ja tuottaa hyvää mieltä. Yritän aiheuttaa enemmän hyvää kuin pahaa. Siinäpä kai se.
Rakastaa muita, auttaa muita, käyttää oma elämä johonkin hyvään.