Tyttö täytti 6v kesäkuussa, olisiko ihan typerää järkätä kaverisynttärit vasta nyt?
Tuolloin oikean synttärin aikaan kun lähes kaikki kaverit olivat reissuissaan ja sitten kekkerit ikään kuin jäivät... Nyt itseäni harmittaa kamalasti, että kaverikemut jäivät kokonaan pitämättä ja mietinkin, mitenkähän kaverit mahtaisivat suhtautua, jos nyt kutsu kolahtaisi luukusta.
Mielipiteitä?
Kommentit (32)
Me vietetään synttäreitä SYNTYMÄPÄIVÄNÄ ja jos joku ei pääse tulemaan niin ei se mitään.
En kyllä pitäisi juhlia kuukausia merkkipäivän jälkeen!
Mielestäni kuuluu järjestää synttärit, eikä elonkorjuujuhlia. Lapselle tärkeää kokea olevansa sankari. Ja samaa mieltä niiden muiden kanssa: se jolle tulee mieleen, että ap on ahne, katsokoon peiliin, että tulee tuollainen ajatus mieleen.
Ja kuitenkin ne lahjat ovat lapsille tärkeitä, vaikka ap:lle ei olekaan! Ne ovat osa nykysynttärien viettoa ja jännitystä. Pitäisikö siis niiden, jotka ovat syntyneet loma-aikaan jäädä tästä ihanuudesta paitsi?
Hmm... Ehkä me lopetamme päiväkodissamme niiden lapsien muistamisen, jotka eivät ole paikalla juuri syntymäpäivänään tai nimipäivänään...Oli syynä viikonloppu tai sairaus.
T:lto
mutta taas etukäteen juhlittuna se on ihan ok? Eihän tuolla ole väliä,onko ennen vai jälkeen oikean päivän.
Meilläkin vietetään nyt pojan synttäreitä vaikka hän täyttikin jo kesällä. Mutta tuohon onkin syynä vähän isoomat asiat,(miehen sairaus),joten synttärit siirtyivät. Mutta poika 7v.todellakin odottaa kaverisynttäreitään ja ne me hänelle pidämme. En edes kyselisi täältä siihen mielipidettä :)
Onkos sinun muksusi syntynyt kesäloman aikaan tai vaikkapa jouluaattona/joulupäivänä/juhannuksena/pääsiäispäivänä/vappuna/31.12./1.1.? Jäisivätkö juhlat kyseisinä päivänä järjestämättä, vuosi toisensa jälkeen? "Tyytyisitkö" pariin vieraaseen tai siihen, ettei kukaan pienokaisesi kaveri pääsisi juhliin, koska kyseiset päivät vietetään perinteisesti mieluusti perheen tai esim. lähisuvun kesken?
Mielestäni synttäreitä voi juhlia tasan sinä päivänä vuodesta, kun se sattuu miellyttämään.
Nimimerkillä
heinäkuun puolivälin neitokainen
tai ainakin on tyhmä pyytää lahjoja jälkikäteen.
että jäi järkevällä syyllä välistä eikä olisi pakko pitää :) Uusia tulee!
ihan sama tilanne kuin teilläkin, 6v. synttärit jäi juhlimatta koska kaikki oli jossain reissussa. onko se nyt niin tarkkaa hommaa, pöh sanon mä, jos joku ei kykene tulemaan siksi koska oikea synttäripäivä on ollu jo kesäkuussa niin olkoot tulematta.
ja pitäisin kummana jos oma lapseni kutsuttaisiin synttärijuhliin jotka järjestetään kun varsinaisesta päivästä on jo vuosikolmannes kulunut.
Miksi ette pitäisi kekkereitä ihan muuten vaan? Oma lapseni on monena vuonna kutsunut kavereita Halloween-juhliin. Kaupat ja nettikaupat etenkin pursuavat sitä krääsää, joten koti on helposti koristeltavissa teemaan. Ja jos sinulta sujuu leipominen, niin pienellä lisävaivannäöllä koristeluvaiheessa saat myös tarjoilut samaan henkeen. Yhtä hyvin voit järjestää vaikka prinsessajuhlat tms.
Miksi ette pitäisi kekkereitä ihan muuten vaan?
Silloin ei voisi pyytää lahjoja!
Ei todellakaan voi pitää synttäreitä kuukausien päästä.
Missä laissa se on määrätty, että synttärijuhlat pitää järjestää silloin kun on synttärit? Itsestään selvää, että jos on kesälomalla synttärit, niin ne juhlat järkätään aina sitten joko etukäteen tai sitten vasta jälkikäteen, kun koulut/päiväkodit taas alkaa.
Kukaan vieraista tuskin panee merkille, että oikea syntymäpäivä oli jo. Ja jos panee, haitanneeko tuo mitään. Siihenhän on ihan looginen selitys.
Meidän keskimmäisen kaverisynttäritä on vietetty aina Elokuussa koulujen alettua, vaikka synttärit on Heinäkuun puolessa välissä. Syy on juuri se että heinäkuussa on moni lomailemassa.
eikä kukaan niitä silloin vietä, vaan aina yleensä sitten kun koulut alkaa taas elokuussa. Tai jopa myöhemminkin joskus, kerran eräs heinäkuussa syntynyt vietti yhdistetyt halloween-synttärikemut. Oli ihan kivat, eikä yhtään sitä kukaan ihmetellyt tai kauhistellut.
täytti tänävuonna 9v. ja halusi vain muutaman kaverin,joten vietimme synttärit jo toukokuun lopulla ja tälläkertaa keilaten ;-)
kaverin 8 v. synttäreille.Varsinaiset syndet oli kesäkuussa,mutta tuolloin ei ollut kavereita paikalla. Mun mielestä on ihan ok. järkätä synttärit myöhemminkin,miksipä ei?
(mä en olis edes tiennyt onko kaverilla oikeasti synttärit nyt vai onko ollut joskus ennen)
Vaan eniten harmitti lapsen puolesta,joka jäi kemujaan vaille. Eihän kyse sentään ole siitä, että lahjoja jotenkin kahteen kertaan pyydeltäisiin...
ap
Vaan eniten harmitti lapsen puolesta,joka jäi kemujaan vaille. Eihän kyse sentään ole siitä, että lahjoja jotenkin kahteen kertaan pyydeltäisiin... ap
Miksi sitten ei kelpaa tuo täysin validi ehdotus järjestää juhlat muuten vaan? Miksi pitäisi olla nimenomaan synttärit = SYNTYMÄPÄIVÄjuhlat?
Etenkin kun on 6-v synttärit.
Koulukavereille sitten seuraavaksi järjestäisin synttärit toukokuun lopulla, eli hiukan ennakkoon. Näin on ainakin tehnyt lapsien kaverit, jotka ovat syntyneet kesäkuussa.
Lähes jokainen lapsi haluaisi varmasti juhlia synttäreitään! Ei mitään koulunaloitusta tai Halloweenia, vaan olla itse sankari, juhlien päätähti ja kohde.
Minusta voit ihan hyvin järkätä lapselle juhlat jälkikäteen. Enkä muuten minä ainakaan tiedä lapsen eskarikavereiden oikeita syntymäpäiviä... Enkä ole ikinä miettinyt, että onkohan Maijalla nyt oikeasti tänään juhlapäivä, vai juhliiko etukäteen vai jälkikäteen. Mitä väliä? Kun ei kerran tuplajuhlia ole pitämässä!
Sen verran tiedän, että yhden pk-kaverin juhlat oli tuossa elokuun puolivälissä, vaikka on täyttänyt 100% varmuudella heinäkuussa jo. Oliskohan pitänyt boikotoida tai ainakin jättää lahja ostamatta, kun kerran noin törkeästi juhli myöhässä?
Huh heijaa... Jokainen lapsi ansaitsee juhlansa :)
heti tuli mieleen vain lahjojen haluaminen. Jos ette silloin pitänyt, niin nyt on myöhäistä, monta kuukautta jälkikäteen. Ja olisko tosiaan niin, että KAIKKI kaverit olisi olleet jossain? Jos JOKU ei olisi päässyt silloin suunnilleen oikeaan aikaan kun synttärit oli, niin se olisi sitten sen ongelma ollut. Eihän ne miltään synttäreiltä enää edes tuntuisi.
mutta taas etukäteen juhlittuna se on ihan ok? Eihän tuolla ole väliä,onko ennen vai jälkeen oikean päivän.
Meilläkin vietetään nyt pojan synttäreitä vaikka hän täyttikin jo kesällä. Mutta tuohon onkin syynä vähän isoomat asiat,(miehen sairaus),joten synttärit siirtyivät. Mutta poika 7v.todellakin odottaa kaverisynttäreitään ja ne me hänelle pidämme. En edes kyselisi täältä siihen mielipidettä :)