Oliko teillä lapsena karkkipäivä vai aina saatavilla herkkuja? Miten se on vaikuttanut suhtautumiseenne herkkuihin aikuisena?

Oli karkkipäivä, ja silloinkin rajoitetusti. Kotona ei ollut koskaan karkkia. En nykyään syö karkkia kuin harvoin, se on liian makeaa ja epäterveellistä.

Meillä oli aina herkkuja kaapissa ja sai syödä silloin kun mieli teki. Lapsens söinkin kohtuullisesti mutta nyt aikuisena huomaan että olen sokeriaddikti. Vaikeaa olla päivääkään ilman.

Ei ollut karkkipäivää, eikä saatu herkkuja kuin harvoin. Nykyisin voisin syödä sokeria suoraan pussista ja sitä ei ole missään ikinä liikaa. 

Ei ollu karkkipäivää. Ei lapsena kiinnostanut karkit eikä kiinnosta vieläkään

Ei ollut karkkipäivää. Tarpeen mukaan saatiin herkkuja, pakastimessa oli aina jäätelöä ja kaapissa vähintään jotain pullaa ja keksejä. Äiti tykkäsi leipoa ja herkutella. Limsaa toisaalta maistoin ekaa kertaa vasta teininä, ja hampurilaisaterian söin ekaa kertaa aikuisena. Olen ollut aina normaalipainoinen. Nytkin pakkasessa on jotain maaliskuussa synttäreiksi ostettua jäätelöä ja kaapissa juhannuksen jäljiltä avaamaton sipsipussi.

Karkkia ja herkkuja oli silloin, kun vanhempia huvitti - joka päivä tai ei koskaan. Opin vain ahmimaan, kun jotain oli saatavilla.

Äiti oli töissä konditoriassa ja meillä oli herkkuja lähes joka päivä, totuttiin ja osattiin syödä kohtuullisesti. Annettiin kavereillekin. Aikuisena olen osannut herkutella kohtuudella. Nykyisin hemmottelen lapsenlapsia karkilla ja herkuilla aina kun tavataan.

Herkkuja oli paljon tarjolla. Alle kouluikäisenä oli karkkipäivä, mutta myöhemmin usein omaa rahaa jolla ostaa ja muutenkin herkkuja kotona. Myöskään liikuntaan ei kannustettu tai painostettu, joten sitäkään en oppinut. Vaikeaa näin päälle kolmikymppisenä yrittää opetella terveellisempiä tapoja. Äiti on luonnostaan liikunnallinen, eikä syö herkkuja liikaa, niin ei varmaan osannut rajoittaa tai patistaa. En syytä häntä kuitenkaan, oli kuitenkin hyvin onnellinen lapsuus, erilainen lähestymistapa olisi varmaan minuun toiminut.

Oli karkkipäivä. Johti siihen että esim. juhlissa ja muina erikoispäivinä ahdoin itseni niin täyteen herkkuja kuin pystyin, varastelin äitin ja vanhemman siskon karkkeja yms. Ihmettelin miten kaveri pystyi olemaan syömättä karkkia jatkuvasti kun niillä niitä oli melkein aina tarjolla. Omilleen muuttaessa alkoi ihan älytön herkkujen mättäminen, vasta joskus 22-vuotiaana sain normalisoitua herkkujen syömisen.

Karkkipäivänä (kerran viikossa) pieni määrä karkkia. Herkkuja ei muutenkaan ollut tarjolla, eikä mitään päiväkahvikulttuuria kera seitsemän sortin. Hoikkia oltiin koko perhe. Hammaspesu aamuin illoin ja fluoritabletit päälle (reikiä 0). Mummolassa mamma keitti iltapäivällä kahvit ja tarjolla myös pullaa ja kuivakakkua. Tälle kahville tulivat maatilan miehet, jotka varmasti myös ruumiillisessa työssään nuo pullaviipaleet kuluttivat.

No oli mutta vanhemmat osteli myös ajoittain arkena herkkuja. En harrastanut liikuntaa ja söin herkkuja suht usein niin olin pullea. Suhtautuminen nykyään on että harvemmin tulee syötyä.

Meillä oli aina herkkuja saatavilla ja niistä ei ikinä tullut isoa juttua mulle. Samalla tavalla oman lapsen kanssa, herkut ei maailmasta syömällä lopu. Syö herkkuja tai on syömättä, ihanan terve suhtautuminen on lapsellakin.

Karkkipäivä, mutta esim mummolassa ja joissain kyläpaikoissa sai muulloinkin. Sitten kun oli vanhempi ja oli omaa rahaa, oli ihanaa ja vapauttavaa, kun sai ostaa karkkia milloin halusi ja tuli syötyä useampana päivänä viikossa. Nykyään saatan joskus jonkun suklaapatukan ostaa ja joskus pidän herkuttelupäiviä, mutta en kovin usein. Limpparia meillä oli lapsena tosi harvoin ja sitä en osaa vieläkään juoda.

-80-luvun lapsi

Minulla oli karkkipäivä. Muuten herkkuja ei ollut. Mielestäni nuorena ja nuorena aikuisena herkut ja karkit olivat liian kiinnostavia, niiden syömistä piti miettiä. En onneksi syönyt liikaa. Mutta suhtautuminen ei ollut mitenkään mutkatonta. On tullut mieleen, olisiko ollut parempi, että herkkuja olisi ollut aina saatavilla, jolloin herkut eivät olisi olleet mikään "juttu". Aikuistuttua herkut eivät ole paljoa kiinnostaneet. Mutta ostan jotain hyvää, jos kiinnostaa. Se ei ole enää mikään iso juttu. ap

Ei ollut karkkipäivää, eikä karkkeja/jäätelöä/sipsejä/limua muutenkaan koskaan, viinimarjamehua löytyi kyllä. Suurin herkku oli varmaan joku suklaavanukas, jotka syötiin heti, kun niitä jääkaappiin ilmeistyi.

En saanut myöskään viikkorahaa, jolla olisin voinut karkkia ostaa. Yhdellä kaverillani oli karkkipäivä lauantaisin, mun mielestä se oli silloin tosi hienoa! Mummon luona saatiin pullaa ja keksejä, aina kun ehdin niin polkaisin pyörällä mummolle herkuttelemaan.

Eipä minun lapsuudessa 70-luvun alussa ollut edes karkkipäivää, karkkeja sai joskus aivan erityisissä tilanteissa. Esim mummi saattoi ostaa pienen askin hedelmäpastilleja.

Se vaikutus mikä on, on että pidän kamalan suurina nykyisiä karkkipussikokoja ja että lapselle saatetaan ostaa sekä karkkia, sipsiä että limpsaa. Tai että leffaan mennessä tarvii olla karkkia ja vieläpä oma pussi joka kakaralle.

Minulla ei ole ollut karkkipäivää eikä lapsillakaan ole. Jos saavat karkkipussin, se kestää useita päiviä.

Serkuilla taas on karkkipäivä ja syövät heti kaiken. Heille on aivan mahdoton ajatus syödä karkkeja säästellen. Juhlissakin tyhjentävät karkkikipon heti.