Lue keskustelun säännöt.
Lastenpsykiatriasta kysymys.
18.09.2009 |
Yksi lapseni ystävistä on 6 v tyttö ja erityislapsi. Hän käy terapiassa aika tiheästi. Ongelmana on siirtymätilanteet, sopeutumattomuus suuremman ryhmän toimintaan ja nyt olen huomannut, että hänestä on tullut agressiivisempi kuin aikaisemmin. Mikähän voisi olla syynä agressiivisuuden lisääntymiseen ikävuosien 4-6 välillä, jonka olemme hänet tunteneet?
Perhetaustassa ei mielestäni ole mitään poikkeuksellista. Vanhemmat tekevät parhaansa, vaikuttavat järkeviltä ja ovat avoimia. Hän on ainut lapsi ja adoptoitu.
Olen joskus joutunut vanhempien ohjeiden mukaisesti rajoittamaan tämän tytön tekemisiä ihan konkreettisesti kiinni pitämällä.
Esim ei halua lähteä pois meiltä ja alkaa riehumaan siitä syystä. Vanhempien kanssa on sovittu, että sitten silti vain lähdetään ja tyttö ei sitten pääse meille vähään aikaan ilman vanhempia leikkimään, jos olen joutunut estämään häntä vahingottamasta minua tai kotiamme.
Mietin, että mitkä sairaudet tai mikä muu syy voisi olla taustalla tähän käytökseen?
Kommentit (9)
ei se ole sun tehtäväsi. Sun tehtäväsi on auttaa tässä ja nyt, ihan täysin siitä riippumatta, mikä "sairaus tai muu syy" tilanteeseen voisi vaikuttaa.
Jos siirtymätilanteet aiheuttavat agressiivisuutta, kannattaa kokeilla kahta asiaa: ensimmäinen on, että varoitat jokaisesta siirtymästä vähän ennen. Tyyliin "no niin XXX, minä käyn nyt vessassa ja sen jälkeen lähdetään, leikipäs leikkisi loppuun niin päästään menemään" tai jos lapsi jo ymmärtää kellon, "No niin XX 5 min päästä lähdetään, leiki äkkiä leikki loppuun".
Toinen, saman asian pitkäntähtäimen järjestely on, että laaditte yhdessä toimintajärjestyksen: lapsi saapuu teille klo 11, ensin pestään kädet ja sitten syödään, kun on syöty, mennään pihalle, kun on olltu pihalla klo 13, tullaan sisään, pestään kädet ja luetaan jne."
Nämä kaksi menetlemää kun yhdistää, siirtymätilanteet helpottuvat.
Toinen juttu on, että melkein kaikkien lasten käsittely ja siirtymätilanteet jms vaikeutuvat tuossa kuuden vuoden korvilla. Se kuuluu itsenäistymiseen ja vastun ottoon ja uuden oppimisen stressiin. Tässä suhteessa erityislapset ei ole mikään poikkeus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
haastava poika. Ei ole erityislapsi, mutta kovakalloinen. Hän oli pahimmillaan 4-5,5-vuotiaana. Pidin häntä tuntikausia holdingissa tuona aikana.
Hän muuttui hankalaksi 4-vuotiaana, koska tuon ikäinenhän on itseriittoinen ja luulee olevansa kaikkivoipa. Hän ei kestänyt sitä, että ei saanut tehdä mitä tahansa. Vasta 5,5-vuotiaana hän oppi itsehillintää, eli oppi hillitsemään raivonsa, vaikka otti päähän, kun jotain kiellettiin.
Ihan kuin ihminen ei saisi mitään ihmetellä tai arvuutella. Jos toisen diagnoosi mietityttää, niin se mietityttää. Ei sitä päätä voi tyhjentää. Ja onko tarviskaan?
4
Ihan kuin ihminen ei saisi mitään ihmetellä tai arvuutella. Jos toisen diagnoosi mietityttää, niin se mietityttää. Ei sitä päätä voi tyhjentää. Ja onko tarviskaan?
4
niin säkin ymmärrät, miten helvetillisen turhauttavaa se on sitä selitellä kaikille serkunkummin kaimoille, joista puolet on asiasta keittiöpsykologiapohjalta eri mieltä kuin lääkäri ja väittää diagnoosin olevan ihan väärä, ja lisäksi kolmannes alkaa kauhistella että voivoisentään pojastahan ei tule koskaan mitään ja loput ei vaan tajua, mitä se tarkoittaa vaikka kuinka selittäisit vaan lyö kaikki erityislasten stereotypiat käyttöön saman tien ja muuttavatkuvan lapsesta jonka vielä 5 minuuttia sitten tunsivat.
Oikeasti, annetaan niiden lääkäreiden tehdä ne diagnoosit ja ollaan me vaan turvallisia läheisiä aikuisia. Jooko.
Mutta ymmärräthän, että ihmiset silti pohtivat sitä sinun lastasi...selitit sinä kaiken tai et yhtään mitään.
Ihan kuin ihminen ei saisi mitään ihmetellä tai arvuutella. Jos toisen diagnoosi mietityttää, niin se mietityttää. Ei sitä päätä voi tyhjentää. Ja onko tarviskaan? 4
niin säkin ymmärrät, miten helvetillisen turhauttavaa se on sitä selitellä kaikille serkunkummin kaimoille, joista puolet on asiasta keittiöpsykologiapohjalta eri mieltä kuin lääkäri ja väittää diagnoosin olevan ihan väärä, ja lisäksi kolmannes alkaa kauhistella että voivoisentään pojastahan ei tule koskaan mitään ja loput ei vaan tajua, mitä se tarkoittaa vaikka kuinka selittäisit vaan lyö kaikki erityislasten stereotypiat käyttöön saman tien ja muuttavatkuvan lapsesta jonka vielä 5 minuuttia sitten tunsivat. Oikeasti, annetaan niiden lääkäreiden tehdä ne diagnoosit ja ollaan me vaan turvallisia läheisiä aikuisia. Jooko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tietää vielä diagnoosia. Meitä kaikkiahan tämä mietityttää. Itse olen jo alkanut pohtimaan, että onkohan neurologisia tutkimuksia tehty? Täytyypä kysyä ja siksipä laitoin tämän kysymyksenkin...
Onko kellään kokemusta, että minkälaisia neurologisia diagnooseja on tullut?
Mietin itse jonkinasteista kehitysvammaa. Ei ole yhtä älykäs kuin oma samanikäinen lapseni, mutta toisaalta ehkä omani on ikäistään älykkäämpi.
Lapsellani on eri ystävät eri leikkeihin. Tämän lapsen kanssa liikkuvat paljon ulkona ja sisäleikit eivät suju kovin hyvin. Silti pitävät toisistaan.
ap
muun muassa ja diagnoosi oli aspergerin oireyhtymä. Mitään älyllistä kehitysvammaa ei todellakaan ole, lapsi on älykäs, vaikka kykyprofiili on huomattavan epätasainen. Toisaalta monet ovat matkan varrella luulleet lasta tyhmäksi juuri siksi, että kielelliset kyvyt ovat sen profiilin alalaidassa ja lapsi siis ilmaisee itseään usein tilanteeseen sopimattomalla tavalla ja puhuu yleensä hitaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onko lapsella adhd, add, autismi tai asperger.
Lastenpsykiatri ei välttämättä tarkoita nuppi vikaa.
Näihin kyseisiin sairauksiin liittyy myös kehitysviivettä ja varsinkin siirtymä tilanteiden vaikeutta.
Siirtymä tilanteissa voi käyttää kuvaa ja ennakointi on hyvin tärkeä.
Itse käytin pojallani ennakointia, sekä tarrapalkintoa.
psykiatriselta. Aggressiivisuuden lisääntyminen voi johtua ihan tytön turhautumisesta siihen, että hän ei pärjää erilaisissa tilanteissa.