Anorektikot/entiset anorektikot? Linjoilla ketään?

painoin alimmillani 35kg (pituutta yli 160cm). En tiedä, onko jotain terveydellistä jäänyt.

Vääristynyt suhde ruokaan vieläkin. Jatkuva huono omatunto syömisestä, laihuuden ihannointi ja ankara liikunta lähes päivittäin. Kuitenkin koen nyt olevani "kuivilla", painoa on nyt 55kg.

Siitä on aikaa jo 20vuotta. Edelleen minulla on täysin ongelmallinen suhde ruokaan. En syö päivittäin ollenkaan. Ns. kunnon ruokaa pystyn syömään tuskin koskaan. Elän kai suurin piirtein makealla (levy suklaata päivässä) ja pyhällä hengellä. Liikun taas sitten sairaalloisesti, koska olen syönyt sitä epäterveellistä suklaata.



Kolme lasta olen kuitenkin saanut. Enemmänkin olisi toivottu mutta on ollut keskenmenoja. Lapsille ja miehelle laitan oikein terveellistä ja maittavaa ruokaa. En vaan saa sitä itse syötyä. Tuskin koskaan edes istun heidän kanssaan pöydässä.



Nykyään paino vaihtelee 56-59kg:n seutuvilla. Ahdistaa ja olen todella pahalla tuulella painon lähestyessä kuuttakymmentä. Olen kai tavallaan koko ajan laihiksella...



Joka päivä raivostuttaa jossain kohtaa miksi minun pitää olla tällainen! Miksi niinkin arkipäiväinen asia kuin ruoka voi olla jollekin tällainen ongelma! Kauhulla aina odotan sukujuhlia tms. kun joudun ns. pakkosyömään. Ja muutenkin sukulaiset kyttää jokaista suupalaani ja kommentoi kuinka syön niin vähän. Mä olen ainakin jo menettänyt toivoni, että joskus "parannun" tästä.



Niin ja mitä ns. lääketieteellistä haittaa tästä on mulle ollut, niin kai vaan krooninen anemia ja vitamiinipuutokset (b-vitamiini ja folaatti ainakin) sekä satunnaiset rytmihäiriöt.

Ok, jos tuntuu että tukea tarvitset mutta entisenä pro-anana tämä on melkein provoa. Pitkä terapia ja lapset onneksi pelastivat minut lopulliselta tuholta jonka seurauksia koen vielä lopun elämääni. En kerro omia mittojani ihan vain sen vuoksi että niistä me hullut saamme kiksejä mutta sivuoireeni voin toki kertoa. Lapseni jäivät melkein syntymättä (monta vuotta ja sarja koeputkihedelmöityksiä), anemia, rytmihäiriöt, osteoporoosi. Vieläkin mietin oliko se sen arvoista. Silloin tuntui että oli. Miten hölmö ja sairas ihminen voi ollakaan?!

En oikeastaan tiedä. En tullut ajatelleeksi että tällainen mittojen kysely voisi laukaista jollain anorektisia ajatuksia. Omista kokemuksistani on jo niin kauan, että ne ovat lähinnä kuriositeetti tässä elämässä. Mutta ehkä halusin jollain tavalla myös kuulla, että useammatkin ovat anoreksiasta selvinneet. Aihe tuli minullekin taas ajankohtaiseksi erään tutun kautta.