Päteekö sinuun stereotypiat syntymäjärjestyksestä? Esikoinen, keskimmäinen, kuopus, ainoa lapsi
Tai päteekö perheessäsi? Mitkä asiat pätevät ja mitkä eivät?
Kommentit (12)
Esikoinen meilläkin tosikko, tuskaisa taiteilijasielu ja huippuoppilas. Keskimmäinen teflonpintainen koomikko-atleetti. Kuopus näyttäisi olevan kaikki käy -tyyppi. Tai kaikki käy niin kauan kuin hän saa olla äänessä.
Olisit voinut kirjoittaa, mitä ne stereotypiat ovat.
Meillä esikoinen itsekäs, empatiakyvytön ja anarkinen. Minä keskimmäisenä kannoin sen esikoisen roolin, huolehdin sääntöjen noudattamisesta ja katsoin kuopuksen perään, joka olikin sitten se stereotyyppinen lemmikki ja maskotti.
Olen ainoa lapsi. Stereotypia pitää paikkansa, eli itsenäinen ja oman onnensa seppä, saanut huomiota sekä hyvässä että pahassa, valtavat paineet vanhempien taholta siksi ,etteivät odotukset jakaudu monen lapsen kesken.
Minä esikoisena olen varmaan aika stereotyyppinen, vastuullinen, ihan hyvin elämässä pärjännyt. Keskimmäisiä on vaikea määritellä, kun ovat kuitenkin olleet osan elämästään myös kuopuksia, toiset pidempään kuin toiset. Ovat kuitenkin sosiaalisempia, tavallaan, ja sarkastinen koomikkokin löytyy. Kuopus on omalaatuinen jöröttäjä.
Miehen lapsuudenperheen kuopus oli varmaan perinteinen lellipentu, säännöt oli löysemmät ja elämä helppoa. Hän on tosi mukava ja aurinkoinen tapaus, ihan vastuullinen ja elämä järjestyksessä.
Omista lapsista on vielä vaikea sanoa, kun ovat aika nuoria.
Vierailija kirjoitti:
Olisit voinut kirjoittaa, mitä ne stereotypiat ovat.
Suunnilleen näin:
Esikoinen: kastaa vastuun, pärjää elämässä, tiennäyttäjä
Keskimmäinen: jää varjoon, sovitteleva luonne, saattaa, koittaa erottua esikoisesta jotenkin erityisen paljon
Kuopus: leikitty, perheen vauva aina ja ikuisesti, leikkisä, tuuliviiri, ottaa riskejä elämässä
Ainoa lapsi: muistuttaa esikoista siinä että kantaa vastuun ja pärjää, itsenäinen, lellitty
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit voinut kirjoittaa, mitä ne stereotypiat ovat.
Suunnilleen näin:
Esikoinen: kastaa vastuun, pärjää elämässä, tiennäyttäjä
Keskimmäinen: jää varjoon, sovitteleva luonne, saattaa koittaa erottua esikoisesta jotenkin erityisen paljon
Kuopus: lellitty, perheen vauva aina ja ikuisesti, leikkisä, tuuliviiri, ottaa riskejä elämässä

*kantaa vastuun
Keskari ja pitää paikkansa. Olen väliinputoaja enkä oikein ole koskaan tuntenut kuuluvani perheeseen. Olen omien polkujen kulkija mutta en ole onnistunut hirveän paljon elämässäni. En jotenkin reagoi ollenkaan ulkoa tulevaan paineeseen tai palkitsemiseen.
Lapsena yritin kyllä erottua esikoisesta, yritin olla loistamatta niissä asioissa missä hän oli hyvä ja kehittyä jutuissa, jotka häntä ei kiinnostaneet.
Esikoinen kärsivällinen ja vastuullinen, vähään tyytyvä ja pistää muiden tarpeet edelle. Kuopus lellitty ja helvetti on irti jos ei saa haluamaansa kuten aina ennenkin.
Miten menee, jos sisaruksia on 6? Meitä 3 tyttöä, sitten 2 poikaa ja nuorimmainen 1 tyttö?
Esikoinen: kantaa vastuun, huolehtii muista, pärjää niin opiskeluissa kuin työelämässä. Vähän ”totinen torvensoittaja”