Raivostuttava mutta silti rakas äitini

Otsikko kiteyttää kaiken.
Äitini on ihan saakelin rasittava ihminen, mutta silti aina jaksan antaa olla ja jatkaa eteenpäin.

-Hän puhuu toisista selän takana ilkeään/negatiiviseen sävyyn ja miettii toisten asioita (tunti kausia, jopa päiviä), mutta ei myönnä sitä.

-Hän puhuu kaikkea turhaa liibalaabaa whatsappissa ja saattaa laittaa niistä yli 7min äänitteitä. Tyyliin: Naapurin Sepon exän koiran nimi oli Teppo ja sitten se lopetettiin. Siitä 7min äänite.

-Hän ei kuuntele kunnolla muita ja puhuu päälle todella kovalla äänenvoimakkuudella. Monesti pitää sanoa ettei tarvitse huutaa. Sukujuhlissa saattaa vieraana kääntää vahingossa kaiken huomion itseensä, kun huutaa keskellä huonetta omista tulevaisuuden suunnitelmistaan ja kertoo minun puolesta minunkin kuulumiset. Häpeän joka kerta. Kertoo myös aina minun asiani niikuin itse haluaa niiden menevän, eli jos sanon päässeeni töihin, niin äitini huutaa päälle "NIIN JA *minun nimi* ON SUUNNITELLUT MYÖS JATKOKOULUTTAUTUMISTA!!" (en ole suunnittelut).

-Jos katsomme mieheni kanssa telkkaria, ja hänelle sanoo että voitko olla nyt tämän ohjelman ajan hiljaa, niin ei. Hän saattaa tulla seisomaan telkkarin eteen ja puhua siitä aiemmin mainitusta naapurin exän koirasta.
Jos yritän puhua isäni kanssa kun ovat käymässä, tulee keskeyttämään ja kertomaan omaa juttuaan vaikka näkee että meillä on juttu kesken.

-Hän puhuu myös yksin ollessaan jos on meillä kylässä. Nukkumaan mentyämme huutelee seinän läpi vielä jotain turhaa asiaa, vaikka sanottiin jo hyvät yöt.

-Kukaan ei koskaan ole niin taiteellinen/luova/osaava kuin hän. Ei suoranaisesti kehu itseään, mutta antaa kuitenkin rivien välistä ymmärtää niin. Ehkä huono itsetunto jota nostattaa niin?

-Hän muistaa lapsuuteni aivan eri tavalla kuin minä, mutta siitä on turha puhua koska minä muistan väärin.

Ja miten minä kestän tätä? En tiedä. Osaa se mukavakin olla, ja on kyllä aina auttanut meitä paljon mutta välillä tunkeutuu jopa liikaa. Hän mm. Pahoitti mielensä kun täysi-ikäiseksi tultuani otin häneltä oikeudet pois pankkitilistäni. Melkein itki. Oli koko lapsuuden tosi ylisuojeleva.

Kyllä minä sitä rakastan, mutta osaa se kyllä olla raskas ihminen. Onneksi on välimatkaa. Lapsuus oli kuitenkin ihan hyvä, sain harrastaa paljon ja ainoana lapsena ei koskaan tarvinnut taistella vanhempien huomiosta tms. Meillä oli myös paljon lemmikkejä.