Hautajaiset juhla?
Mitä mieltä olette siitä, että toiset ihmiset ilmoittavat etukäteen, että heidän kuoltua ei saa järjestää muistotilaisuutta ja perusteena se ettei heidän kuolemaa saa eikä pidä juhlia.
Itse en näe hautajaisia millään tavalla juhlana. Enkä koe, että muistotilaisuus olisi edes mikään vainajan juhla vaan se on omaisille tarkoitettu tilaisuus ja hetki muistella vainajaa. Sillä saattaa olla suurikin merkitys monelle. Vainajalle itselleenhän sillä ei ole mitään merkitystä.
Olen ollut useissa hautajaisissa ja koen, että ne tilaisuudet on todella merkityksellisiä. Oman pappani muistotilaisuudessa esimerkiksi kuulin asioita, joita en olisi koskaan kuullut pappastani ilman sitä tilaisuutta. Siellä puhui puheita sellaiset hänen kaverinsa, joita en ollut koskaan tavannut. Pappa heistä oli puhunut kyllä. Mutta tarinat, joita nämä kertoivat niin kertoivat minulle pappastani jotain mistä en itse tiennyt. Ja ruoka ei kyllä hautajaisissa ole mitään niin koreaa kuin jossain oikeasti juhlissa on. Pitopöytähän voi olla hyvin arkinen ja tavallinen juuri siitä syystä ettei hetkestä tule liian pröystäilevää.
Mutta niin mitä te ajattelette? Tietysti varmaan likipitäin kaikki noudattaa vainajan tahtoa eikä pidä muistotilaisuutta, mutta onko sen kieltäminen reilua? Miksi ihmistä ei saa surra ja muistella? Se muistohan on oikeasti kuitenkin ainut asia mikä ihmisestä tänne jää. Ja jos jotain ihmistä ei muisteta niin häntä ei enää ole.
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Kaikki vaan ei kykene tekemään mitään yleisön edessä esiintymistä surun hetkellä eikä muutenkaan.
Mites se vainaja siellä enää esiintyy kuolemansa jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Kaikki vaan ei kykene tekemään mitään yleisön edessä esiintymistä surun hetkellä eikä muutenkaan.
No ei kykene, mutta miten se tähän liittyy?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki vaan ei kykene tekemään mitään yleisön edessä esiintymistä surun hetkellä eikä muutenkaan.
Mites se vainaja siellä enää esiintyy kuolemansa jälkeen?
0/5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki vaan ei kykene tekemään mitään yleisön edessä esiintymistä surun hetkellä eikä muutenkaan.
No ei kykene, mutta miten se tähän liittyy?
No mieti sitä.
Hautajaiset ovat juhla.
Juhlia on myös surullisia, ja hautwjaiset ovat surullinen juhla, jonka tarkoitus on kunnioittaa vainajan muistoa, lohduttaa surevia ja tarjota heille siirtymäriitti elämään ilman vainajaa.
Monissa uskonnoissa hautajaisissa juhlitaan myös vainajan uudestisyntymistä, seuraavaan maailmaan/taivaaseen siirtymidtä tai maailmanhenkeenyhtymistä. Ei siis sitä, etä tämä elämä loppui vaan sitä, että joku tuleva alkoi. Ateistille se voi olla vaikeaa, muttahekään eivät juhli sitä, että vainaja on vihdoin kuollut (vaikka syöpään ja pitkiin kipuihin kuolleen mummoni tapauksessa siinäkin tuntui olevan juhlan aihetta).
Kaikki eivät halua olla läsnä edes hautajaisissaan, siis niissä muistoissa ihmisten mielissä.
Ja toisekseen, hautajaiset ovat erittäin kalliit järjestää. Tämä kannattaa huomioida.
Kaikkilla ei yksinkertaisesti ole varaa järjestää hautajaisia, johon pitää tila vuokrata, hankkia kukkat kahipöytiin, ja tarjota ruuat ja kakkukahvit suuremmalle joukolle.
Jo arkku ja sen kukkalaite ja kuolinilmoitus lehteen tulee maksavat melkoisesti, ja vainajan kuljetukset päälle.
Ja monilla vanhoilla ei edes enää ole ystäviä ja kavereita joille se muistotilaisuus järjestää.
Mitä järkeä on järjestää muistotilaisuus niille sukulaisille, jotka eivät ole vuosikausiin vanhaa ihmistä enää nähneet, eiväktä pitäneet mitään yhteyttä, kenties joulukortin lähettänäneet silloin tällöin.
Asioilla on aina montaa puolta.
Paha mies eläessään. Muuttui hyväksi kuoltuaan.
Mielestäni vainajan toivomusta pitää kunnioittaa, jos se suinkin on mahdollista.
Hautajaisten tarkoitus on kunnioittaa vainajan muistoa ja lohduttaa omaisia, nämä varmasti pystyy toteuttamaan ilman hautajaistilaisuuttakin.
Vierailija kirjoitti:
Hautajaiset ovat juhla.
Juhlia on myös surullisia, ja hautwjaiset ovat surullinen juhla, jonka tarkoitus on kunnioittaa vainajan muistoa, lohduttaa surevia ja tarjota heille siirtymäriitti elämään ilman vainajaa.
Monissa uskonnoissa hautajaisissa juhlitaan myös vainajan uudestisyntymistä, seuraavaan maailmaan/taivaaseen siirtymidtä tai maailmanhenkeenyhtymistä. Ei siis sitä, etä tämä elämä loppui vaan sitä, että joku tuleva alkoi. Ateistille se voi olla vaikeaa, muttahekään eivät juhli sitä, että vainaja on vihdoin kuollut (vaikka syöpään ja pitkiin kipuihin kuolleen mummoni tapauksessa siinäkin tuntui olevan juhlan aihetta).
Niin ja sanon, että mielestäni hautaijaisten kieltäminen ei ole reilua jälkeenjääneitä kohtaan. Se riistää heiltä tärkeän siirtymäriitin ja jättää surun käsittelystä tärkeän vaiheen pois. Siksi suruprosessi on usein näissä tapauksissa traumaattisempi kun sen tarvitsisi olla.
Ruumiinvalvojaiset ovat olleet historiassa kauan aikaa tunnettu juhla. Muistellaan ja ylistetään edesmenneen hyviä puolia ja tekoja.
Samaa mieltä ap:n kanssa, mulla on kuollut useampi itselleni tärkeä ihminen siten, etten ole eri syistä päässyt hautajaisiin ja kyllä se jättää surun käsittelyn vähän vajaaksi. Sillä hetkellä tuntuisi tärkeältä voida olla osa yhteisöä, jakaa surua ja saada tukea.
Totta kai hautajaiset ovat juhla, surujuhla. Omaiset noudattakoot vainajan tahtoa harkintansa mukaan. Ei se muille kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki eivät halua olla läsnä edes hautajaisissaan, siis niissä muistoissa ihmisten mielissä.
Ja toisekseen, hautajaiset ovat erittäin kalliit järjestää. Tämä kannattaa huomioida.
Kaikkilla ei yksinkertaisesti ole varaa järjestää hautajaisia, johon pitää tila vuokrata, hankkia kukkat kahipöytiin, ja tarjota ruuat ja kakkukahvit suuremmalle joukolle.
Jo arkku ja sen kukkalaite ja kuolinilmoitus lehteen tulee maksavat melkoisesti, ja vainajan kuljetukset päälle.
Ja monilla vanhoilla ei edes enää ole ystäviä ja kavereita joille se muistotilaisuus järjestää.
Mitä järkeä on järjestää muistotilaisuus niille sukulaisille, jotka eivät ole vuosikausiin vanhaa ihmistä enää nähneet, eiväktä pitäneet mitään yhteyttä, kenties joulukortin lähettänäneet silloin tällöin.
Asioilla on aina montaa puolta.
Äitini oli varannut 15 000 euroa hautajaisiaan varten eli perikunnalle ei olisi syntynyt euronkaan kuluja siitä, että muistojuhla järjestetään. Veljen vaimo kauhistui, tuohan tarkoitti sitä, että perittävää on vähemmän!
Eli ei kyse yleensä ole siitä, onko varaa vai ei, vaan perilliset puolisoineen miettii, että jos ei ole hautajaisia, saadaan itse enemmän.
Äidin hautajaisissa oli kunnon ruokatarjoilu, monia vanhoja tuttujaan paikalla muistelemassa ja kaunis tunnelma. Rahalla saa myös onnellisia muistoja läsnäolleille.
Aina ei ole edes kyse vainajan toivomuksesta, vaan jälkeenjääneet päättävät, pidetäänkö pienet vai suuret hautajaiset ja muistotilaisuus. Olen kerran ollut erään sukulaiseni hautajaisissa, joissa oli vain kuusi osanottajaa. Kyse oli vainajan miehen päätöksestä, ettei vieraita kutsuta. Mies kielsi myös kirkkoherran virastoa ilmoittamasta mahdollisille kyselijöille hautajaisten ajankohdan ja kuoleman ilmoittamisen kirkollisissa ilmoituksissa. Varsinkin noiden hautajaisten jälkeen mietin monesti, että eikö olisi jäkeenjääneidenkin kannalta parempi järjestää vähän isompi tilaisuus, jossa saisi jakaa surun monen henkilön kanssa. Ei se suru tietenkään mihinkään katoa, mutta se olisi kenties hieman helpompi kantaa.
Vastauksena kysymykseen: Kyllä, kyllä hautajaiset on juhla, se on vainajan viimeinen juhla, muistojuhla.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni vainajan toivomusta pitää kunnioittaa, jos se suinkin on mahdollista.
Hautajaisten tarkoitus on kunnioittaa vainajan muistoa ja lohduttaa omaisia, nämä varmasti pystyy toteuttamaan ilman hautajaistilaisuuttakin.
Kun kuoleva ilmoittaa, että ei hautajaisia, ei muistojuhlaa, niin hän samalla pyrkii käyttämään valtaa. OIkeastaan ajatus on, että jättäkää asia kesken, surkaa minua koko loppuelämänne, älkää järjestäkö hautajaisia siirtymäriitiksi tulevaan, jääkää välitilaan.
Vierailija kirjoitti:
Pappa, papasta.
Ihan kuuluu omaan murteeseeni taivuttaa tuo sana pappa - pappalle.
Kaikki vaan ei kykene tekemään mitään yleisön edessä esiintymistä surun hetkellä eikä muutenkaan.