Oliko maailma yleisesti ottaen parhaimmillaan 10.9.2001?
Milleniumista oli selvitty ilman vahinkoja, ei tainnut olla yhtään isompaa sotaa käynnissä, suurvaltojen suhteet oli lämpimät, ei ollut suuria kriisejä (ilmasto, pagolais jne), Suomen talous oli huimassa nousukiidossa, työpaikkoja oli runsaasti, Euroopassa reissatessa erotti selvästi aina maan missä oli (nykyisin kaikki samaa geneeristä massaa), some ei ollut vielä pilannut ihmiskuntaa, netti ei ollut hallitsevana asiana jne.
Sanoisin että tuolloin elettiin maailmanhistorian onnellisinta aikaa!
Kommentit (9)
Vitunko väliä sillä on, mennyttä kuin eilinen aamupaska.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan, kyllä. Viattomuuden loppu. Kyllä 80-luku oli vielä parempaa.
Suomalaisessa pikkukaupungissa tai maaseudulla ehkä joo, mutta kyllä 80-luku oli maailmanpoliittisesti todella levotonta aikaa.
Elämäni hirveintä aikaa. 0 ystävää, pelkkää syrjimistä ja huutelua. Ihana lukion eka vuosi. Mut pakotettiin lopettamaan.
Tuona päivänä alkoi kyyhkyjahti, en tosin itse ehtinyt sinne mukaan.
Musiikki ja elokuvat olivat jo paskaa kymmenen vuotta aiempaan verrattuna
Jos sulla oli tämmöinen, koko maailma oli sulle avoin:
Tavallaan, kyllä. Viattomuuden loppu. Kyllä 80-luku oli vielä parempaa.