Miksi suomalaiset dekkarit ovat jotenkin teennäisiä?

Samanlaisia kuin suomalaiset elokuvatkin, väkisin väännettyjä jäykkiä tekeleitä.

Koska arkielämä on Suomessa todella tylsää, turvallista ja tasapaksua verrattuna maailman maihin joista iso osa on aika kaoottisia ja epäturvallisia.

Ne tarinat ja käänteet jota suomidekkareissa tapahtuu tuntuvat teennäisiltä koska ne ovat epärealistisia. Samoin kuin jotkut Nordic Noirit joissa jossain Reykjavikissa jatkuvasti ties mitä sarjamurhaajia ja hulluja stalkkereita jotka kuristavat ihmisiä, vaikka koko maassa tapahtuu tyyliin 1 henkirikos vuodessa ja sekin jonkun kännitappelun seurauksena.

Eli ne tarinat eivät yksinkertaisesti sovi pohjoismaihin. Voisivat sopia esim. Englantiin jossa 60 miljoonaa ihmistä ja paljon rankempi luokkajako tai esim. Yhdysvaltoihin jossa 330m ihmistä.

Kaikki muu kotimainen paitsi kossulla läträäminen on teennäistä saissee.

https://www.reddit.com/r/funny/comments/krn0tx/every_single_scandinavia…

Sitä parodioidaan jo muissakin pohjoismaissa. Tuolla klipillä on jo 166 tuhatta yläpeukkua. Väki alkaa kyllästyä niihin kliseisiin väkisin puristettuihin juonenkäänteisiin paitsi dekkareissa niin myös dekkarisarjoissa. Samat kuviot, samat etsivät jotka aina mystisesti saavat englanninkielisiä puheluita jne., aina pahis on tyyliin joku venäläinen mafiaroisto tai sarjatappaja joita ei oikeasti pohjoismaissa ole juuri lainkaan.

Realistisempaa olisi että se roisto on esim. joku irakilainen tai libanonilainen ammattirikollinen mutta se ei ole poliittisesti korrektia.

Vierailija kirjoitti:

Koska arkielämä on Suomessa todella tylsää, turvallista ja tasapaksua verrattuna maailman maihin joista iso osa on aika kaoottisia ja epäturvallisia.

Ne tarinat ja käänteet jota suomidekkareissa tapahtuu tuntuvat teennäisiltä koska ne ovat epärealistisia. Samoin kuin jotkut Nordic Noirit joissa jossain Reykjavikissa jatkuvasti ties mitä sarjamurhaajia ja hulluja stalkkereita jotka kuristavat ihmisiä, vaikka koko maassa tapahtuu tyyliin 1 henkirikos vuodessa ja sekin jonkun kännitappelun seurauksena.

Eli ne tarinat eivät yksinkertaisesti sovi pohjoismaihin. Voisivat sopia esim. Englantiin jossa 60 miljoonaa ihmistä ja paljon rankempi luokkajako tai esim. Yhdysvaltoihin jossa 330m ihmistä.

Juuri näin. Jack the Ripper tai joku Golden State Killer ovat ihan totisinta totta briteissä tai jenkeissä.

Ei Suomessa tai Ruotsissa ole tuollaisia, eikä tule olemaankaan koska meillä on ihan erilainen yhteiskunta ja paljon vähemmän ihmisiä.

Onneksi fiktion ei tarvitse noudattaa "faktion" kahleita...

Sama kuin suomalaisten elokuvien kanssa. Me tunnistamme epäuskottavuuden helpommin sekä elokuvissa että dekkareissa, koska tunnemme sen suomalaisen reaalitodellisuuden, johon nämä elokuvat ja dekkarit yritetään sijoittaa. Mistä tahansa ulkomaisesta on helpompi jättää epäuskottavuutta huomaamatta, koska sitä ei ole ihan pakko, kun ei tunne maan kulttuuria ainakaan yhtä hyvin kuin joku lahtelainen Lahden.

Vähän samaa on tässä kuin ulkomaankielisissä lauluissakin, jos ei esim. tunne englanninkieltä tarpeeksi, biisi kuulostaa tosi hyvältä, koska ei ymmärrä sanoja. Sitten kun kielitaito kehittyy, joutuu kärsimään huonoista sanoituksista samalla tavalla kuin suomalaisissa lauluissakin.

Suomalaisilla dekkareilla on siis kovempi haaste siinä, että pystyy tuottamaan uskottavaa jännitysfiktiota nimenomaan suomalaiselle lukijalle. Yksi puoli asiaa on tietty sekin, että dekkarin kirjoittaminen, niin kuin mikä tahansa kirjoittaminen, vaatii taitoa. Näin pienestä kansakunnasta löytyy vähemmän todella taitavia kirjoittajia kuin kymmenen kertaa tai sata kertaa isommasta populaatiosta. Eli ihan vaan matematiikkaa.

Ja yksi osa asiaa on, että moni dekkaristi on joku entinen poliisi, joka luottaa dekkareissaan siihen, että riittää siihen, kun tuntee sen kentän. Mutta dekkarikin on ennen kaikkea kaunokirjallisuutta, ja pitäisi osata kirjoittaa hyvin. Jos taas tulee dekkarinkirjoittajaksi siitä suunnasta, osaa ehkä kirjoittaa hienoja lauseita, mutta kokonaisuus on helposti juoneton artsyfartsy, jossa ei tajua edes sitä, mitä tapahtuu ja etenkin se uskottavuus on poliistyön ja rikosmaailman huonon tuntemisen vuoksi olematon.

Vaatii tosi paljon, että löytyy kirjoittaja, joka taitaa tarpeeksi kaunokirjallisesti kirjoittamista, tuntee uskottavasti rikosmaailmaa ja sitten vielä osaa tehdä vetävän juonen. Yleensä mitä parempaa lausetta joku kirjoittaa, sen huonompi sillä on juoni ja päinvastoin.

Ai? Oletko lukenut paljonkin suomalaisia dekkareita? Minusta esimerkiksi Harjunpää-dekkarit ovat hyvinkin realistisia, Matti Yrjänä Joensuuhan oli poliisi.

Minusta on vain hyvä, kun dekkarissa ei yritetä rikollisesta tehdä maksimaalisen kauheaa massamurhaaja-pahista.

Olen lukenut paljon eri puolilla maailmaa kirjoitettuja dekkareita. Teennäisiä löytyy kyllä joka paikasta, ei vain Suomesta. Ja se teennäisyyskin on makuasioita, kuten kaikki taide ylimalkaan...

Vierailija kirjoitti:

Sama kuin suomalaisten elokuvien kanssa. Me tunnistamme epäuskottavuuden helpommin sekä elokuvissa että dekkareissa, koska tunnemme sen suomalaisen reaalitodellisuuden, johon nämä elokuvat ja dekkarit yritetään sijoittaa. Mistä tahansa ulkomaisesta on helpompi jättää epäuskottavuutta huomaamatta, koska sitä ei ole ihan pakko, kun ei tunne maan kulttuuria ainakaan yhtä hyvin kuin joku lahtelainen Lahden.

Vähän samaa on tässä kuin ulkomaankielisissä lauluissakin, jos ei esim. tunne englanninkieltä tarpeeksi, biisi kuulostaa tosi hyvältä, koska ei ymmärrä sanoja. Sitten kun kielitaito kehittyy, joutuu kärsimään huonoista sanoituksista samalla tavalla kuin suomalaisissa lauluissakin.

Suomalaisilla dekkareilla on siis kovempi haaste siinä, että pystyy tuottamaan uskottavaa jännitysfiktiota nimenomaan suomalaiselle lukijalle. Yksi puoli asiaa on tietty sekin, että dekkarin kirjoittaminen, niin kuin mikä tahansa kirjoittaminen, vaatii taitoa. Näin pienestä kansakunnasta löytyy vähemmän todella taitavia kirjoittajia kuin kymmenen kertaa tai sata kertaa isommasta populaatiosta. Eli ihan vaan matematiikkaa.

Ja yksi osa asiaa on, että moni dekkaristi on joku entinen poliisi, joka luottaa dekkareissaan siihen, että riittää siihen, kun tuntee sen kentän. Mutta dekkarikin on ennen kaikkea kaunokirjallisuutta, ja pitäisi osata kirjoittaa hyvin. Jos taas tulee dekkarinkirjoittajaksi siitä suunnasta, osaa ehkä kirjoittaa hienoja lauseita, mutta kokonaisuus on helposti juoneton artsyfartsy, jossa ei tajua edes sitä, mitä tapahtuu ja etenkin se uskottavuus on poliistyön ja rikosmaailman huonon tuntemisen vuoksi olematon.

Vaatii tosi paljon, että löytyy kirjoittaja, joka taitaa tarpeeksi kaunokirjallisesti kirjoittamista, tuntee uskottavasti rikosmaailmaa ja sitten vielä osaa tehdä vetävän juonen. Yleensä mitä parempaa lausetta joku kirjoittaa, sen huonompi sillä on juoni ja päinvastoin.

Eikä Suomessa tai Ruotsissa ihmiset päädy sellaiseen epätoivoon ja hulluuteen kuin moni näissä rankemmissa maissa joissa jo pelkkä työttömyyskin voi tarkoittaa kodittomuutta kaduilla ja nälkäkuolemaa.

Paatuneinkin konna saa täällä katon pään päälle ja ruokaa joka yksinkertaisesti luo turvallisemman ympäristön ja laittaa sen konnan miettimään, että mitä se riehuminen auttaa kun asiat on oikeastaan ihan hyvin.

Miksi näissä pohjoismaisissa rikosjutuissa on AINA aiheena joku raaka m*rha tai sarjam*rha? Vähintään pitää olla joku HYPERVÄKIVALTAINEN rikollisjoukkio. 

Onko nämä jotain pullantuoksuista elämää viettävien ja väkivaltaa sitten teinivuosien kohtaamattomien sohvaperunoiden väkivaltafantasioita, vai mikä saa ihmisen tuollaiseen hekumointiin ajettua?