Introvertit hei

Olen työttömänä mutta enemmän siihen kai vaikuttaa vaikea ahdistuneisuushäiriö ja introverttiyteni siinä lisänä.. :/

Halusin auttaa ja avasin tämän. Mutta en mä ahdistele tai jännittelekään, mutta väsynyt mä oon työpäivän jälkeen.

Olen introvertti, mutta en ole ahdistunut enkä jännittynyt. Olen ammattikoulunopettaja. Työpäivästä palautumiseen menee aikaa enkä halua tavata ihmisiä enää vapaa-aikanani, paria harrastusta lukuun ottamatta.

Mitä sä siit hyödyt

Olen siementäjä

Juttelen töissä niitä näitä enkä muista oikein mitä.

Haluaisin vain tehdä työni.

Asiakkaat ei stressaa vaan työkaverit.

Nyt yritän saada työtehtävän jossa saisi tehdä itsenäisesti töitä.

Olen introvertti, ei ahdista. Miksi ihmeessä ahdistaisi? Oletkohan ymmärtänyt termin väärin?

Joka tapauksessa, olen projektijohtajana rahoitusalalla.

Minut yritettiin usein pakottaa asiakaspalvelutyöhön ja jonkun kerran onnistuivatkin. Oloni helpottui vasta irtisanouduttuani. Selvisin jopa ilman karenssia, kun selitin etten kyennyt asiakaspalvelutyöhön (jonka olin kyllä maininnut aina työkkärissä asioidessani ja silti eivät koskaan tarjonneet muuta kuin asiakaspalvelutöitä). Onneksi pääsin tehtaaseen töihin ilman työkkärin "apua".

Noh, esiintymisjännitystä on, töissä selviytyminen välillä hankalaa.

Aineenopettaja. En ahdistu, mutta jos aloitan uudessa työpaikassa, niin olen totaalisen väsynyt aina työpäivän jälkeen. Sitten kun totun ihmisiin ja ympäristöön niin väsymys vähenee siedettäväksi, vaikkei koskaan katoa. Vapaa-ajalla otan sitten kaikki asiat hyvin rauhallisesti, lepään kunnolla ja jätän aikaa vain olemiselle. 

Olen introvertti ja ahdistun ajottain sos.tilanteissa + mulla on ihan jäätävä esiintymiskammo, mutta en ahdistu introverttiyden takia, ne eivät kulje minulla ainakaan käsikädessä. Itse olen puutarhuri, jossa on mahdollista tehdä halutessaan työtä myös yksin ja mitään puhumatta ja talvet olen säästöillä kotona. En totta puhuen kykenisi ympärivuotiseen työhön sekä ahdistuksen että introverttiyden takia  - olen aika äärimmäinen introvertti, asun tyyliin korvessa ilman lähinaapureita enkä käy missään  ihmisten ilmoilla kovin usein erikseen vapaa-ajalla ainakaan töiden aikaan. Monet kokoaikaiset työt lopetin, koska en vaan henkisesti jaksanut ihmisiä enkä palautunut, vaikka työt eivät kuormittavia olleetkaan. Toiset ihmiset vaan vie multa kaiken mehun. Tälle alalle kun eksyin, niin tää sopii mulle. Talven palaudun ja sosiaalistan itseäni oman halun mukaan ja kesät teen täysillä ilman ahdistusta tai liiallista henkistä väsymystä, kun töissäkin pystyy olemaan yksin.

Mä olen irtisanoutunut työpaikasta, jossa tunsin ahdistusta. Kyseisessä paikassa oli niin hirveän huono ilmapiiri henkilökunnan kesken, että katson sen olleen syy minun ahdistukseeni. Olen kuitenkin tehnyt samaa työtä toisissa työyhteisöissä ahdistumatta sekä tuota paikkaa ennen että sen jälkeen.

Olen varhaiskasvatuksen opettaja ja pääosin tykkään työstäni. Koen työn olevan kuitenkin sen verran kuormittavaa, että työyhteisön ilmapiirin merkitys korostuu. Nykyisessä työpaikassani onneksi on niin hyvä ilmapiiri, että se auttaa ahdistavienkin tilanteiden yli. Sellaisiakin tilanteita tässä työssä eteen tulee joka tapauksessa, ja itse koen todella vapauttavaksi sen, että niistä asioista voi puhua työkavereiden kanssa tarvitsematta pelätä, että ei tule kuulluksi ja ymmärretyksi.

Introverttiys minussa näkyy lähinnä voimakkaana tarpeena omaan rauhaan vapaa-ajalla. Siinä missä mieheni tapaa töiden jälkeen kavereitaan mielellään, mä haluan nysvätä kotona rauhassa ja olla epäsosiaalinen. 😄

Ovatko aspergernaiset ja miehet yleensä introverttejä?

No oli pakko vaan pärjätä kun mut oli palkattu. Asiakaspalvelutyö jota vihasin, lopetin puolen vuoden jälkeen.

Otin loparit. En ahdistuksen takia, pääsin vain paremmin toiveitani ja koulutustani vastaavaan työhön, joka sattumoisin on myös paljon itsenäisempää, käytännössä 100 % etätyötä. Tajusin vasta jälkeenpäin kuinka ahdistunut olinkaan edellisessä työpaikassa, vaikka työkaverit olivatkin ihan mukavia.

Nyt en vaihtaisi tätä etätyötäni enää mihinkään, ikinä. Työ on välillä vaativaa, mutta ei stressaa yhtään, koska saan tehdä sitä rauhassa kotonani, oman aikatauluni mukaan (dedikset huomioiden, tietysti), muita ihmisiä koskaan tapaamatta. Nautin.

Ammattikoulun opettaja, aineenopettaja, varhaiskasvatuksen opettaja, projektijohtaja... Eivätkö nämä ole kaikki ammatteja, jotka vaativat hyviä sosiaalisia taitoja? Miten voivat sopia ujoille ja sulkeutuneille introverteille?

Vierailija kirjoitti:

Ammattikoulun opettaja, aineenopettaja, varhaiskasvatuksen opettaja, projektijohtaja... Eivätkö nämä ole kaikki ammatteja, jotka vaativat hyviä sosiaalisia taitoja? Miten voivat sopia ujoille ja sulkeutuneille introverteille?

Eivät introvertit välttämättä ole ujoja (ja ujon ekstrovertin elämä on paljon kurjempaa) tai sulkeutuneita (he tarvitsevat  omaa aikaa sosiaalisesta elämästä palautumisen, ja voivat hyvinkin riekkua siinä missä muutkin muulloin).

Vierailija kirjoitti:

Ammattikoulun opettaja, aineenopettaja, varhaiskasvatuksen opettaja, projektijohtaja... Eivätkö nämä ole kaikki ammatteja, jotka vaativat hyviä sosiaalisia taitoja? Miten voivat sopia ujoille ja sulkeutuneille introverteille?

Mä olen se varhaiskasvatuksen opettaja. En ole ujo, sulkeutunut saati sosiaalisesti taitamaton. Päinvastoin. Olen hyvinkin sosiaalinen tietyssä määrin ja siksi tykkään työstäni. Päiväkotityön edellyttämä sosiaalisuus on kuitenkin aika rauhallista laatua. Ei tämä työ edellytä jatkuvaa johtajanroolia, esiintymistä tai jotain suunapäänä olemista. Minulla on itseäni hiljaisempia ja rauhallisempia kollegoja jotka minusta ovat erinomaisen hyviä, ammattitaitoisia ja päteviä työssään. Moneen muuhun sellaiseen työhön verrattuna, joissa ollaan paljon tekemisissä muiden ihmisten kanssa, tällaisella alalla asiakkaisiin muodostuu varsin pitkäaikainen ja hyvinkin läheinen ja tuttavallinen suhde. Sen vuoksi minusta on pelkästään positiivista, että "asiakkaiden" tavoin myös henkilökunta ovat erilaisia persoonia.

Itse olen sosiaalinen ja erilaisten ihmisten kanssa helposti toimeentuleva tyyppi, mutta tarvitsen ja kaipaan ihan yksinoloa vapaa-ajalla paljon. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän koen sitä kaipaavani.

Mulla on kavereita, jotka ovat ihan erilaisia tässä suhteessa. Esim. yksi kaverini pyrkii aina järjestämään mahdollisimman paljon ohjelmaa itselleen ja lapselleen, kun hänen puolisonsa pari kertaa vuodessa lähtee toisella puolella Suomea asuvaa kaveriaan tapaamaan. Kun minun puolisoni on lähdössä lapsuuden kotipaikkakunnalleen vanhempiaan ja siellä asuvia ystäviään tapaamaan, minä pistän puhelimenkin vähintään äänettömälle, että saan erakoitua ihan kunnolla, kun siihen kerrankin on kunnolla mahdollisuus. Monesti kerron lähimmille ystävilleni ja äidilleni sekä sisaruksilleni, että aion viettää erakkoviikonlopun ja he tietävät mitä se mun kohdallani tarkoittaa: eli käyn perjantaina duunista tullessa kaupassa, ostan kaiken mitä viikonlopun aikana tarvitsen, menen kotiin ja sosialisoin ainoastaan kissojen ja korkeintaan puolisoni kanssa muussa kuin akuutissa hädässä siihen asti kunnes maanantaiaamu koittaa. Näin ollen, jos läheiseni ottavat yhteyttä sinä viikonloppuna, minä tiedän, että nyt on kyseessä sen verran akuutti tilanne, että siihen pitää reagoida.