Hiustenlähtö ja niiden mahdollinen takaisin kasvaminen - KEINOJA!
Millaisia keinoja olet kokeillut hiustenlähtöön ja oletko saanut niillä haluamaasi vaikutusta?
Minulla (nainen 39 v.) alkoi hiuksia irrota enenevässä määrin pari vuotta sitten, uskoisin että poikkeuksellisen kovan stressin vuoksi. Pitkä- ja paksuhiuksiselle se oli shokki ja olen yrittänyt löytää jos jonkinmoista konstia hiusten takaisin kasvamiseen tai ainakin estämään enempi hiustenlähtö.
Nyt olen viime kuukausina huomannut, että hiuspohjassa näkyy jonkin verran uusia hiuksen alkuja ja olen riemuissani! Hiukset myös heti tuntuvat aavistuksen paksummilta, vaikka mitään suurta eroa ei varmasti vielä ole. Kerron kommenteissa minkälaisia konsteja olen kokeillut (niitä on niin monta, että on vaikea sanoa, mikä on vaikuttanut mitenkin).
Haluaisin myös kuulla, jos joku muu on onnistunut pysäyttämään hiustenlähdön tai jopa saanut hiukset uudestaan tuuheutumaan. Mitä konsteja itse kokeilit?
Kommentit (27)
Ensin kokeilin apteekista ostettavaa Mark Birch -merkkistä shampoota, jota apteekin työntekijä minulle suositteli. Hän sanoi, että sen käyttäminen on saanut hänen hiuksensa vahvistumaan. Shampoota piti käyttää joka päivä ja sarjan kehittäjän ideologia onkin, että hiukset pitää pestä joka päivä.
En kuitenkaan voinut käyttää shampoota kuin pari viikkoa, koska sen haju oli niin kertakaikkisen kamala. Tuote tuoksuu erittäin voimakkaasti tervalle ja yrteille (?) eikä haju ehdi päivän aikana haihtua ollenkaan.
Virheostos siis itseltäni, mutta otin tästä kokeilusta käyttöön sen, että pesen hiuksia useammin. Teen sen myös joka toinen kerta sulfaatittomalla shampoolla. Mark Birchin, joka on tunnettu trikologi eli hiuspohjan asiantuntija, mukaan hiuspohja pitää pestä joka päivä. Täällä lisää hänen ajatuksiaan: https://www.iltalehti.fi/kauneus/a/986df93c-0662-42bc-9b3c-7ac03f642650
Ap
Sinuna menisin kampaajalle,sellaiselle joka osaa asiansa. Etsiä alopecian alkuja ym. (Varsinkin jos siihen kuuluu päänahan kutina.)
Monia sairauksia,hiukset lähtee,eikä "konsteilla" kasva takaisin.
Hyötyy vaan keksijät,lompsa kasvaa.
Onko sulta tutkittu mahdollisia sairauksia?
Sitten luin rosmariiniöljyn elvyttävästä vaikutuksesta. Sen on todettu olevan yhtä tehokasta kuin lääkeaine minoksidiilin, jota käytetään esim. Rogainessa. Tässä artikkelissa kerrotaan asiasta tarkemmin, siellä on myös linkit alkuperäisiin tutkimuksiin. https://www.medicalnewstoday.com/articles/319444#research
Olen kokeillut rosmariinia kahdella eri tavalla. Koska en ole halunnut laittaa päänahkaani öljyä, kokeilin sekä Weledan rosmariinia sisältävää hiusvettä (https://www.sokos.fi/fi/sokos/weleda-hiusvesi-100-ml) että itse tekemääni seosta. Uutin kuivattua rosmariinia 30 minuuttia keitetyssä vedessä, jäähdytin ja kaadoin suodatetun seoksen pumppupulloon. Käytin näitä joka päivä vähintään kerran päivässä, usein aamuin ja illoin päänahkaan sille alueelle, jossa hiustenlähtö oli voimakkainta eli edessä ja keskellä päätä. Rosmariini (ja minoksidiili) vaativat aikaa vaikuttaakseen. Turkimusten mukaan vasta 6 kk säännöllisen käytön jälkeen näkyi muutoksia, vielä 3 kk kohdalla vaikutuksia ei näkynyt lainkaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Onko sulta tutkittu mahdollisia sairauksia?
Kyllä on, erittäin kattavasti. Koska mitään hiustenlähtöä selittävää ei ole löydetty, pidän stressiä todennäköisenä syynä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Sinuna menisin kampaajalle,sellaiselle joka osaa asiansa. Etsiä alopecian alkuja ym. (Varsinkin jos siihen kuuluu päänahan kutina.)
Monia sairauksia,hiukset lähtee,eikä "konsteilla" kasva takaisin.
Hyötyy vaan keksijät,lompsa kasvaa.
Ei kampaajalle vaan ihotautilääkärille. Hiukstet kasvaa päänahasta ja syykin löytyy sieltä.
Jollain ei oo näköjään mikään keino auttanut, kun on alapeukuttanut jokaista ohjetta? Apteekista löytyy toimivimmat lääkkeet, nimenomaan lääkkeet kuten Rogaine.
Biotiinia ostin Tokmannilta viime syksynä. Se kasvattaa hiuksia ja kynsiä.
Halpa ja hyvä tuote, suosittelen.
Syitähän hiustenlähdölle saattaa olla monia ja näistäkin syistä sinulla saattaa olla monta hiustenlähdön aiheuttajaa päällä samanaikaisesti.
Syitä voivat olla esim:
-sairaudet: anemia, kilppariongelmat, keliakia, alopecia.
-stressi ja uupumus
-home voi aiheuttaa hiustenlähtöä
-niska/ hartia- alueen jumit
-vääränlaiset hiustenhoitorutiinit
-hormonit ja ikä
-maitoallergia
-vääränlaiset elintavat: vähäinen liikunta ja huonot ruokailutavat.
Syitähän voi löytyä miljoonia.
Kysyisinkin sinulta, että oletko huomannut että hiustenlähtö aiheuttaisi sinulle lisästressiä? Olen nimittäin huomannut (omasta kokemuksesta myös) että usealla hiustenlähdön tarkkailu saattaa mennä niin sanotusti överiksi. Sitten alkaakin stressaan hiustenlähtöä joka taas lisää hiusten irtoamista.
Vierailija kirjoitti:
Sitten luin rosmariiniöljyn elvyttävästä vaikutuksesta. Sen on todettu olevan yhtä tehokasta kuin lääkeaine minoksidiilin, jota käytetään esim. Rogainessa. Tässä artikkelissa kerrotaan asiasta tarkemmin, siellä on myös linkit alkuperäisiin tutkimuksiin. https://www.medicalnewstoday.com/articles/319444#research
Olen kokeillut rosmariinia kahdella eri tavalla. Koska en ole halunnut laittaa päänahkaani öljyä, kokeilin sekä Weledan rosmariinia sisältävää hiusvettä (https://www.sokos.fi/fi/sokos/weleda-hiusvesi-100-ml) että itse tekemääni seosta. Uutin kuivattua rosmariinia 30 minuuttia keitetyssä vedessä, jäähdytin ja kaadoin suodatetun seoksen pumppupulloon. Käytin näitä joka päivä vähintään kerran päivässä, usein aamuin ja illoin päänahkaan sille alueelle, jossa hiustenlähtö oli voimakkainta eli edessä ja keskellä päätä. Rosmariini (ja minoksidiili) vaativat aikaa vaikuttaakseen. Turkimusten mukaan vasta 6 kk säännöllisen käytön jälkeen näkyi muutoksia, vielä 3 kk kohdalla vaikutuksia ei näkynyt lainkaan.
Ap
Mikä taika on siinä että keittää vettä 30min?
Biotiini kasvattaa pituutta mutta ei ainakaan minulla lisää uutta kasvua.
kaikki mahdollinen kokeiltu 8 vuoden aikana eikä tuloksia. Kampaajat puhuvat mitä puhuvat , useimmat lääkärit krj Rogaine( pitää käyttää loppuelämän ajan- en halua ja vahva aine) ihotautilääkäreille vaikea päästä ja useimmat aloittavat labrakokeista ym. tulee kalliiksi. Taitaa olla minulla se miesperäinen kaljuuntuminen.
weledaa ja rosmariniöljyä shampoon kanssa vielä kokeilen ja sitten siirryn peruukkiin tarpeen mukaan. Tsemppiä kaikille👍😊
Rautatabletit
Sebamed hairloss shampoo
Stressin välttäminen
Nämä on minulla selvästi vaikuttaneet
Kuulin, että rosmariinivesi on melkein yhtä hyvä apu kuin apteekin mömmöt.
Tässä mun:
1. Osta ravinteet hiuksille + D vitamiini ja rauha
2. Syö paljon vihreää ja mahdollisimman raakana tai höyristettynä (pinaatti, parsakaali...)
3. Käytä päänahkaan vain kylmää vettä, ei lainkaan lämmintä.
4. älä laita lainkaan hoitoainetta päänahkaan vaan pelkästään latvoihin
5. Älä harjaa hiuksia muuten, kuin suihkussa samalla kun niihin on levitetty hoitoaine
6. Älä käytä lainkaan kuulokkeita joissa se muovinen osa lepää sun päätä vasten (aiheuttaa kaljuuntumista!)
Mulle kanssa suositeltiin Mark Birchin tuotteita ja ostinkin shamppoon, hoitoaineen ja sen ylikalliin päänahkaan laitettavan aineen. Ei auttanut yhtään, meni rahat ihan hukkaan ja käytin niitä juttuja just niinkuin he suosittelivat ja kertoivat.
Osta monivitamiineja. Mulla ainakin alkaa hiukset tippua jos syön kovin huonosti ja yksipuolisesti pidempiä aikoja. En niin välitä syömisestä, joten joudun paikkaamaan puutteita vähän väliä monivitamiineilla.
Kaikkeahan voi kokeilla (tietää rahanmenoa) mutta mistää ei voi takuita antaa. Perinnollistyyppiseen hiustenlähtöö ei ole parannuskeinoa, vitamiinityyppiset voivat auttaa jos ravitsemus on pielessä.
Millä tavoin tekee tuuheammaksi koska uutta kasvua ei tule? Jättääkö jonkin ylimääräisen kerroksen hiusten pintaan jotta ikäänkuin saavat lisätukea? Itse en ole kokenut mitään vastaavaa shampoolla. Kenties hiuslakoilla tai hiusnesteillä mutta ovathan bluffia. Näitä kikkojahan valmistajat käyttäjät . Kampaajat ovat myös aina näkevinään uusia hiuksia kasvamassa, mukamas. Saadaan odotella vielä pitkään uutta ihmettä jolla taiotaan lisää hiuksia.
Oliskohan kuitenkin kyseessä vain iän tuoma muutos?
Biotiini nopeuttaa vain hiusten pituuskasvua mutta ei lisää uutta hiusta.
Biorion strong on tehnyt hiuksistani tuuheammat ja sileämmät, kun ennen olivat pörröiset. Toki sitä pitää syödä useampi kuukausi ennen kuin vaikutus näkyy.