Mistä tulee tämä karmea ajatus että yksinäinen ihminen haluaa tai on valinnut olla yksin ja hänet on siksi parempi antaa olla yksin?

Entäpä jos sen haluaa olla yksinkertaista ja on yksinäinen sen takia?

Tuollainen on todella julmaa. Sitten vielä väittävät olevan introvertti ja siksi yksin kun oikeasti ei mutta sitäkään ei kysytty eikä juteltu mistään muustakaan eikä sitten tunne.

Minä olen valinnut olla yksin, siis ei perhettä eikä parisuhdetta ja aika harvoin ihmisseuraa kaipaan, mutta kyllä silti kamppailen välillä yksinjäämisen pelkoa vastaan, etenkin silloin, kun tulee tunne että haluaa nähdä muita ihmisiä ja juuri silloin ei kenelläkään olekkaan aikaa, tietenkin ymmärrettävää, mutta silloin hiipii kyllä jonkinlainen ahdistus pintaan.

Minäkin haluan olla yksi.

Muutama tuttu on jolle soittelen.

Meidän suvussa yksi joka erakoitui ja ajatus houkuttelee.

Vierailija kirjoitti:

Entäpä jos sen haluaa olla yksinkertaista ja on yksinäinen sen takia?

Sitä varten on suu että voi kysyä.

Riippuu pitkälti tilanteesta. Mitä "yksinäinen" tarkoittaa? Että asuu yksin eikä ole parisuhteessa? Sellaisella ihmisillä voi silti olla muita ihmissuhteita, ystäviä tai perhettä, vaikkei joka päivä ketään näkisikään. 

Kaikilla ei ole sama tarve seuralle, ja voi olla jopa loukkaavaa kun joku säälittelee, että oletpas sinä yksinäinen. 

Eli ei kannata mennä toiseen ääripäähän ja tuppautua väkisin toiselle seuraksi, jos sitä ei ole pyydetty. 

Se tulee siitä että kun nähdään että ihminen on yksinäinen niin ajatellaan että tämä haluaa olla siksi yksin että tämä on yksin ja sen takia hänet jätetään helpommin yksin. Jotkut psykologit ovat myös selittäneet että ihmisellä on tiedostamaton ja alitajuinen pelko siitä että yksinäisyyden tunne tarttuu mutta itse en usko tätä selitystä. Jokatapauksessa yksinäistä ei koskaan pitäisi tuomita olemaan yksin vaan asiaa tulisi kysyä tältä itseltä että haluaako hän illa yksin. Eikä sen kysyminen pitäisi olla niin vaikeaa etteikö sitä voisi kysyä.

Tarkoitatko, että muut eivät erikseen kutsu jonnekin? Miksei yksinäinen itse ole aloitteellinen?

Mitä jos voisitte vain jättää meidät yksin viihtyvät ihmiset kerrankin yksin ettekä tunkea henkilökohtaiseen tilaan kysymyjsillänne? Jos näette että joku on yksin niin se tarkoittaa sitä että kyseinen henkilö haluaa olla yksin eikä kaipaa muiden seuraa. Sen pitäisi olla selvä ja ongelmaton viesti. Jos joku haluaa ihmisseuraa niin sitten hän hakeutuu omien kavereiden ja läheistensä kansaa seurustelemaan ja sosialisoimaan. Asia ei ole sen vaikeampaa.

Muistan aina kun päiväkodissa jo olin yksin ja päiväkodin hoitaja sanoi muille lapsille että antakaa sen olla rauhassa kun se haluaa. Mitä olisikaan tapahtunut jos jo silloin minut olisikin otettu mukaan leikkeihin?

Vierailija kirjoitti:

Muistan aina kun päiväkodissa jo olin yksin ja päiväkodin hoitaja sanoi muille lapsille että antakaa sen olla rauhassa kun se haluaa. Mitä olisikaan tapahtunut jos jo silloin minut olisikin otettu mukaan leikkeihin?

Minun kohdalla tämä jatkui koulussa ja vielä työelämäänkin asti. Esimerkiksi vielä viimejouluna minua ei kutsuttu työpaikan joululounaalle koska kaikki kuvittelivat että halusin olla yksin. Kukaan ei todellakaan kysynyt minulta mitä minä haluan. Koulussa kävin usein itkemässä psykologilelle sitä miten yksinäinen ja kaveriton olen ja tämä oli ainoa henkilö jolle pystyin puhumaan asiasta ilman vähättelyä ja toppuuttelua. Nykyään olen kasvanut siitä yli ja joutunut tottumaan yksinäisyyteen ja siitä että ei ole ystäviä.

En tiedä.

Mutta sitä ihmettelen että jos itse kärsii yksinäisyydestä, ja tietää että samasta ongelmasta kärsii sadat tuhannet suomalaiset, niin miksi ei voi etsiä ystäviä niiden toisten yksinäisten parista? Sille yksinäiselle ei sit kuitenkaan kelpaa toinen yksinäinen, vaan pitäisi saada just se ihminen kaveriksi jolla on jo ystäviä ja laaja kaveripiiri ja joka ei ehdi pyörittää kymmenien ystävien kanssa kaverisuhdetta kovinkaan syvällisti...

Kaksi yksinäistä tietäisi miltä toisesta tuntuu ja olisi paljon yhteistä, ja voisi olla ihan sydänystävät, mutta kun ei...

Vierailija kirjoitti:

En tiedä.

Mutta sitä ihmettelen että jos itse kärsii yksinäisyydestä, ja tietää että samasta ongelmasta kärsii sadat tuhannet suomalaiset, niin miksi ei voi etsiä ystäviä niiden toisten yksinäisten parista? Sille yksinäiselle ei sit kuitenkaan kelpaa toinen yksinäinen, vaan pitäisi saada just se ihminen kaveriksi jolla on jo ystäviä ja laaja kaveripiiri ja joka ei ehdi pyörittää kymmenien ystävien kanssa kaverisuhdetta kovinkaan syvällisti...

Kaksi yksinäistä tietäisi miltä toisesta tuntuu ja olisi paljon yhteistä, ja voisi olla ihan sydänystävät, mutta kun ei...

Ei välttämättä. Yksinäisyys ei tarkoita sitä, että olisi muuten paljon yhteistä. Jos yhdistävä tekijä on ainoastaan yksinäisyys, voi tällaisesta ystävyyssuhteesta kehittyä hyvinkin epäterve. Jostakusta saattaa kuoriutua omistushaluinen takertuja ja jompi kumpi tai molemmat voivat alkaa projisoida omaa yksinäisyyden pelkoaan toiseen. "Mistä luulet saavas kaverin, jos mut hylkäät?". Voi kuulostaa kaukaa haetulta mutta yleisesti ottaen mitään ihmissuhdetta ei kannata rakentaa negatiivisen yhdistävän tekijän varaan. Siinä ei jää kummallekaan kasvun varaa ja molemmat alkavat helposti samastua tähän heitä yhdistävään ongelmaan, oli se sitten yksinäisyys tai vaikka päihdeongelma 

Yksinäiset eivät kaikki ole myöskään luonteeltaan samanlaisia ja heillä on hyvin erilaisia syitä yksinäisyytensä taustalla. Vuosia sitten etsin seuraa yksinäisille tarkoitetuista keskustelu- ja muista ryhmistä mutta melko nopeasti huomasin, että olin aika eri aaltopituudella suurimman osan kanssa. Moni vaikutti olevan kovin katkeroitunut ja kyynistynyt ja olisi lähinnä halunnut haukkua muita ihmisiä ja manailla maailman epäreiluutta. Jotkut olivat ylenpalttisen hiljaisia, siis eivät oma-aloitteisesti puhuneet mitään ja kysymyksiin vastasivat sanalla tai parilla enkä saanut heihin siksi mitään kontaktia. Lopulta alkoi tuntua siltä, että joudun koko ajan pienentämään ja tukahduttamaan itseäni, jotta en vaikuttaisi päällekäyvän puheliaalta tai "ällöpositiiviselta", koska en jaksa alituista kyynisyyttä ja uhriutumista. On OK purkaa yksinäisyydestä juontuvia kipeitä tunteita ja ajatuksia toisen samaa kokeneen kanssa mutta yltiönegatiivisuus ja oman alemmuudentunnon kompensointi k-päisyydellä ovat ehdoton no-no.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kaksi yksinäistä voisi löytää toisistaan ystäviä. Totta kai voi ja näin on tapahtunutkin lukemattomia kertoja. Halusin vain tuoda yhden näkökulman aiheeseen, koska ihmiset tuntuvat kuvittelevan helposti, että yksinäiset ystävystyisivät vain siksi, että ovat yksinäisiä. Eivät kaikki sinkutkaan pariudu toistensa kanssa ainoastaan sen perusteella, että ovat sinkkuja. Sama periaate pätee yksinäisten ystävystymiseen.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä.

Mutta sitä ihmettelen että jos itse kärsii yksinäisyydestä, ja tietää että samasta ongelmasta kärsii sadat tuhannet suomalaiset, niin miksi ei voi etsiä ystäviä niiden toisten yksinäisten parista? Sille yksinäiselle ei sit kuitenkaan kelpaa toinen yksinäinen, vaan pitäisi saada just se ihminen kaveriksi jolla on jo ystäviä ja laaja kaveripiiri ja joka ei ehdi pyörittää kymmenien ystävien kanssa kaverisuhdetta kovinkaan syvällisti...

Kaksi yksinäistä tietäisi miltä toisesta tuntuu ja olisi paljon yhteistä, ja voisi olla ihan sydänystävät, mutta kun ei...

Kun se ystävystyminen ei tapahdu niin että suljetaan joukko yksinäisiä kuukaudeksi samaan taloon ja katsotaan mitä käy. Se on aikoinaan testattu jossain Jenkkiyliopistossa ja todettu ettei se todellakaan ole niin yksinkertaista. Me ihmiset olemme paljon monimutkaisempia otuksia.