Onko sillä mielestänne merkitystä, että ovatko sisarukset samaa vai eri sukupuolta?
Pysytäänkö esim. samaa sukupuolta olevien kanssa helpommin läheisinä aikuisinakin, ja etääntyvätkö sisko ja veli yleensä toisistaan viimeistään kouluiässä? Entä onko sillä vaikutusta, että onko poika vai tyttö vanhempi?
Kommentit (12)
Mutu-tuntumalta sanoisin, että enemmän se on kiinni ikäerosta kuin sukupuolesta. Pienen ikäeron sisarukset ovat usein läheisempiä keskenään kuin isolla ikäerolla syntyneet, koska ensiksi mainitut ovat aidosti kasvaneet yhdessä ja samaan aikaan.
Luulen että on enemmän ihmissuhde asia kuin biologiaan, sukupuoleen tai ikäeroon sidoksissa oleva asia. Meillä neljä lasta ja osalla menee yksiin paremmin kuin toisilla ja välillä tuntuu että osa sietää toisiaan vaan siksi kun on pakko.
Totta kai yksilöiden välillä on eroja, mutta voisin kuvitella, että samaa sukupuolta oleville löytyy helpommin/todennäköisemmin esim. yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja heitä useammin kiinnostaa samantyyliset leikit. Heillä saattaa olla myös enemmän yhteisiä kavereita ja ystäviä, varsinkin jos ikäero on pieni. En silti sanoisi, että siskon ja veljen suhde on välttämättä huonompi tai etäisempi, mutta keskimäärin varmasti hieman erilainen kuin siskosten tai veljesten. Olen myös kuullut monen perheessään ainoana poikana tai ainoana tyttönä kasvaneen kokeneen itsensä jollain tavalla ulkopuoliseksi, vaikka sisarukset heille toki tärkeitä ja rakkaita ovatkin.
2 tai useampi tyttö kaikkein pahin, murros iässä pelkkää cat fightia ja välit menee helposti piiiitkäksi aikaa, lähes kaikilla tutuillani tuo tilanne
En osaa sanoa, riippuu varmaan ihan yksilöistä. Voisin kuvitella, että ehkä siskoksille ja veljeksille löytyy helpommin yhteistä tekemistä, joka kiinnostaa molempia, mutta toisaalta siskon ja veljen ei ehkä tarvitse kilpailla niin paljoa samoista asioista.
Vierailija kirjoitti:
2 tai useampi tyttö kaikkein pahin, murros iässä pelkkää cat fightia ja välit menee helposti piiiitkäksi aikaa, lähes kaikilla tutuillani tuo tilanne
Vaikea uskoa. Lapsuudenperheessäni oli viisi tyttöä ja olemme kaikki aina olleet paljon tekemisissä keskenämme.
Voin heti luetella kolme asiaa, joilla on sukupuolta enemmän merkitystä siihen, tuleeko sisaruksista läheisiä vai ei:
1) ikäero
2) luonteet
3) kasvatus
Minun tuttavapiirissäni sisko ja veli -parit ovat juuri kaikkein läheisimpiä.
Riippuu varmasti yksilöistä, mutta kyllä ainakin useimmat tuntemani ihmiset, joilla on sekä sisko/siskoja että veli/veljiä, ovat läheisempiä ja enemmän tekemisissä samaa sukupuolta olevien sisarusten kanssa. Monella ainoana tyttönä tai ainoana poikana useamman siskon tai veljen kanssa kasvaneella on myös joitain piirteitä ja ominaisuuksia, jotka yleensä yhdistetään enemmän vastakkaiseen sukupuoleen.
Vierailija kirjoitti:
Voin heti luetella kolme asiaa, joilla on sukupuolta enemmän merkitystä siihen, tuleeko sisaruksista läheisiä vai ei:
1) ikäero
2) luonteet
3) kasvatus
Pakko sanoa että olet oikeassa. Mulla on kolme puolisisarusta, joista muutaman kanssa olen lapsuuden asunut samassa kodissa ja meillä kaikilla on isot ikäerot, sekä jompi kumpi vanhemmista on eri. Eli välillä on vietetty aikaa sillä toisella vanhemmalla missä tulee sitten tämä hiukan erilainen kasvatus kaikille. Kaikki on myös käynyt eri lasten tarhat, koulut ym. ja kaikilla ihan omanlaisensa ammattinsa. En koe olevani kovin läheinen kenenkään kanssa vaikka haluaisinkin ja yritän välillä kysellä kuulumisia mutta tuntuu, ettei kukaan jaksa nähdä vaivaa. Minulla on ensimmäinen lapsi tulossa ja tuntuu ettei sekään ketään kiinnosta.
Minulla on sisko ja veli. Olen läheisempi veljen kanssa, vaikka olemme eri sukupuolta. Luonteeltamme olemme samanlaiset ja kiinnostaa samantyyppiset asiat.
Ei ole merkitystä. Minä ja mun sisarukset 3 kpl ollaan kaikki samaa sukupuolta, mutta olen läheinen ja ylipäätään tekemisissä vain yhden kanssa.