Kamalaa tajuta, että olen ollut jo 3 vuotta työttömänä :0
Siis jestas, mihin nämä vuodet ovat vierineet?
Näin pitkästä aika kavereita, niin kaikki vain päivittelivät ja yksi töksäytti, etten varmaan kohta työllisty ollenkaan, jos en ala aktiivisesti hakea töitä. Myöhemmin kyllä pyysi tuota anteeksi.
Oletteko olleet pitkäaikaistyöttöminä (arg, kamala sana, mutta sellainen kai olen)? Tuntuu, että pitkäaikaistyöttömyys on leima otsassa. Kun sen saa, niin mahdollisuudet työllistyä vähenevät kaiken aikaa :(
Kommentit (63)
Kannattaa tosiaan hakea ihan kaikkea mahdollista mihin koulutus riittää, kyllähän se niin vaan on että kohta ei auta kun kouluttautua lisää tai jotain työharjoittelua...
Jos mä sain töitä 7 vuoden jälkeen niin saat sinäkin. Ja jos ihan rehellisiä ollaan niin en edes hakenut töitä ennen kuin viimeisen vuoden aikana. Ensin piti saada pää kuntoon kun sinne oli jäänyt kaikenlaista.
Työssä käyminen on niin kamalaa, että ei haittaa yhtään olla työtön.
"Mihin nämä vuodet ovat vierineet"?
Oisko nyt viimeistään aika ottaa peukalo perseestä ja aloittaa työnhaku?
Yleensä 3 vuoden jälkeen työtön ei enää kuntoudu ns normaaliksi kansalaiseksi. Alkaa sosiaaliset ongelmat. Perhe kärsii. Osa tarttuu pulloon. Osa masentuu
Tarvitaan monialaista osaamista jotta psykososiaalinen vyyhti saadaan avattua
Olen ollut myös kolme vuotta työttömänä. En ole mielenterveyspotilas vaan ihan toimin niinkuin muutkin arjessa. Hoidan itseäni ja lapseni asioita. Teen ruokaa, maksan laskuja, käyn lenkillä, tapaan kavereita jne, käyn kahviloissa. Kun on työelämästä ulkona, alkaa tajuamaan millaista se työelämä Suomessa oikein on. Monet ovat paikoissa missä eivät viihdy, on huonoa johtamista, on huonoa työilmapiiriä jne. Paljon olisi korjaamisen varaa. Olen alkanut harkita yrittäjäksi ryhtymistä, saisi itse päättää asioistaan, eikä tarvitsisi katsella mitään mulkkuja esimiehiä eikä muutakaan kiusaamista mikä kuuluu suomalaiseen työkulttuuriin.
Johanna_sos kirjoitti:
Yleensä 3 vuoden jälkeen työtön ei enää kuntoudu ns normaaliksi kansalaiseksi. Alkaa sosiaaliset ongelmat. Perhe kärsii. Osa tarttuu pulloon. Osa masentuu
Tarvitaan monialaista osaamista jotta psykososiaalinen vyyhti saadaan avattua
No mitäs helvettiä.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä! Sitten se harmittaa kun on 30 vuotta työtön.
Itse taasen epäilisin, ettei se enää tuossa vaiheessa edes harmita.
3 vuotta? Itse olen ollut 8 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä! Sitten se harmittaa kun on 30 vuotta työtön.
Itse taasen epäilisin, ettei se enää tuossa vaiheessa edes harmita.
Kyllä harmittaa
Kumma kyllä, vain työelämässä olevat ystävät jaksavat kuittailla valinnastani.
Se eii ole hyväksi ihmiselle koska ihmisen aivoissa alkaa väistämättä tapahtuua muutoksia negatiiviseen suuntaan kuten esiim on olemassa vaikka antiikin kreikkalaisesta filosofiasta sellainen luolavertaus jossa vangit istuvat luolassa monia vuosia selkä luolan suuhun nähden ja näkevät kaiken vaiin varjoiina luolan seinämillä ja mielikuvituuus muovaaa siitä avngeille oman maaailmankuvansa milä on valheeellinen suhteessa todellisuuuteeen.

ELii kun ihminen on pitkään syrjässä muusta elämästä eikä kohtaa sitä elämää niiin alkaa mielikuvitus maaalaamaaan omaa todellisuuden kuvaa mielikuvituksensa kauttta.
Tsemppiä ap! On tuttua. Jossain vaiheessa alkoi masentaa ja ajattelin bolevani realesti, kun uskoin, etten ikinä työllisty. Onneksi olin väärässä.
Mun vinkki on tossa tilanteessa ottaa kaikki tempputyöllistämispaikat vastaan ja jos sellaisessa on, samalla ja sen jälkeen hakea oikeaa työtä, ihan sijaisuuksia ja päivän varamiestöitä mitä nyt onkaan tarjolla. Ei kannata sanoa ei, vaikka rahallisesti tuosta ei hyötyisikään.
Olen kai harvinaisuus, mutta tosiaan sain lyhyen osa-aikatyön temppukurssin jälkeen ja siitä poiki parempia sopimuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se eii ole hyväksi ihmiselle koska ihmisen aivoissa alkaa väistämättä tapahtuua muutoksia negatiiviseen suuntaan kuten esiim on olemassa vaikka antiikin kreikkalaisesta filosofiasta sellainen luolavertaus jossa vangit istuvat luolassa monia vuosia selkä luolan suuhun nähden ja näkevät kaiken vaiin varjoiina luolan seinämillä ja mielikuvituuus muovaaa siitä avngeille oman maaailmankuvansa milä on valheeellinen suhteessa todellisuuuteeen.
ELii kun ihminen on pitkään syrjässä muusta elämästä eikä kohtaa sitä elämää niiin alkaa mielikuvitus maaalaamaaan omaa todellisuuden kuvaa mielikuvituksensa kauttta.
Tarpeeksi pitkään kun sinnittelee työelämässä, ei pysty näkemään elämää työelämän ulkopuolella. Mieli alkaa laukata: miten maksan laskut työttömänä ynnä muuta. Mitä muut ajattelevat minusta? Ja kun sinut potkitaan ulos, kukaan ei muista sinua ja myytyä ruumistasi.
Vierailija kirjoitti:
Se eii ole hyväksi ihmiselle koska ihmisen aivoissa alkaa väistämättä tapahtuua muutoksia negatiiviseen suuntaan kuten esiim on olemassa vaikka antiikin kreikkalaisesta filosofiasta sellainen luolavertaus jossa vangit istuvat luolassa monia vuosia selkä luolan suuhun nähden ja näkevät kaiken vaiin varjoiina luolan seinämillä ja mielikuvituuus muovaaa siitä avngeille oman maaailmankuvansa milä on valheeellinen suhteessa todellisuuuteeen.
Öööö tuo Platonin juttu ei kerro vangeista vaan se kuvaa idealismin tietoteoriaa- eli kaikkia ihmisiä jotka ovat vääristyneiden havaintojensa vankeja, "näin nämä asiat koetaan" -tyyppisesti kun totuus ja tieto löytyy ikuisten objektiivisten asioiden ideoiden, käsitteiden maailmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se eii ole hyväksi ihmiselle koska ihmisen aivoissa alkaa väistämättä tapahtuua muutoksia negatiiviseen suuntaan kuten esiim on olemassa vaikka antiikin kreikkalaisesta filosofiasta sellainen luolavertaus jossa vangit istuvat luolassa monia vuosia selkä luolan suuhun nähden ja näkevät kaiken vaiin varjoiina luolan seinämillä ja mielikuvituuus muovaaa siitä avngeille oman maaailmankuvansa milä on valheeellinen suhteessa todellisuuuteeen.
ELii kun ihminen on pitkään syrjässä muusta elämästä eikä kohtaa sitä elämää niiin alkaa mielikuvitus maaalaamaaan omaa todellisuuden kuvaa mielikuvituksensa kauttta.
🙄 niin varmaan ja miiten se liittyy työttömyyteen? Kai tajuat että työntekijä on myös orja.