Mies haluaisi aloittaa ennakkoperinnön antamisen jo, kun lapset vähän yli 20 vuotiaita
Siis verosuunnittelusyistä haluaisi alkaa siirtämään omaisuuttaan vähitellen lapsille jo kohta, kun nuorin täyttää 20 vuotta. Mietityttää vaan, voiko olla haitaksi noin nuorelle saada vaikka sadan tai kahden sadan tuhannen euron omaisuus hallintaansa.
Kommentit (64)
Jos lapset ovat teidän molempien yhteisiä ja omaisuus myös, niin sopiikin pohtia. Jos taas mies on omille lapsilleen siirtämässä omaa omaisuuttaan ( eli sinä et ole niiden lasten äiti) Niin asia ei kuulu sinulle pätkääkään.
Vähitellen. Siinä menee vuosikaudet että se omaisuus siirtyy jos noin paljon sitä on ja 5000 vuodessa saa.
Minulla on sellainen käsitys, että jos antaa kaikille lapsille saman summan, joka on sen suuruinen, ettei siitä mene veroa, ei sitä katsota ennakkoperinnöksi.
Ennakkoperinnöksi lahjoitus katsotaan silloin, jos joku lapsista saa suuremman tai pienemmän summan kuin muut, tai jakaa suunnilleen koko omaisuuden kerralla rintaperillisilleen.
Pelkäätkö, että jäät erossa nuolemaan näppejäsi, kun puolisosi on antanut kaiken omaisuuden lapsilleen?
Miksi ei voisi antaa ennakkoperintöä "jo" kaksikymppiselle? Tuo aika, kun kuopuskin on jo täysi-ikäinen, on hyvä aika alkaa siirtämään omaisuutta vähitellen nuoremmalle polvelle. Saavat hyvää pesämunaa elämänsä suuriin hankintoihin siitä.
Parasta on jos ostatte sille kämpän. Ei joudu maksamaan vuokraa koskaan, tässä säästää kymmeniä tai satoja tuhansia euroja jotka muuten menisivät turhaan "perheen ulkopuolelle".
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen käsitys, että jos antaa kaikille lapsille saman summan, joka on sen suuruinen, ettei siitä mene veroa, ei sitä katsota ennakkoperinnöksi.
Ennakkoperinnöksi lahjoitus katsotaan silloin, jos joku lapsista saa suuremman tai pienemmän summan kuin muut, tai jakaa suunnilleen koko omaisuuden kerralla rintaperillisilleen.
Onko näin? Meillä yhdelle sisarukselle ostettiin auto, myöhemmin tätä ei otettu huomioon perinnönjaossa koska asiasta oli niin kauan tai jotain. Olisiko se pitänyt tai voinut ottaa, kun toiset ei olleet saaneet samaa?

Itse olen opiskelijana ja nuorena aikuisena maksanut vuokraa yhteensä 60 tuhannen euron verran viimeisen 7 vuoden aikana. Oishan se ollut aika huikea säästö koko perheelle jos tämä raha olisi mennyt edes vanhemmilleni jonkun tuntemattoman vuokranantajan sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vähitellen. Siinä menee vuosikaudet että se omaisuus siirtyy jos noin paljon sitä on ja 5000 vuodessa saa.
Ei saa. Veroton lahja on 5000 € (lahjojen yhteenlaskettu arvo) 3 vuodessa. Ei vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Parasta on jos ostatte sille kämpän. Ei joudu maksamaan vuokraa koskaan, tässä säästää kymmeniä tai satoja tuhansia euroja jotka muuten menisivät turhaan "perheen ulkopuolelle".
Moni kakskymppinen voi haluta muuttaa monta kertaa eikä jämähtää samalle asuinpaikalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähitellen. Siinä menee vuosikaudet että se omaisuus siirtyy jos noin paljon sitä on ja 5000 vuodessa saa.
Ei saa. Veroton lahja on 5000 € (lahjojen yhteenlaskettu arvo) 3 vuodessa. Ei vuodessa.
Ok kiitos korjauksesta, en tainnut muistaa oikein
Jos lapset opiskelee vielä, niin eivät sitten saa toimeentulotukea. Toki eivät sitten välttämättä tarvikaan, jos vanhemmilta saa rahaa. Mutta opiskelijalla tuo raha voi mennä pelkkään elämiseen koska opintotuella + asumistuella ei pelkästään elä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen käsitys, että jos antaa kaikille lapsille saman summan, joka on sen suuruinen, ettei siitä mene veroa, ei sitä katsota ennakkoperinnöksi.
Ennakkoperinnöksi lahjoitus katsotaan silloin, jos joku lapsista saa suuremman tai pienemmän summan kuin muut, tai jakaa suunnilleen koko omaisuuden kerralla rintaperillisilleen.
El ole noin. Mulla on julma narsistivanhempi, joka kiusaa/alistaa minua suosimalla tahallaan toista sisarusta. Minut on myös tehty perinnöttömäksi. Sisarus (veli) saa koko ajan kalliita lahjoja joista tehdään lahjakirja ja siinä lukee ”tämä ei ole ennakkoperintö”. Vanhemmat maksaa lahjaveron veljen puolesta.
Eli on ihan mahdollista suosia yhtä lasta. Perintökin menee veljelle, mä ehkä saan jonkun pienen lakiosan jos sitäkään.
Kyllä tuo on noin nuorelle aivan liikaa rahaa omaan hallintaan, pää menee pyörälle. Ehkä noin kolmenkympin kohdalla voisi alkaa olla aiheellista, etenkin jos on jo lapsenlapsia, joille heillekin voi tietysti alkaa jättämään ennakkoperintöä.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset opiskelee vielä, niin eivät sitten saa toimeentulotukea. Toki eivät sitten välttämättä tarvikaan, jos vanhemmilta saa rahaa. Mutta opiskelijalla tuo raha voi mennä pelkkään elämiseen koska opintotuella + asumistuella ei pelkästään elä.
Mikä vika tässä on?
ne rahat on siis miehen? ei kuulu sulle pätkääkään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapset opiskelee vielä, niin eivät sitten saa toimeentulotukea. Toki eivät sitten välttämättä tarvikaan, jos vanhemmilta saa rahaa. Mutta opiskelijalla tuo raha voi mennä pelkkään elämiseen koska opintotuella + asumistuella ei pelkästään elä.
Mikä vika tässä on?
Sanoin sen takia, että jos vanhemmat luulee että lapset voi säästää sitä pikkuhiljaa pesämunaksi asuntoa varten, niin näin ei välttämättä käytännössä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen käsitys, että jos antaa kaikille lapsille saman summan, joka on sen suuruinen, ettei siitä mene veroa, ei sitä katsota ennakkoperinnöksi.
Ennakkoperinnöksi lahjoitus katsotaan silloin, jos joku lapsista saa suuremman tai pienemmän summan kuin muut, tai jakaa suunnilleen koko omaisuuden kerralla rintaperillisilleen.
Onko näin? Meillä yhdelle sisarukselle ostettiin auto, myöhemmin tätä ei otettu huomioon perinnönjaossa koska asiasta oli niin kauan tai jotain. Olisiko se pitänyt tai voinut ottaa, kun toiset ei olleet saaneet samaa?
Noissa on 10v vanhenemisaika. Eli et olisi varmaan voinut vaatia.
Meillä tehdään myös tätä piilossa omaisuuden siirtoa suosikkilapselle. Se tehdään niin ovelasti että siitä ei voi nostaa äläkkää perinnönjaossa. Suosikille ostellaan autoja, jotka on vanhemman nimissä. Suosikille ostettiin mökki ja asunto, nekin vanhemman nimissä ja suosikki asuu ilmaiseksi. Lisäksi nostavat koko ajan 1000e käteistä ja antava salaa tiskin alta suosikille.
Me kaksi muuta sorsittua lasta katsotaan tätä epäuskoisena. Perintökin menee suosikille.
Ja kyllä, on narsistiset epäreilut vanhemmat.

Oli alle 10 vuotta tapahtumien välillä, että ilmeisesti olisi voinut.
Lahjoittaja omasta asunnosta joka kolmas vuosi osa. Sitten kun muurattu pienempään , lapset saavat osansa. He eivät pääse siihen käsiksi , niin kauan kuin asutte siinä. Omaisuus on turvassa ja omaa elämää rakennettava. Sitten jossain vaiheessa saavat helpotusta. Lasten elämistä voitte rahoittaa muutenkin.
Lahjavero menee, oikeilla ohjeilla varmaan hyvä juttu. Miksi sinä täällä kyselet miehesi tekemisistä?