Voiko kotihoidontukea keskeyttää muutamaksi kk:ksi ja jatkaa vaikka kesän yli?
Tilanne on tämä: meiilä lapset 1,5 v, 3 v ja 8 v. Minä olen ollut kotona, mutta miehen firman talousvaikeuksien takia minun pitäisi mennä kevättalveksi töihin, ja hän jäisi kotiin. Jatkaisin sitten vaikka huhtikuussa kotiäitiyttä, kävisin töissä (valtio) vaikka tammi-huhtikuun. Mitähän työnantaja suhtautuisi tuohon, uskaltako kysyäkään?
Kommentit (20)
Meidänkin työpaikalla (valtio) eräs äiti palasi hoitovapaalta 4 kk:ksi töihin. Sen takia ei voitu sitten jatkaa pätevän sijaisen, joka oli ehtinyt hyvin oppia tehtävät, työsopimusta. Sitten kävikin vielä niin, etät töihin palannut äiti jäi sairaslomalle jo 2 kk:n jälkeen. Aikaisempi sijainen oli jo ehtinyt löytää uuden työpaikan, joten hän ei ollut enää käytettävisäs. Piti etsiä uusi sijainen, jolla meni tietysti aikaa monta viikkoa ennen kuin hän oppi tekemään työt hyvin.
sinulla on oikeus anoa hoitovapaata kahdessa pätkässä. Eli jos nyt olet parasta aikaa ensimmäisellä anomallasi pätkällä ja olet ilmoittanut palaavasi tammikuussa töihin, sinulla on oikeus palata ja anoa uutta vapaata 2kk ennen vapaan aiottua alkamista. Hankalaa työnantajalle, mutta voi voi, sinulla on siihen oikeus. Muista kuitenkin, että seuraavaa pätkää et voi enää muuttaa, joten ennen kesää sinun tulee tietää, mihin asti pystyt hoitovapaalla olemaan.
Kelalla taas ei ole hoitovapaan suhteen mitään rajoituksia, eli Kelalle voi ilmoittaaa tuen keskeytyksestä ja jatkamisesta tilanteiden muuttuessa.
että lapset pitäisi panna hoitoon?? Ei kukaan.
kotihoidontukea maksa.
Se että palaisit töihin ilmoittamaasi aiemmin tai piipahtaisit siellä on sitten ihan työnantajan päätettävissä.
Kukaan tuskin haluaa moista piipahdusta, joten epäilen. Siinähän tulee lisäkulujakin.
Tarkoitus oli nyt laittaa pitkä jatkohakemus, mutta koko perheen etu olisi että minä en jatka nyt vapaata, vaan menen tienaamaan. *nyyh*
Ja hakisin sitten kesäksi hoitovapaata uudelleen, kun mies taas palaa töihin.
kokonaan töihin. Sinulla on varma leipä, miehellä ei.
Sitäpaitsi sinun työssäkäyntisi ei edes rasita perhettä siten kuin yrittäjyys. Eihän sinun tarvitse tehdä mitään.
kokonaan töihin. Sinulla on varma leipä, miehellä ei. Sitäpaitsi sinun työssäkäyntisi ei edes rasita perhettä siten kuin yrittäjyys. Eihän sinun tarvitse tehdä mitään.
ap
mutta ajat muuttuu.Usko tai älä, sielläkin on lama, määräaikaisuuksia ei jatketa eikä eläköityvien tilalle palkata uusia. Työmäärä ei kuitenkaan vähene.
Mutta tämähän ei ollut pointti, vaan se, että meillä on kesällä 8 v koululainen ilman hoitopaikkaa, ja kaksi pientä, joiden kanssa olisin mieluustikotona, koska silloin aloussen jo kestäisi.
ap
joiden kanssa olisin mieluusti kotona, koska silloin talous sen jo kestäisi. ap
Yrittäjä joutuu oikeasti paiskimaan töitä, joten suosittelen edelleen, että mies hoitaa lapset, sinä tuot sen leivät.
Päiväsi ovat lyhyet, palkkaa tulee istumallakin ja perheenne saa kokonaisuutena enemmän.
mies joka tapauksessa palaisi keväällä töihin. Silloin öitä on liikaakin, nyt olisi puoli vuotta hiljaista.
eikö se mies voi tehdä jotain hanttihommaa muutamaa kuukautta?
eikö se mies voi tehdä jotain hanttihommaa muutamaa kuukautta?
Mutta toisaalta olisi oikein ettähänkin saisi viettää aikaa lasten kanssa.
ap
Hain ensin hoitovapaata huhtikuusta syyskuuhun, ja sitten laitoin jatkovapaahakemuksen vuoden loppuun ast. Tarkoittaako se siis sitä että olen pitänyt nyt kaksi pätkää, vai vain yhtä pätkää, koska olen ollut yhtäjaksoisesti pois?
ap
Mitä ihmettä sinä siellä valtiolla teet, kun olet kaikesta ihan pihalla???
työnantajalla ei ole tähän sanottavaa,koska tämä on vanhemman OIKEUS!
Monet tekevät juuri noin, että jäävät sitten kesäksi uudestaan hoitovapaalle! :)
suitsuttavat kotihoidon etua, ja nyt ollaan sitä mieltä, että mun ei kannata enää jatkaa hoitovapaata sitten miehen "hengähdystauon" jälkeen.
Oikeasti kamalan vaikea jättää lapsia miehelle, kun on tähän asti tottunut hoitamaan KAIKEN yksin. Ei toi ole edes syöttänyt puolitoistavuotiasta kai kertaakaan!
ap