Hei vanhempi! Suututko jos lapseton ystäväsi ei oma-aloitteisesti puhu lapsistasi
Liittyen vähän HS:n artikkeliin missä puidaan lapsettomien ja vanhempien välisiä ystävyyssuhteita. Itse voin kuunnella kohteliaasti ja ehkä kysyä pari kysymystä mikäli vanhemmaksi tullut ystäväni haluaa puhua lapsistaan. En kuitenkaan automaattisesti tee näin, vaan juttelen samoista jutuista kuin ennen lapsen saamistakin ja olen alkanut pohtimaan, että mahtaako se mahdollisesti loukata vanhemmaksi tullutta ystävääni.
Kommentit (52)
En missään nimessä. Itseasiassa haluan puhua kaikesta muusta kuin lapsista, kun olen esim ystävien kanssa.
En muiden lapsettomien juurikaan, mutta kummiksi halunneiden ihmisten välinpitämättömyys oli niin raivostuttavaa, että välit ovat katkenneet. Teeskentelyä ei tarvitse sietää. Lapsettomat voisivat olla edes sen verran kohteliaita, että eivät komentele tai käske lapsiani-se ei ole heidän tehtävänsä,varsinkaan,jos aihetta ei oikeasti ole, vaan kyse on lapsettoman kyvyttömyydestä ymmärtää lapsia. Jos on ongelma, asiasta voi kertoa minulle sen sijaan,että ryhdytään ilkeiksi lapselle. Ovat sentään ymmärtäneet jäädä lapsettomiksi, se heidän hyväkseen sanottakoon.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys, olen itse miettinyt samaa, ja epäilen että kysymättömyyteni on tulkittu negatiivisesti. Täytyy myöntää, en edes muista ystävieni lasten nimiä.
Itse en osaa olla näissä tilanteissa jotenkin luontevasti. Yleensä näen ystävää ja puhutaan samoista asioista kuin muutenkin, esim nyt kuntavaaleista ja Handmaid's Tailin uudesta tuokkarista yms. En jotenkin osaa ihmetellä sitä taaperoa siinä ympärillä.
Näin lapsettomana kiinnostaa miksi ystävien lapsista ei tulisi puhuttua? Minusta on luontaista puhua puolisoistamme, vanhemmistamme ja ystävien lemmikeistä. Miksi lapset olisivat erilainen asia? Toki ymmärrän että jatkuvaa yhdestä asiasta jauhamista ei kukaan jaksa, mutta asia pätee kaikkeen - ei vain lapsiin.
En. Lapset on mun oma juttu, ystävien kanssa puhun muusta yleisesti.
Vierailija kirjoitti:
Näin lapsettomana kiinnostaa miksi ystävien lapsista ei tulisi puhuttua? Minusta on luontaista puhua puolisoistamme, vanhemmistamme ja ystävien lemmikeistä. Miksi lapset olisivat erilainen asia? Toki ymmärrän että jatkuvaa yhdestä asiasta jauhamista ei kukaan jaksa, mutta asia pätee kaikkeen - ei vain lapsiin.
Varmaan riippuu ihan siitäkin mistä yleisesti puhutaan. Osa ihmisistä ei muuta teekään kuin hauku puolisoitaan tyttöporukalla, niin kai siinä menee lapset samassa.
Vierailija kirjoitti:
En. Lapset on mun oma juttu, ystävien kanssa puhun muusta yleisesti.
Outoa, jos ystävän kanssa ei tule puheeksi myös perhe-elämä ja lapset.
Ja kai ne lapset ovat joskus läsnä kun ystävä käy kylässä, niin että ystävällä on jokin suhde lapsiin.
Joo! Vedän samanlaiset itku-potkuraivarit kuin 2-vuotiaani silloin kun ei saa tahtoaan läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin lapsettomana kiinnostaa miksi ystävien lapsista ei tulisi puhuttua? Minusta on luontaista puhua puolisoistamme, vanhemmistamme ja ystävien lemmikeistä. Miksi lapset olisivat erilainen asia? Toki ymmärrän että jatkuvaa yhdestä asiasta jauhamista ei kukaan jaksa, mutta asia pätee kaikkeen - ei vain lapsiin.
Varmaan riippuu ihan siitäkin mistä yleisesti puhutaan. Osa ihmisistä ei muuta teekään kuin hauku puolisoitaan tyttöporukalla, niin kai siinä menee lapset samassa.
En kaveeraa ihmisten kanssa, jotka haukkuvat puolisoitaan, mikäli sitä tarkoitit.
Suutun. Haluan puhua vain lapsistani.
Vierailija kirjoitti:
Näin lapsettomana kiinnostaa miksi ystävien lapsista ei tulisi puhuttua? Minusta on luontaista puhua puolisoistamme, vanhemmistamme ja ystävien lemmikeistä. Miksi lapset olisivat erilainen asia? Toki ymmärrän että jatkuvaa yhdestä asiasta jauhamista ei kukaan jaksa, mutta asia pätee kaikkeen - ei vain lapsiin.
Samaa ihmettelen minäkin. Kyllä meillä on ystävien kanssa tapana puhua ihan kaikista elämäämme liittyvistä asioista. Myös lapsista, jos sellaisia on.
t. toinen lapseton
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin lapsettomana kiinnostaa miksi ystävien lapsista ei tulisi puhuttua? Minusta on luontaista puhua puolisoistamme, vanhemmistamme ja ystävien lemmikeistä. Miksi lapset olisivat erilainen asia? Toki ymmärrän että jatkuvaa yhdestä asiasta jauhamista ei kukaan jaksa, mutta asia pätee kaikkeen - ei vain lapsiin.
Samaa ihmettelen minäkin. Kyllä meillä on ystävien kanssa tapana puhua ihan kaikista elämäämme liittyvistä asioista. Myös lapsista, jos sellaisia on.
t. toinen lapseton
Tässä AP. En tarkoita sitä etteikö lapsista saisi puhua. Saatan kysyä ystävältäni, että miten heillä menee puolison kanssa ja mitä lapselle/lapsille kuuluu, mutta that's it. Ei ruodita ihmissuhteita, vaan puhutaan muista asioista. Joskus pohdin, että loukkaanko ystävääni kun en vie keskustelua enemmän hänen lapsiinsa vaan siirryn heti muihin puheenaiheisiin.
En. Meillä viiden äijän kaveriporukassa on kaksi lapsetonta. Voidaan joskus ihan sattumanvaraisesti kuka hyvänsä kysyä miten jonkun muksulla menee. Yleensä ei lapsista puhuta juuri lainkaan.
Minulle lapsen omaavana nämä hetket äijäporukassa ovat osin siksi niin arvokkaita, että vaimo- ja lapsiasiat jäävät tuokioksi sinne kotiin.
Melko harvoin puhutaan vaimoistakaan. Yksi sinkku on joukossa. Hän kertoilee ajoittain omista hoidoistaan. Me muut positiivisesti kateellisina kuuntelemme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin lapsettomana kiinnostaa miksi ystävien lapsista ei tulisi puhuttua? Minusta on luontaista puhua puolisoistamme, vanhemmistamme ja ystävien lemmikeistä. Miksi lapset olisivat erilainen asia? Toki ymmärrän että jatkuvaa yhdestä asiasta jauhamista ei kukaan jaksa, mutta asia pätee kaikkeen - ei vain lapsiin.
Samaa ihmettelen minäkin. Kyllä meillä on ystävien kanssa tapana puhua ihan kaikista elämäämme liittyvistä asioista. Myös lapsista, jos sellaisia on.
t. toinen lapseton
Tässä AP. En tarkoita sitä etteikö lapsista saisi puhua. Saatan kysyä ystävältäni, että miten heillä menee puolison kanssa ja mitä lapselle/lapsille kuuluu, mutta that's it. Ei ruodita ihmissuhteita, vaan puhutaan muista asioista. Joskus pohdin, että loukkaanko ystävääni kun en vie keskustelua enemmän hänen lapsiinsa vaan siirryn heti muihin puheenaiheisiin.
No jos ystäväsi on aikuinen ja vapaaehtoisesti hakeutuu sinun seuraasi, mitäpä luulet loukkaantuuko? Vai loukkaannutko sinä, jos ystäväsi ei puhu esimerkiksi äidistäsi koko ajan?
Musta on normaalia että ystäviltä kysytään myös perheiden kuulumiset, mutten oleta että lapsetonta ystävää kauheasti kiinnostaa mun lapset joten jos kysyy vastaan lyhyesti ja siirryn muihin aiheisiin.
En suutu, mutta on se minusta vähän kummallista, kun ystävien kanssa yleensä puhutaan ihan kaikista ihmissuhteista ja tärkeistä asioista. En ota omaa lasta puheeksi ja pyrin puhumaan muistakin aiheista kuin perhe-elämästä, mutta väkisinkin se pieni lapsi on iso osa elämääni tällä hetkellä.
Minua loukkaa, jos ihmisillä on elämässään muuta kuin lapset. Itselläni ei ole. Eikun hetkonen....
Vierailija kirjoitti:
En muiden lapsettomien juurikaan, mutta kummiksi halunneiden ihmisten välinpitämättömyys oli niin raivostuttavaa, että välit ovat katkenneet. Teeskentelyä ei tarvitse sietää. Lapsettomat voisivat olla edes sen verran kohteliaita, että eivät komentele tai käske lapsiani-se ei ole heidän tehtävänsä,varsinkaan,jos aihetta ei oikeasti ole, vaan kyse on lapsettoman kyvyttömyydestä ymmärtää lapsia. Jos on ongelma, asiasta voi kertoa minulle sen sijaan,että ryhdytään ilkeiksi lapselle. Ovat sentään ymmärtäneet jäädä lapsettomiksi, se heidän hyväkseen sanottakoon.
Hel..tiliinen määrä alapeukkuja tosiasioiden sanomisesta-"kummit" halusivat ihan itse tulla kummeiksi lukuisten sokerikuorrutettujen läsnäolo ja avunanto lupausten kera-pelkkää p..ka puhetta ovat vuodet osoittaneet. Muut lapsettomat "ystävät": haukkuvat lastani, koska hän käyttäytyy normaalisti-puhuimme kyllä han muista asioista,kuin lapsista-eli en ole odottanut heiltä kiinnostusta edes lapseni suupuolta kohtaan. Mikäs se tässä tosiasiassa teidän mieliänne riepoo? Alapeukuille on hyvä antaa perustelut, mutta ymmärtäähän sen,että totuutta vastaan on hiukan hankalaa argumentoida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin lapsettomana kiinnostaa miksi ystävien lapsista ei tulisi puhuttua? Minusta on luontaista puhua puolisoistamme, vanhemmistamme ja ystävien lemmikeistä. Miksi lapset olisivat erilainen asia? Toki ymmärrän että jatkuvaa yhdestä asiasta jauhamista ei kukaan jaksa, mutta asia pätee kaikkeen - ei vain lapsiin.
Samaa ihmettelen minäkin. Kyllä meillä on ystävien kanssa tapana puhua ihan kaikista elämäämme liittyvistä asioista. Myös lapsista, jos sellaisia on.
t. toinen lapseton
Tässä AP. En tarkoita sitä etteikö lapsista saisi puhua. Saatan kysyä ystävältäni, että miten heillä menee puolison kanssa ja mitä lapselle/lapsille kuuluu, mutta that's it. Ei ruodita ihmissuhteita, vaan puhutaan muista asioista. Joskus pohdin, että loukkaanko ystävääni kun en vie keskustelua enemmän hänen lapsiinsa vaan siirryn heti muihin puheenaiheisiin.
Lyhyt kiinnostus kuulumisiin riittää. Kerron mielellään enemmän jos lapsetonta ystävääni kiinnostaa jokin osa-alue syvällisemmin, mutta en odota sitä häneltä. Muiden äitien ja isien kanssa voi vatvoa lapsiaiheita kyllästymiseen saakka ja lapsettomien ystävien kanssa on virkistävää puhua muustakin.
Hyvä kysymys, olen itse miettinyt samaa, ja epäilen että kysymättömyyteni on tulkittu negatiivisesti. Täytyy myöntää, en edes muista ystävieni lasten nimiä.