Lue keskustelun säännöt.
Psykiatri oli huolissaan kun en tuntenut maailmantuskaa tapanina 2004
13.06.2021 |
Olin menettänyt hetki sitten aviomieheni, äitini teki kuolemaa, sain keskenmenon ja jäin kolmen pienen lapsen kanssa yksin ilman turvaverkkoa.
Ainoa mistä psykiatri jaksoi jauhaa oli hirveä tragedia, joka maailmaa kohtasi. Olin toki surullinen, mutta unettomuuteni ei johtunut siitä. Siitä psykiatri ei päässyt millään yli vaan epäili että minussa on jotain olennaista vialla.
Traumat jäi.
Kommentit (11)
Oliko tsunami silloin? En ole tuntenut maailman tuskaa vieläkään. Mä itseasiassa sain kuulla tsunamistakin vasta monta päivää 2005 vuoden puolella, kun olin niin uppeluksissa erämaassa. Ei kolahtanut mitenkään ja elin ihan tavallista nuoren äidin elämää silloin. Ei tragedioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo noiden psykiatrien joukossa on aikamoisia höyrypäitä.
Vaihda terapeuttia. Mun yks kaveri pitää mua myös aivan tunteettoman, kun 9/11 tai tuo tsunami ei aiheuta tunteita. Surullista, mutta ei kosketa mua juurikaan. Olin 6, kun 9/11 tapahtui, hyvä kun muistan koko juttua, koska ei meille lapsille kerrottu koko karmeutta eli ei silleen varsinaisesti jäänyt mieleen. Tsunamin tapahtuessa olin 10. Siitäkin muistijäljet aika hatarat. Muistan, että tsunami tapahtui mutta en minä muista sitä miten kamala tapaus se oli. Kyseinen kaveri on mua 8 vuotta vanhempi eli muistaa tapahtumat paljon mua paremmin, seurasi uutisointia yms.
En ole ikinä ahdistunut onnettomuuksista tai vastaavista. Olen aika ymmälläni, miksi jotkut itkevät, jos lukevat uutisissa esimerkiksi kolarista (eräs kaverini on tällainen). Voi olla jonkinlainen suojamekanismi, kun en tuollaisista häkelly tai ne eivät herätä juuri tunteita. Onhan ne surullisia tapahtumia. Toisaalta sitten itken, kun katselen esimerkiksi näitä videoita, joissa eläimet tapaavat omistajiaan tai ihmisiä tulee armeijan palveluksesta kotiin :D olen aina ollut herkempi liikuttumaan iloista kuin surusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ahdistunut onnettomuuksista tai vastaavista. Olen aika ymmälläni, miksi jotkut itkevät, jos lukevat uutisissa esimerkiksi kolarista (eräs kaverini on tällainen). Voi olla jonkinlainen suojamekanismi, kun en tuollaisista häkelly tai ne eivät herätä juuri tunteita. Onhan ne surullisia tapahtumia. Toisaalta sitten itken, kun katselen esimerkiksi näitä videoita, joissa eläimet tapaavat omistajiaan tai ihmisiä tulee armeijan palveluksesta kotiin :D olen aina ollut herkempi liikuttumaan iloista kuin surusta
Sama. Vielä oudompaa on ihmisten hinku viedä kynttilöitä ja roinaa onnettomuuspaikalle vaikka kuinka kauan. Onhan se harmi että onnettomuuksia sattuu. Estonia upposi Wtc- tornit sortui tai tsunami iski. Eihän nämä hauskoja ole, mutta ei sen kummempaa.
He elävät omassa suojatussa lääkäripariskuntakuplassaan, eikä oikein riitä ymmärrystä tavallisen rahvaan ongelmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset reagoivat hyvin eri tavoin.
Teen työtä, jossa puhun päivittäin ihmisten kanssa, joilla on erilaisia vaikeita ongelmia.
Olen myötätuntoinen, joten työni on usein erittäin raskasta.
Kollegoilla, jotka eivät välitä asiakkaista, on helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ahdistunut onnettomuuksista tai vastaavista. Olen aika ymmälläni, miksi jotkut itkevät, jos lukevat uutisissa esimerkiksi kolarista (eräs kaverini on tällainen). Voi olla jonkinlainen suojamekanismi, kun en tuollaisista häkelly tai ne eivät herätä juuri tunteita. Onhan ne surullisia tapahtumia. Toisaalta sitten itken, kun katselen esimerkiksi näitä videoita, joissa eläimet tapaavat omistajiaan tai ihmisiä tulee armeijan palveluksesta kotiin :D olen aina ollut herkempi liikuttumaan iloista kuin surusta
Itsellä sama juttu. Katastrofiuutisten aiheuttama reaktio on että jaahas. Toki, jos olisi omia tuttuja tai läheisiä mukana, tilanne olisi toinen.
Ei jaksa kiinnostaa, jos joku jossain sotii. Välimeren yli yrittävät ihmiset eivät juuri kosketa, toki on surullista, että tilanne on mikä on ja tietysti lasten kohtalot koskettavat - mutta en kyllä ole itkenyt heidän takiaan. Sen sijaan itkin eilen, kun katsoin videota kuurosta naisesta, joka lauloi itse säveltämäänsä ja sanoittamaansa kaunista laulua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi ollut hieman outoa jos tuossa tilanteessa sinua olisi kiinnostanut maailman ongelmat. Minullakin on ajanjaksoja elämässä kun olen ollut niin oman elämäni vaikeuksien syömänä etten ole tiennyt maailman menosta mitään. Sitten vasta vuosia jälkeenpäin olen havahtunut siihen, että on ollut jotain maailmanlaajuisesti mullistavia tapahtumia. Kun yrität vain selviytyä päivän jokaisesta minuutista ja tunnista niin ei siinä ole voimia miettiä uppo-outojen huolia.
Psykiatrit ovat kyllä itse kovin irtautuneita todellisuudesta.