Eläminen sen kanssa, millaisia vanhemmat on (ristiriitaisuus)

Kaipaisin vinkkejä ja keskustelua siitä, miten te muut olette oppineet elämään sen kanssa, millaisia vanhempanne ovat. Ja ennenkaikkea kiinnostaa se tilanne, jossa suhteeseen liittyy jokin ristiriitaisuus/vanhemman kaksoiselämä yms. Ei niinkään se, että ois teihin itseenne kohdistuvaa kaltoinkohtelua tmv.

Mä oon jo yli kolkyt ja tuntuu, että vieläkään en ole yli näistä asioista. Olen kasvanut ydinperheessä, suhde molempiin vanhempiini oli hyvä. Mut se parisuhdemalli jonka sain, oli täysin vinksahtanut. Isäni oli krooninen pettäjä eikä nyt puhuta satunnaisista irtosuhteita, vaan pettämisestä vaimon ollessa synnärillä, pidempiä kakkossuhteita, yksi vahinkolapsi. Eikä äitini missään vaiheessa edes harkinnut eroa.

Koko aikuisikäni oon yrittänyt olla kaikessa erilainen kuin vanhempani. Miehissä en oo sietänyt pienintäkään viitettä siihen, että ois pettäjä, kaksinaamainen tai ois eri moraali miehille ja naisille. Olen laittanut poikki ystävyyssuhteita naisiin, jotka ovat antaneet anteeksi yhdenkin pettämisen miehelleen. Mutta isäni kanssa olin väleissä niin pitkään kun hän eli. Oon mustavalkoinen ja jyrkkä ja kun katson ympärilleni, nään ihmiset tosi paskoina. Ja joo, olen käynyt terapiassa, kykenen toimumaan arjessa, en oo masentunut tmv. Ihmissuhteet vain on vaikeita. En tiedä voiko tässä koskaan normaaliksi tulla, kun tausta on mikä on.