Lue keskustelun säännöt.
Työharjoittelusta ahdistus
10.06.2021 |
Sanotaan heti että mulla on työelämää yli 10v takana, vaativaakin sellaista. Olen ihan normaali ja reipas aikuinen, perheellinen nainen. Käyn nyt amk-opintoja jotka olen kokenut yllättävän raskaana. Uutta asiaa tulee jatkuvasti vs. se että teet suht samaa työtä vuodesta toiseen.
No nyt sitten on päällä eräs työharjoittelu ja harjoittelupaikka on painajainen. Minulla on jatkuvasti vaihtuvia ohjaajia joista jokaiselle minun pitää jatkuvasti todistella itseä ja olla hyperskarppina. Harjoittelijan asemaan kuuluu tietty esittäminen jossa joudut olemaan pirteä ja äärettömän kiinnostunut joka sekunti joka on vastoin introverttia luonnettani. Tämä pinnistely ottaa hermojen päälle kuten myös pitkät päivät. Työpaikan henki on heikko ja työntekijät puhuvat toisistaan ja asiakkaista selän takana ikävästi, tuskin olen poikkeus. Myös se että iso osa päivästä menee ikkunattomissa tiloissa ahdistaa paljon. On kuin haudassa olisi.
Eilen ahdisti päivän jälkeen todella paljon, oli kuin vanne olisi kiristänyt päätä ja takaraivoa pisteli, rintaa puristi, en saanut syötyä palaakaan ja olo on jatkunut tänään. Ikinä ole tällaista ollut ennen! Aiempi harjoittelu meni heittämällä mutta työyhteisö olikin ihan erilainen ja muut olosuhteet myös. Ei kai ahdistuskohtaukseen voi kuollakaan? Mitä ihmettä nämä oireet oikein ovat? Miten te olette kokeneet harjoittelut?
Kommentit (4)
Siis minkä takia pitää esittää olevansa innostunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etkö saisi tehdä jotain hommia ihan itseksesi? Introverttinä on niin rasittavaa jos koko ajan pitää olla kontaktissa muiden ihmisten kanssa.
Miksi ohjaaja vaihtuu. Ole saman kanssa. Näin pystyy myös arvioimaan harjoittelun.
Tiedän tunteen! Mulla oli tuo sama. Lisäksi itketti se, kun tein tismalleen samaa työtä kuin muut, mutta siitä ei maksettu mitään tietenkään. Ei se "saat oppia ja kokemusta" paljon lohduttanut.
Pahinta just tuo, että monta viikkoa joutui esittämään super kiinnostunutta jokaista asiaa kohtaan, ja kuunnella sitä akkoin kaakatusta kahvi- ja lounastauoilla.
Lopulta olin niin ahdistunut, että lyhensin työviikkoni kolmeen päivään viikossa, jotta sain neljä päivää kerätä voimia. Valmistuminen ei sillä viivästynyt kuin kuukauden, ja oli sen arvoista.