Lasten ikäero

Meillä on 1,5v ikäerolla lapset. Nuoremman vauvavuosi oli ihan kauheaa aikaa, mutta sitten on helpottanut. Nyt lapset on 4 ja 5 ja ovat ihan erottamattomat, melkein kuin kaksoset. Nyttemmin olen tyytyväinen ikäero on, vaikka vauvavuoden aikana otti päähän.

Kolmanteen tulee nyt isompi ikäero ja isoista on jo apua hoidossa, mutta eihän heistä samalla tavalla uudelle vauvalle ole kaveria kuin toisilleen.

Kannattaa tehdä toinen vauva samaan syssyyn. Ei seuran takia, vaan sinä pääset nopeammin eroon yöheräämisistä yms.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa tehdä toinen vauva samaan syssyyn. Ei seuran takia, vaan sinä pääset nopeammin eroon yöheräämisistä yms.

Totta tämäkin!

Vauva vie aikaa, käsiä ja jaksamista. Jos esikoinen on vielä pieni toisen syntyessä, niin hän joutuu ”kasvamaan liian isoksi liian aikaisin”. Varhaislapsuuden hoiva ja kokemukset vaikuttavat paljon kasvuun ja perustaan mille lapsi luo kokemuksen itsestään.

Moni ei kuitenkaan halua liian pitkääkään ikäeroa. Koska vanhemman näkökulmasta pääsee helpommalla kun lapset ovat enemmän samassa elämän vaiheessa.

Eli tässä usein lapsen tarpeet ja vanhemman näkemys lyö toisiaan korville. Näiden näkökulmasta se n. 3v voisi olla se toimiva.

Jos oma jaksamisesi riittää niin ei muuta kuin sisarusta yrittämään. Monesta tekijästä kiinni millainen sisarusväli kenellekin on se sopiva :).

On hullu ajatus jättää pois vuoden lopussa. Tutkimustenkin mukaan koko perhe voi paremmin jos ikäero on vähintään 3v. En missään nimessä voi suositella pienempää ikäeroa, mitä olen lähipiirissä menoa seurannut.

Meillä ikäero ekan ja tokan välillä 3v. Tokan ja kolmannen 5v. Superhyvin on toiminut.

Max 1,5v tai vaihtoehtoisesti vähintään 6v.

En kyllä osaa sanoa optimi-ikäeroa. Meillä on pari kuukautta vajaa kaksi vuotta ja olihan siinä paljon hyviä puolia, vaikka oli se paikoin raskastakin.

Kai se seuraava lapsi on paras saada silloin, kun itse on valmis.

Meillä ikäeroa lapsilla oli 1 v 2 kk. Se on aivan liian vähän. Tuntui pahalta kun vanhempi lapsikin oli vasta vauva kun nuorempi syntyi. Tuntui siltä että en pystynyt antamaan hänelle kaikkea sitä huomiota jota hän olisi muuten saanut. Lisäksi pari ensimmäistä vuotta oli raskasta aikaa, oli vähän kuin olisi kaksosia hoitanut, en muista siitä kovinkaan paljoa.

Meillä on 3 vuotta, on ollut ihan hyvä. Mutta ei tietoa muusta joten vaikea sanoa mikä on paras. Ja lapsetkin ovat yksiköitä.

Meidän lapsilla on 1,5v. Vauvaaika oli rankkaa, kaksi vaipoissa yhtäaikaa yms. Sen jälkeen ovat olleet suuri tuki ja turva toisilleen. Leikkivät ja ovat paljon keskenään. On myös helppoa, kun on pääosin samat säännöt (esim. nukkumaanmenoaika).

Minulla ja pikkusiskolla on ikäeroa 3v. Äitini mukaan tämä on pahin mahdollinen ikäero. Toinen on vauva, kun toinen on leikki-ikäinen jne. Eli leikit/tekemiset ei oikein koskaan osu yksiin. Koko ajan joutuu säätämään, kun periaatteessa pitäisi olla samat säännöt, mutta toisaalta 7v kykenee jo paljon enempään kuin 4v. Tai 15v luonteva kotiintuloaika on myöhemmin kuin 12v. Oikeastaan sisaren kanssa löydettiin yhteys ja sellainen tiivis suhde vasta, kun minä muutin pois kotoa ja sisar pääsi yli murrosiän karikoiden (nyt aikuisena 3v ei merkitse mitään). 

Harkitse tarkkaan. Lapset pienellä ikäerolla ei ole varsinaisesti sellainen asia, mikä vain menisi "samaan syssyyn". Mulla on lapset nyt 1v, 3v ja 4v. Ja vaikka nyt onkin mukavaa, kun nuo kaksi isompaa ovat läheisiä ja leikkivät keskenään ja nyt kuopukseni vauva-aika on takana päin, niin kyllä siinä sai repiä itsestään kaiken. Tinkiä moneksi vuodeksi unet, vartalo venyi ja paukkui monet kerrat lyhyessä ajassa, joka raskaudessa tuli noin 20kg ja sitten ne lähtivät synnytysten jälkeen. Omaa aikaa ei käytännössä ollut. Nämä viimeiset 5 vuotta olen ollut joko raskaana tai imettänyt. Ja sen näkee minusta, vaikka periaatteessa voisi sanoa, että toivuin ihan hyvin ja olen suht kunnossa, niin kyllä nyt on kurttuista ihoa siellä täällä, rinnat roikkuu surkeina ja alapää - ou nou, jokin laskeuma mua ainakin taitaa vaivaa. Jos olisit kiltti itsellesi, niin et alkaisi pusertamaan monta lasta lyhyellä aikataululla. Kyse ei ole vain lasten yhteisistä leikeistä ja työelämästä poissaolon minimoinnista, kyse on myös äidin hyvinvoinnista. On paljon hyviä puolia, mutta rankkaakin tulee olemaan monen pienen kanssa.

Ärsyttää. Kirjoitin tähän aiemmin pitkää vastausta ja se ei näköjään tullutkaan.

Mutta siis lapset ei ole mikään itsestäänselvyys. Tämä esikoinenkaan ei todellakaan kerrasta tärpännyt, ja 30 lähestyessä, ettei jää myöhemmin harmittamaan olen alkanut pohtia toista lasta.

Kuten sanoin, asialla ei ole kiire. Esikoinen sais vähintään olla lähemmäs sen 2v jos ja kun toinen tulisi. Laitoin tuohon tuon 1v vaihtoehdon ihan siksi, jos joku on kokenut sen hyvänä ikäerona, mutta meille se ei ole vaihtoehto.

Nämä on varmaan aika yksilöllisiä juttuja, mikä sopii kullekin. Tuosta 3v ikäerosta, lähipiirissä yhdellä perheellä oli tuo ikäero ja se se vasta paha olikin, kun esikoisella oli hirveä mustasukkaisuus ja uhma kun oli tottunut saamaan kaiken huomion.

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapsilla on 1,5v. Vauvaaika oli rankkaa, kaksi vaipoissa yhtäaikaa yms. Sen jälkeen ovat olleet suuri tuki ja turva toisilleen. Leikkivät ja ovat paljon keskenään. On myös helppoa, kun on pääosin samat säännöt (esim. nukkumaanmenoaika).

Minulla ja pikkusiskolla on ikäeroa 3v. Äitini mukaan tämä on pahin mahdollinen ikäero. Toinen on vauva, kun toinen on leikki-ikäinen jne. Eli leikit/tekemiset ei oikein koskaan osu yksiin. Koko ajan joutuu säätämään, kun periaatteessa pitäisi olla samat säännöt, mutta toisaalta 7v kykenee jo paljon enempään kuin 4v. Tai 15v luonteva kotiintuloaika on myöhemmin kuin 12v. Oikeastaan sisaren kanssa löydettiin yhteys ja sellainen tiivis suhde vasta, kun minä muutin pois kotoa ja sisar pääsi yli murrosiän karikoiden (nyt aikuisena 3v ei merkitse mitään). 

En käsitä miksi eri ikäisillä pitäisi olla samat säännöt. Ja äitisi ei ehkä ole täydellisin esimerkki, vaan kuulostaa siltä että häneltä on ollut jotain hukassa tuossa äitiydessään.

Esikoisen äiti kirjoitti:

Ärsyttää. Kirjoitin tähän aiemmin pitkää vastausta ja se ei näköjään tullutkaan.

Mutta siis lapset ei ole mikään itsestäänselvyys. Tämä esikoinenkaan ei todellakaan kerrasta tärpännyt, ja 30 lähestyessä, ettei jää myöhemmin harmittamaan olen alkanut pohtia toista lasta.

Kuten sanoin, asialla ei ole kiire. Esikoinen sais vähintään olla lähemmäs sen 2v jos ja kun toinen tulisi. Laitoin tuohon tuon 1v vaihtoehdon ihan siksi, jos joku on kokenut sen hyvänä ikäerona, mutta meille se ei ole vaihtoehto.

Nämä on varmaan aika yksilöllisiä juttuja, mikä sopii kullekin. Tuosta 3v ikäerosta, lähipiirissä yhdellä perheellä oli tuo ikäero ja se se vasta paha olikin, kun esikoisella oli hirveä mustasukkaisuus ja uhma kun oli tottunut saamaan kaiken huomion.

Mulla taas vuorostaan esimerkki lähipiiristä kun lapsilla alle 2v ikäero ja esikoinen oli hirveän mustasukkainen ja hirveä uhma pikkusisaruksen syntymästä. Puri ja löi pikkusisarustaan jos ei vahtinut koko ajan. Vielä myöhemmin huusi ja raivosi, sekä heitteli tavaroita. Ei mennyt uhmakaan ohi helpolla.

Ja olen itsekin ehdottomasti sitä mieltä, että vauvan pitää saada olla vauva, eikä joutua kasvamaan isoksi liian äkkiä.

Olen isosta perheestä. Minulla ja sisaruksillani on pienet ikäerot ja ei siinä saanut olla sellainen huoleton lapsi kun piti muista huolehtia. Toki tämä johtui myös vanhemmistani, kun he oli mitä oli..

Meillä lasten ikäeroa on lähes 3,5 vuotta ja se on edelleen minun mielestä hyvä. Esikoinen oli arpeeksi iso ja tarpeeksi pieni sisaruksen syntyessä. Eniten kyllä vaikutti se, että esikoinen oli ihan hirveän lapsirakas ja kaikki vauvat oli hänestä ihania, kuopus taas inhosi vauvoja.

Vierailija kirjoitti:

Esikoisen äiti kirjoitti:

Ärsyttää. Kirjoitin tähän aiemmin pitkää vastausta ja se ei näköjään tullutkaan.

Mutta siis lapset ei ole mikään itsestäänselvyys. Tämä esikoinenkaan ei todellakaan kerrasta tärpännyt, ja 30 lähestyessä, ettei jää myöhemmin harmittamaan olen alkanut pohtia toista lasta.

Kuten sanoin, asialla ei ole kiire. Esikoinen sais vähintään olla lähemmäs sen 2v jos ja kun toinen tulisi. Laitoin tuohon tuon 1v vaihtoehdon ihan siksi, jos joku on kokenut sen hyvänä ikäerona, mutta meille se ei ole vaihtoehto.

Nämä on varmaan aika yksilöllisiä juttuja, mikä sopii kullekin. Tuosta 3v ikäerosta, lähipiirissä yhdellä perheellä oli tuo ikäero ja se se vasta paha olikin, kun esikoisella oli hirveä mustasukkaisuus ja uhma kun oli tottunut saamaan kaiken huomion.

Mulla taas vuorostaan esimerkki lähipiiristä kun lapsilla alle 2v ikäero ja esikoinen oli hirveän mustasukkainen ja hirveä uhma pikkusisaruksen syntymästä. Puri ja löi pikkusisarustaan jos ei vahtinut koko ajan. Vielä myöhemmin huusi ja raivosi, sekä heitteli tavaroita. Ei mennyt uhmakaan ohi helpolla.

Mustasukkaisuutta voi olla minkä ikäisellä vaan, mutta 3v uskoo ja ymmärtää paremmin järkipuhetta, uhkailua, kiristystä ja lahjontaa kuin 2v. Äänestin kylläkin 3,5v ikäeroa, silloin hyvä ja seesteinen elämänvaihe ainakin omalla lapsellani ollut ja alkanut.

Mä synnyin kun sisko oli 1,5 vuotias. Hän on luonteeltaan maailman napa ja mustasukkainen siitä lähtien kun vedin ensihenkäisyni. Koko lapsuuteni jäin aina kakkoseksi, kun sisko vaati huomiota ties millä tavalla milloinkin. Emme leikkineet yhdessä, hän "varasti" kaverini, arvosteli mun koulunkäyntiä, liikuntaharrastuksia, käsitöitä, poikakavereita (käytti ikäeroa härskisti hyväkseen kaikessa). Emme ole aikuisena missään tekemisissä. Pikkuveli syntyi kun olin 3. Hänen kanssaa tulemme siskon kanssa kumpikin hyvin toimeen ja touhasimme hänen kanssaan koko ajan ikäerosta huolimatta, veli oli kuin maskotti ja edelleen hän turvautuu meihin siskoihin vaikealla hetkellä. Eli mieluummin se 3 vuotta, silloin nuoremmalla on omat kaverit ja jutut. Eikä tarvitse kilpailla sisaruksen kanssa, koska lapsikin tajuaa että 3 vuotta nuorempi on oikeasti nulrempi eikä hänen tarvitse olla joka asiassa yhtä hyvä kuin itse on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapsilla on 1,5v. Vauvaaika oli rankkaa, kaksi vaipoissa yhtäaikaa yms. Sen jälkeen ovat olleet suuri tuki ja turva toisilleen. Leikkivät ja ovat paljon keskenään. On myös helppoa, kun on pääosin samat säännöt (esim. nukkumaanmenoaika).

Minulla ja pikkusiskolla on ikäeroa 3v. Äitini mukaan tämä on pahin mahdollinen ikäero. Toinen on vauva, kun toinen on leikki-ikäinen jne. Eli leikit/tekemiset ei oikein koskaan osu yksiin. Koko ajan joutuu säätämään, kun periaatteessa pitäisi olla samat säännöt, mutta toisaalta 7v kykenee jo paljon enempään kuin 4v. Tai 15v luonteva kotiintuloaika on myöhemmin kuin 12v. Oikeastaan sisaren kanssa löydettiin yhteys ja sellainen tiivis suhde vasta, kun minä muutin pois kotoa ja sisar pääsi yli murrosiän karikoiden (nyt aikuisena 3v ei merkitse mitään). 

En käsitä miksi eri ikäisillä pitäisi olla samat säännöt. Ja äitisi ei ehkä ole täydellisin esimerkki, vaan kuulostaa siltä että häneltä on ollut jotain hukassa tuossa äitiydessään.

Tietysti eri ikäisillä on eri säännöt! Hankaluus ehkä tehdä asioita mistä molemmat lapset saavat jotakin irti. Ulkoilu toimii meillä 1 ja 3 v:lle. Ikäeroa 1v10kk, esikoinen oli erittäin mustasukkainen ja oli jo uhmaakin kun kuopus syntyi. Samoin kuopus nyt 1v2kk osoittaa omaa tahtoa ulkona jatkuvasti ja on hankalaa saada porukka kulkemaan samaan suuntaan. Kyllä minusta ikäero olisi hyvä olla n. 2,5v, ainakin väestöliiton tutkimukset puoltavat tätä palautumisen ja jaksamisen kannalta. Minulla molemmat ovat olleet kohtuullisia nukkujia mutta 2 häiriötä per lapsi per yö voi olla jo neljä herätystä yössä mikä voi aiheuttaa unihäiriön äidille ja työnteko on tosi raskasta. Muisti pätkii, järki ei juokse jne.