Olen jo nelikymppinen nainen, mutta kestän vieläkin isäni henkistä väkivaltaa.

Isäni juopottelee viikonloppuisin jolloin hän soittelee humalassa kaikille tutuilleen ja on ilkeä ja haukkuu kaikkia selän takana kaikille. Useimmat eivät enää vastaa hänen puheluihin, jolloin hän laittaa todella ikäviä (suorastaan noloja) tekstiviestejä joissa usein haukkuu vastaanottajaa. 

Olen n. vuosi sitten laittanut eston puhelimeeni etteivät nämä viestit tulisi perille, ja olen sitten soitellut parin viikon välein ja kysellyt kuulumisia ja varmistanut että hänellä on kaikki hyvin... ja myös kertonut isälle avoimesti puhelimen estosta ja sen syistä.

Tilanne eskaloitui kun isäni hyökkäsi täysin yllättäen, tällä kertaa täysin selvin päin, huusi ja haukkui minua saatanan lehmäksi. Potki lisäksi meidän ulko-oveen näkyviä jälkiä. Tämän jälkeen kaasutti tiehensä eikä vastaa minun puheluihin.

En itse ole koko elämäni aikana ole sanonut hänelle yhtä ainutta poikkipuolista sanaa. Toivon vieläkin että hän joku päivä muuttuisi ja osoittaisi minua kohtaan rakkautta, lempeyttä ja välittämistä. Tiedän olevani säälittävä, mutta kun koko elämän on jäänyt paitsi isän rakkautta, niin se jättää suuren tyhjyyttään ammottavan aukon sydämeen.

Ymmärrän että minun pitäisi irroittautua hänestä kokonaan, mutta se on vaikeaa. Antakaa vinkkejä?