Kuinka pahoja traumoja lapselle on voinut jäädä jos
äiti on huutanut hänelle (usein) lapsen ollessa n. puolitoistavuotias? :(
Silloin oli paha masennuskausi mulla, nykyään muksu iloinen nelivuotias ja kaikki ihan ok.. mut vaivaamaan on jäänyt tuo ajanjakso (useemman kk:n ) Ei siis tietenkään sitä muista, mut jotain turvattomuutta jos joka vaikuttaa myöhempään elämään? :(((
Kommentit (13)
korjaavat kokemukset muodostavat ja vahvistavat uusia synapsiyhteyksiä ja entisiä, jotka eivät enää aktivoidu (kun ei ole vastaavia kokemuksia enää) häviävät.
Vaikea sanoa mitään lapsesi mahdollisesta traumatisoitumisesta tai huutamisesi seurauksista. Voisin kyllä kuvitella, että merkittävää on se, että teidän vuorovaikutussuhde on muuttunut erilaiseksi ja sillä olisi vahva vaikutus lapsen kehitykseen. Jos lapsi olisi tavattoman traumatisoitunut, eiköhän se jotenkin näkyisi käytöksessä tai lapsen tavassa olla?
Kyllä monet lapset selviävät vaikeistakin traumoista tasapainoisiksi ihmisiksi, siihenhän lastenpsykiatria perustuu - eikö terapioiden vaikuttavuus, kun lapsen elinolosuhteissa on samanaikaisesti tapahtunut muutos parempaan - olekin hyvä? Eikö se kerro, että lapsen psyyke ja tunne-elämä on hyvin muutos -ja kehityskykyinen?
Voit toki käydä juttelemassa vaikka neuvolapsykologin kanssa asiasta, jos se tuntuu sinua huolettavan. Tai kirjoittaa siitä vaikka Vauva-lehden kysymyspalstalle asiantuntijan vastattavaksi, luulisin, että aihe voi kiinnostaa monia. Minusta keskeistä on nyt keskittyä nykyhetkeen eikä murehtia menneitä, joita ei voi muuttaa. Sen sijaan keskittyä siihen, millainen suhde lapseen on nyt ja rakentaa sitä.
korjaavat kokemukset muodostavat ja vahvistavat uusia synapsiyhteyksiä ja entisiä, jotka eivät enää aktivoidu (kun ei ole vastaavia kokemuksia enää) häviävät. Vaikea sanoa mitään lapsesi mahdollisesta traumatisoitumisesta tai huutamisesi seurauksista. Voisin kyllä kuvitella, että merkittävää on se, että teidän vuorovaikutussuhde on muuttunut erilaiseksi ja sillä olisi vahva vaikutus lapsen kehitykseen. Jos lapsi olisi tavattoman traumatisoitunut, eiköhän se jotenkin näkyisi käytöksessä tai lapsen tavassa olla? Kyllä monet lapset selviävät vaikeistakin traumoista tasapainoisiksi ihmisiksi, siihenhän lastenpsykiatria perustuu - eikö terapioiden vaikuttavuus, kun lapsen elinolosuhteissa on samanaikaisesti tapahtunut muutos parempaan - olekin hyvä? Eikö se kerro, että lapsen psyyke ja tunne-elämä on hyvin muutos -ja kehityskykyinen? Voit toki käydä juttelemassa vaikka neuvolapsykologin kanssa asiasta, jos se tuntuu sinua huolettavan. Tai kirjoittaa siitä vaikka Vauva-lehden kysymyspalstalle asiantuntijan vastattavaksi, luulisin, että aihe voi kiinnostaa monia. Minusta keskeistä on nyt keskittyä nykyhetkeen eikä murehtia menneitä, joita ei voi muuttaa. Sen sijaan keskittyä siihen, millainen suhde lapseen on nyt ja rakentaa sitä.
kuitenkin pystyy vastaamaan lapsen tarpeisiin ja ilmaisemaan tunteitaan positiivisestikin, ei toisen vanhemman masentuneisuus jätä pysyviä jälkiä.
kuitenkin pystyy vastaamaan lapsen tarpeisiin ja ilmaisemaan tunteitaan positiivisestikin, ei toisen vanhemman masentuneisuus jätä pysyviä jälkiä.
Se huusi kahdelle pienelle lapselleen kuin hinaaja. Kovaan ääneen ja melkoisia törkeyksiä. Meillä oli hyvät äänieristykset, mutta sen akan ääni kuului aivan selvästi.
Ehtivät muuttaa pois ennen kuin tein lastensuojeluilmoituksen.
Se huusi kahdelle pienelle lapselleen kuin hinaaja. Kovaan ääneen ja melkoisia törkeyksiä. Meillä oli hyvät äänieristykset, mutta sen akan ääni kuului aivan selvästi. Ehtivät muuttaa pois ennen kuin tein lastensuojeluilmoituksen.
heijastuisi käytökseen ja mielialaan. Tuskimpa mitään sellaista seurausta on, joka ei korjaantuisi sillä, että oma tapasi kohdella ja olla lapsen kanssa on muuttunut.
Todennäköisesti suhteessanne on tuolloin taapero-aikanakin ollut lasta kannattelevia tilanteita ja hellyyttä ja läheisyyttä, joten lapsella on myös positiivisia ja turvallisia kokemuksia äidistään.
Ne auttavat lasta kestämään myös näitä äidin negatiivisia tunteenpurkauksia.
Kyllä lapsi on menetetty tapaus...
Olen eräässä eurooppalaisessa maassa pitempään asuneena todistanut aika hillitöntä lapsiin kohdistuvaa huutamista ja morkkaamista, ja kyllä niistäkin lapsista enimmäkseen on kasvanut fiksuja ihmisiä. Ei lapsi huudosta säry, varsinkaan jos myönteisiäkin tunteita on esitetty.
Se kertoo, että hän välittää lapsestaan ja kykenevä ja halukas kasvamaan lapsen kanssa, ottamaan vastuuta kasvatuskäytänteistään ja pystyy arvioimaan ja halutessaan muuttamaan tapojaan toimia.
Ethän kuitenkaan syyllistä itseäsi liikaa ap, ei kannata jäädä liiaksi syyllisyyteen, vaan jatkaa eteenpäin ja keskittyä tähän hetkeen.
mitä jeesustelua. Ihan kuin teistä ei kukaan olisi koskaan huutanut lapselleen. Tuskinpa lapsesi on saanut mitään traumoja huutamisestasi.
Otat yhteyttä neuvolaan jos sinusta tuntuu että lapsesi käytös on muuttunut. Täältä kun kyselet neuvoja niin saat vaan olosi huonommaksi.
..yhtään sen enempää kuin ap:kään. On ihan hyvä tuntea syyllisyyttä jos on syyllistynyt johonkin, mutta ei sitä tarvitse ikuisesti mukanaan kantaa. Tärkeintä on olla riittävän hyvä vanhempi. Tosin kukaan asiantuntijakaan ei pysty aukottomasti sanomaan, mikä on riittävän hyvä. Ja tuskin meistä monillakaan on aivan aukottoman vahva mielenterveys. Lähes jokaisella jotakin kremppaa on silläkin alueella, ja silti pystymme elämään. Kuten ap:nkin lapsi.
Jos lapsen elämässä on ollut yksikin turvallinen aikuinen, suhde häneen on voinut toimia puskurina niin, ettei traumoja (mitä niillä sitten tarkoitetaankin) ole päässyt syntymään. Toisaalta voi olla, että niitä on tullutkin, kenpä tietää. Ihmiset ovat lapsesta asti yksilöllisiä ja on vaikea tietää, millaisessa kehitysvaiheessa juuri tämän lapsen hermosto on juuri silloin olut. Moni muukin asia vaikuttaa kuin äidin huuto.
Aivot osaavat ehkä myös korjata itseään. Murrosiässä aivot kehittyvät voimakkaasti ja silloin traumat ehkä tulevat esille ja niitä päästään korjaamaan terapian avulla. Monet alkavat itse tajuta lapsuutensa olosuhteita vasta lähellä keski-ikää ja menevät silloin masennuksen tms. ajamina terapiaan. Mahdollisuuksia on monia.