Tiedän, että olen huono, saamaton ja epäonnistunut ihminen, mutta miten voisin unohtaa sen ja alkaa silti nauttimaan elämästä?
Vai onko ainoa mahdollisuus korjata nuo asiat ja tehdä itsestänsä hyvä, normaali ihminen, koska vasta sitten voi aidosti olla onnellinen sekä tyytyväinen elämäänsä? Voiko valheessa elävä olla onnellinen vai onko se vain itsensä pettämistä? Jos ne ihmisen elämän perusasiat on pielessä ja mitään ei ole saavutettuna niin voiko pienistä asioista nauttimalla pitää elämäänsä elämisen arvoisena?
Kiitos vastauksista.
Kommentit (8)
Olen usein pohtinut samaa. Ja vaikka välillä hetkeksi itse unohtaisikin, aina joku muu muistuttaa jossain vaiheessa. Olen kait ikuisesti tuomittu olemaan joku kakkosluokan kansalainen, jonka voi ignoorata mennen tullen.
Kenelle sinun täytyy elämässä kelvata, paitsi itsellesi? Muista ei niinkään ole väliä, mutta jos on omasta mielestäänkin huono, on asiat pielessä.
Jos on kutakuinkin pysynyt kaidalla tiellä, eikä ole tieten tahtoen kenellekään pahaa tehnyt, niin kai sitä voi itselleen antaa anteeksi? Parhaansa on kuitenkin yrittänyt.
Vaikea tätä on tarkemmin analysoida, kun ei aloittaja oikein antanut mitään, mistä lähteä eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen 😤
Suvivirren aikoihin olin vielä onnellinen ja odotin innolla tulevaa. Siitä on jo niin kauan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Olen usein pohtinut samaa. Ja vaikka välillä hetkeksi itse unohtaisikin, aina joku muu muistuttaa jossain vaiheessa. Olen kait ikuisesti tuomittu olemaan joku kakkosluokan kansalainen, jonka voi ignoorata mennen tullen.
Mä luulinkin, että en ole ainoa ihminen näiden tuntemusten kanssa.
Mulla harvemmin muistutus tulee toisilta ihmisiltä. Piirini ovat niin pienet ja näiden piirien ihmiset olen tuntenut niin kauan, että eivät he enää huomauttele tai muistuta tilanteestani. Tietenkin, jos lähden vertaamaan itseäni muihin tulee se muistutus kuin itsestään, mutta siitä tavasta pyrin eroon. Ollessani tekemisissä instituutioiden, viranomaisten, muiden toimijoiden tai minulle uusien ihmisten kanssa niin sieltä suunnalta taas muistutuksia tulee lähes aina. Nämä ovat mulle hankalia paikkoja, kun pienen mahdollisen suvantovaiheen jälkeen taas muistaa ja tiedostaa tilanteensa, ja heti tulee tunne siitä, että ei ole oikein olla ja elää kuten minä. Pitäisi korjata itsensä ja liittyä muiden hyvien, normaalien ihmisten seuraan. Samalla tuo lamauttaa, koska kirittävää olisi niin paljon eikä sitä helpota, kun tuntee itsensä huonoksi ihmiseksi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Olen usein pohtinut samaa. Ja vaikka välillä hetkeksi itse unohtaisikin, aina joku muu muistuttaa jossain vaiheessa. Olen kait ikuisesti tuomittu olemaan joku kakkosluokan kansalainen, jonka voi ignoorata mennen tullen.
Sama,viimeistään nyt parisuhteen päätyttyä kaikki on taas viskattu silmille.
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen 😤