Nonni, rakastuin unikuvaan ja nyt harmittaa

Näin viime yönä unta, joka oli niin makeaa, että pidin silmäni kiinni ja pääni peiton alla melkein puoleenpäivään saakka. Halusin pitää unesta kiinni niin pitkään kuin vain pystyisin.

Unessa tapasin miehen: ihan tavallisen, pörröpäisen miehen, jolla oli samanlainen ajatusmaailma kuin minullakin. Olimme jonkinlaisia tutkijoita ja toimittajia. Uni tuntui hurjan pitkältä, ja sen aikana ehdimme jutella ja tapailla niin, että minä rakastuin varpaitani myöten. Joitakin omituisia seikkailuja mahtui mukaan; yksi ihminen pelastettiin tulvivasta joesta ja muutama auto ehti pudota parkkipaikan vajoamaan (minulla oli jeeppi, jolla pääsin turvaan), mutta vahvin muistikuva on innokkaasta odotuksesta ja perhosista vatsassa, kun tapaaminen oli taas tuloillaan. Mieskin käyttäytyi niin kuin olisi ajatellut minusta samalla tavalla; mielestäni oli suloista, kun hän oli käynyt leikkauttamassa pörröhiuksensa short back and sides -mallisiksi ja kertoi ajatelleensa, että minä pitäisin siitä. Unen loputtua yritin pitää kiinni sen viime hetkistä, joina rakasteleminen alkoi. En päässyt näkemään enkä kokemaan.

Nyt ymmärrän, miksi rakastuneet ja uudessa parisuhteessa olevat ihmiset ovat niin raivostuttavan positiivisia. Minä olen ollut sinkku koko ikäni, ja nyt viisikymppisenä (unen mies oli myös viisikymppinen) olen ollut selibaatissakin viitisentoista vuotta, koska seksi ilman tunnetta ei ole vaivansa arvoista. Koska en hehkeinäkään aikoinani löytänyt ketään, ei tuo uni tule tästedeskään toteutumaan, kun ei sitä rahallakaan voi saada. Samalla vaivalla olisin voinut uneksia vaikka hedelmäsalaatista, jota olisin unen päätteeksi saanut helposti jääkaapista. Arvatkaa, ottaako päähän. :(