Lapsuuteni ja nuoruuteni oli kiireistä aikaa.

Aamuyöllä piti herätä varhain, että ehdin kävelemään 100 kilometrin työmatkan tehtaaseen töihin jossa liimasin tulitikkulaatikoita 14 tunnin työpäivän ilman taukoja. Sitten kävelin 100 kilometriä kotiin ja autoin 12-15 tuntia kotitöissä kunnes kävelin 50 kilo.etrin päähän kouluun. Kouluka oli pyhäkoulu, kiertokoulu ja rippikoulu ja taas oli ilman taukoja 17 tunnin koulupäivä jonka kälkeen kävelin 50 kilometriä kotiin ja tein 15 tuntia läksyjä. Sen jälkeen lähdin paimentamaan lehmiä ja lampaita 200 kilometrin päähän 12 tunnin ajaksi kunnes kävelin niiden kanssa 200 kilometriä kotiin minkä jälkeen pitikin mennä nukkumaan ja koska lasten on tärkeää nukkua tarpeeksi niin piti nukkua 12 tunnin yöunet. Kaikki nämä piti tehdä 24 tunnin vuorokauden aikana.

Ruoka oli aika kehnoa. Muuten sain päivässä 1 palan pettuleipää ja lasillisen vettä mutta sunnuntaisin ja muiba pyhäpäivinä sain 2 pettuleivän palaa, 2 lasia vettä ja pienen lasin hapanta piimää. Päällä ei ollut muita vaattwita kun polviin asti ylettyvä paita koko lapsuudrn. Sitä ei koskaan vaihdettu eikä pesty mutta kummasti se vuosien aikana vrnyi ulottuen aina polviin asti. Kaikki mahdolliset lastentaudit piti sairastaa mutta silti piti tehdä töitä ja käydä koulua. Ulkona oli ympäri ole vuoden pilkkopimeää, satoi koko ajan lunta, pakkasta oli aina vähintään 80 astetta ja joka paikkaan mihin menin oli ylämäki. Sekä kouluun, töihin ja paimenen mennessä ja niistä tullessa oli ylämäki ja perässä juoksi nälkäiset sudet ja karhut, joita välillä piti potkia kauemmaksi. Kurjaahan se elämä oli mutta ihmeesti me kaikki vanhemmille syntyneet lapset jäimme henkiin lapsuuden yli ja elämme yhä. Minä olen lapsista nuorin, 24 meitä sisaruksia on ja vanhin on 25 vuotta minua vanhempi. Ja ihmeen hyvin vanhemmat ja me lapset eli 26 ihmistä mahduimme asumaan 4 kertaa 3 metrin kokoisessa hökkellissä keskellä metsää eläinten kanssa. Hevosia pirtissä oli kanssamme 4 ja lehmiäkin 15.